tiistai 15. toukokuuta 2018


Ratsuväkimuseo on ollut yleisölle viimeksi avoinna kesällä vuonna 2016. Huhtikuussa 2017 se tyhjennettiin esineistöstä, ja tällä hetkellä Lappeenrannan vanhin rakennus odottaa kesäkuukausina jatkuvaa, mittavaa remonttiaan.

Tutkijan työni alkoi lokakuussa 2017, toimenkuvan ollessa Ratsuväkimuseon uuden näyttelyn ideointi ja käsikirjoittaminen. Sisäilmaongelmien takia suljetun museon korjaustyöt käynnistyivät samoihin aikoihin, mutta ne keskeytettiin, koska vaurioiden laajuus osoittautui luultua suuremmaksi. Sen jälkeen alun perin vahtitupana 1700–1800-luvuilla toimineesta rakennuksesta päätettiin tilata rakennushistoriallinen selvitys.

Vanhoja näyttelytekstejä löytyy vielä seiniltä
Kohta 250-vuotiaasta rakennuksesta on löydetty yli 20 erilaista maalikerrosta


Kaiken kaikkiaan koko prosessiin sen erinäisine vaiheineen kului aikaa niin, että Ratsuväkimuseon avaaminen siirtyi kesästä 2018 vuoteen 2019. Odottavan aika voi olla pitkä, mutta näyttelysisältöjen kannalta lisäajan saaminen oli ehdottomasti positiivinen asia. Olen voinut syventyä tutkimustyöhön ja aineiston keräämiseen ilman jatkuvaa kiirettä, ja ainaista riesaa ajan loppumisesta kesken (tosin aiheeseensa syvälle uppoutuneelta tutkijalta aika loppuu aina kesken). Myös rakennus tulee näyttämään komealta, koska tilat on tarkoitus kunnostaa menneiden vuosisatojen ilmettä kunnioittaen.





Näkymä Ratsuväkimuseon ulko-ovelta toukokuussa 2018.


Ratsuväkimuseo on toiminut jo vuodesta 1973 alkaen, mutta sen näyttelyä on uudistettu harvakseltaan, eivätkä muutokset ole olleet kovin suuria. Viettäessäni tämän vuosikymmenen alussa kolme kesää Ratsuväkimuseon asiakaspalvelijana, tuntui esineiden, kuvien, ja niihin liittyvän informaation esillepano jämähtäneen viime vuosituhannelle. Vanhat valokuvat paljastivat, että rakuunaunivormuiset mallinuket ovat olleet mukana alusta saakka. Vajaat viisikymppiset nuket ovat siis jo retroa itsessään.




 

  Keski-ikään yltäneitä rakuuna-asuisia mallinukkeja, ja sama tila toukokuussa 2018.



Toki näyttelyssä on aina ollut paljon kiinnostavaa sisältöä. Lisäksi Ratsuväkimuseo on ollut monen museokävijän suosikkikohde Linnoituksessa: sinne on helppo poiketa, ja kompaktin kokoisena tilana näyttelyn kiertäminen ei ala uuvuttaa. Minä, ja muu museoväki olemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että rakennuksen remontin myötä näyttelyä on aika uudistaa isolla kädellä vastaamaan nykypäivän tarpeita.

Tiivistettynä työni on sitä, että valitsen Ratsuväkimuseoon esille tulevan esineistön, kuva-, ja audiovisuaalisen aineiston, sekä kirjoitan näyttelytekstit. Tulevaisuudessa näyttelyä on tarkoitus uudistaa useammin, ja olemme keskustelleet vaihtuvista pikkunäyttelyistä osana kokonaisuutta. Digitaalisuus tulee lisääntymään, sillä se mahdollistaa sisältöjen laajemman esittelyn. En halua lisätä nykyteknologiaa, vain koska on vuosi 2018, vaan siksi, että se toisi näyttelyyn jotain uutta. Lappeenrannan rooli näyttelyssä on merkittävä, eikä vähiten siksi, että se toimi 130 vuoden ajan ratsuväen kotikaupunkina, jättäen tänne pysyvän jälkensä.



 Rakuuna hoplaa hevosellaan 1920-luvulla. Ihmiset yhdistävät rakuunat useimmiten punaisiin housuihin ja luurankotakkeihin. Ne kuuluivat Lappeenrannan Rakuunamäellä koulutettujen, Uudenmaan Rakuunarykmentin ja Hämeen Ratsurykmentin sotilaiden asustukseen maailmansotien välisenä aikana. Kuva: Etelä-Karjalan museo




Nykysuuntaus museoissa antaa museokävijän näyttelykokemukselle aiempaa suuremman painoarvon. On hienoa, jos esillä oleva esine tai kuva kertoo jonkun tarinan, eikä ole pelkkä yksittäinen reliikki menneestä. Olen käsikirjoitustyössä pyrkinyt tarinallisuuteen, ja löytämään mielenkiintoista kerrottavaa yksittäisistä ihmisistä ja tapahtumista. Tämän niin sanotun ruohonjuuritason kautta avautuu sitten ”ikkuna” kulloiseenkin aikakauteen. Minusta hyvä näyttely on informatiivinen, mutta viihdyttävä. Siihen pyritään, ja kesällä 2019 pääsette arvioimaan itse, miten onnistuimme. Hyvää kesää lukijoille!



