Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2012.

Temuamista Joutsenossa

Kuva
Viime torstaina kokeilimme Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikon kunniaksi lastentapahtuman järjestämistä Joutsenon pitäjäntuvalla. Lyhyestä mainoskampanjasta johtuen saimme vain muutaman, mutta sitäkin innokkaamman, kävijän. Joutsenon pitäjäntuvan yrittäjä Reetta Tourunen tarjosi tuvassa maistiaisia yrityksensä toiminnasta. Minikokoisilla mattopuilla sai kokeilla miten mattoja kudotaan. Tuvan pöydän ääressä arvuuteltiin esineiden nimiä ja käyttötarkoituksia. Museohuoneetkin olivat auki ja kaikki kävijät tutustuivat niihin innokkaasti. Minä ja imatralainen teatteriryhmä Temuta Ry järjestimme toimintaa ulkotiloihin. Lipputangon luona oli esineen heittoa ja ympäri pihaa löytyi kysymyksiä Joutsenolaisiin tarinoihin liittyen. Tarinat otettiin paikallisten kotiseutuaktiivien Pirkko-Liisa ja Pertti Vuoren keräämästä Pienet tulentallojat -kirjasesta. Pieni kirja on kerätty eri kertojien paikallistarinoita. Se on julkaistu 1985 ja näin vuonna 2012 tuntui hurjalta, kun tarinoitsijo

Imatralla tutustuttiin arkkitehtuuriin pyöräillen

Kuva
Tämän blogin tarkoitus on toimia informaatiokanavana ja tavoitteena on jakaa museoiden hyviksi todettuja käytänteitä ja niistä saatuja kokemuksia. Tarkoituksena ei ole rajata blogia pelkästään hankkeen toimintaa koskevaksi. Siksi on mukava saada sähköpostiin tietoa alueen museoiden tapahtumista ja kuvia niistä. Ihmiset ovat kiinnostuneita kulttuuriympäristöstään. Yksi parhaista tavoista tutustua siihen on joko kävellen tai pyöräillen. Silloin näkee muutakin, kuin yhden ainoan rakennuksen, jonka viereen bussi pysähtyy. Yhteisen tekemisen avulla toimiston seinien taakse piiloon jäävä museohenkilökunta tulee alueen ihmisille tutuiksi. Imatran kaupunginmuseo pyöräilytti kaupunkilaisia arkkitehtuurikohteissa. Museonjohtaja Eero Laajon ja intendentti Kalle Pakarisen johdolla tutustuttiin mm. Valtionhotellin, Väärätalon, Kulttuuritalo Virran, Teollisuustyöväen asuntomuseon ja Neitsytniemen kartanon arkkitehtuuriin ja samalla Imatran historiaan. Kaupunginmuseon edustajan mukaan "Retk

Se on jo toukokuu.

Kuva
Huhtikuu meni ohi että vilahti. Vaikka en ole tänne päivittänyt kuukauteen, se ei tarkoita etteikö mitään olisi tapahtunut. Paljonkin on tapahtunut itse asiassa. Rautjärven Miettilän kasarmialueelle ollaan järjestämässä kyläkävely yhteistyössä kunnan, kyläyhdistyksen ja nuorisoseuran kanssa. Toivottavasti saamme sen onnistumaan vielä tämän kuun aikana. Ruokolahdella pidettiin koulutustilaisuus paikallismuseoiden kokoelmien hoidosta. Olin tyytyväinen osallistujien määrään. Hankkeeni alkuvaiheessa aloin saada kysymyksiä erilaisten materiaalien hoidosta ja korjaamisesta vapaaehtoistoimijoiden omin voimin. Silloin aloin puhua pitäisikö tällainen koulutus järjestää ja se sai heti kannatusta. Ruokolahti-seura tarjosi Ruokolahti-taloa koulutuspaikaksi ja saimme kahvitkin keskustelun lomassa. Samalla reissulla pääsimme tutustumaan Ruokolahden kotiseutumuseoon, joka yllätti valtaosan kurssin osallistujista erittäin positiivisesti. Osa kävi tutustumassa myös museota vastapäätä olevalla hautaus