Jani Loijas, tutkija

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018


Matka Siperiaan ja takaisin


Lappeenrannan museot on osallistunut Suomalais-venäläiseen kulttuurifoorumiin jo vuosien ajan. Vuoden 2017 foorumissa Pietarissa neuvoteltiin muun muassa Hanti-Mansian Luonnon ja ihmisen museon kanssa näyttely-yhteistyöstä. Maaliskuussa 2018 Lappeenrannan museoiden kahden hengen näyttelytyöryhmä lähti Pietarin ja Moskovan kautta kauas Siperian aroille, suomalais-ugrilaisten hantien ja mansien maille, Hanti-Mansian kaupunkiin.

Maanantaina matkasimme Allegrolla Pietariin. Ennen lentoa ehdimme käydä lentoaseman päässä keskustaa sijaitsevassa Pietarin kaupunginmuseon hallinnoimassa Leningradin piirityksen muistomerkin alle sijoitetussa museossa. Maan alle sijoittuva museo on aikansa ja teemansa ilmentymä ja henkii mahtipontisuudessaan perustamisaikansa historiaa.

Leningradin piirityksen muistomerkki

Maanantai-iltana Aeroflotin lento lähti kohti Moskovaa ja vaihdon jälkeen yöllä Aeroflotin toinen kone Moskovasta kohti Hanti-Mansiaa. Kolmen tunnin aikaeron syötyä yön tunnit olimme perillä aamuvarhaisella tiistaina. Tiistain ohjelmassa oli tutustuminen Luonnon ja ihmisen museon toimintaan. 


Kuvia näyttelytiloista







Näyttelytiloja oli monessa kerroksessa. Museossa tutkitaan, esitellään ja tallennetaan historiallisia, etnografisia, luonnontieteellisiä, paleontologisia ja arkeologisia kokoelmia sekä kulttuuria ja luonnon ilmiöitä koko Hanti-Mansian alueelta. Pääsimme tutustumaan museon eri kokoelmatiloihin ja kokoelmiin.

Kuvia kokoelmatiloista






Tärkeimpänä kaikista tutustuimme Etelä-Karjalan museoon yhdessä suunnittelemamme näyttelyn kokoelma- ja näyttelyaineistoihin.

Näyttelyesineitä


Näyttelyneuvottelua

Illan ohjelmana olivat kaupungissa samaan aikaan alkavien IBU Cupin kansainvälisten ampumahiihtokisojen avajaiset kaupungin teatteri- ja kulttuurikeskuksessa. Show oli huikea spektaakkeli.

Kuvia ampumahiihdon avajaisista





Keskiviikkona tutustuimme kaupunkiin ja sen ympäristöön. Pääsimme käymään myös kahdella kaupungin seitsemästä kukkulasta. 

Näkymiä kukkulalta joelle

Kukkula Irtysjoelle päin

Vanhan kaupungin, Samarovski Jamin, paikalle Irtys-joen rannalle on perustettu muun muassa Luonnon ja ihmisen museon Arkeopark. Vieressä on KHL-seura Jugra Hanti-Mansijskin kotiareena, sekä laskettelu- ja talviurheilukeskus. Kierroksen jälkeen jatkoimme näyttely-yhteistyötä koskevia neuvotteluja.

Kuvia Arkeoparkista

Iltapäivällä suuntasimme ampumahiihtokeskukseen ja pääsimme aitiopaikalta seuraamaan naisten ja miesten supersprinttikilpailuja.
Ampumahiihtostadium










Torstaiaamuna alkoi paluumatka Hanti-Mansiasta Moskovan kautta Pietariin ja sieltä takaisin kotiin.

Hanti-Mansia on reilun 80 000 ihmisen kaupunki Länsi-Siperiassa, Jugran autonomisessa piirikunnassa. Alue on vanhaa ugrilaisten kansojen asuinaluetta. Hanteja on nykyisin jäljellä vain noin parikymmentätuhatta, manseja alle kymmenentuhatta. Kummankaan kielen taitajia on enää kovin harvassa. Alueen historia ulottuu kauas. Muun muassa mammutteja ja muita muinaisia eläinlajeja löytyy museon kokoelmista sekä museon suorittamilta jokavuotisilta tutkimuskaivauksilta. Arkeologian ja paleontologian ohella museo tekee etnologista tutkimusta, aktiivista pedagogista ja yleisötyötä, sekä kansainvälisiä projekteja.
Hanti-Mansian alue on luonnonvaroiltaan rikas, mikä näkyy kaupungin nykyaikaisessa ilmeessä ja ilmapiirissä. Kaupungissa järjestetään kansainvälisiä urheilutapahtumia, elokuvafestivaaleja, IT-alan konferensseja ja muita tapahtumia.
Luonnon ja ihmisen museo on moderni ja aktiivinen museo, jossa on yli 100 työntekijää.


Kirjoittajat ovat Lappeenrannan museoiden amanuenssi Mikko Pirinen ja intendentti Satu Ståhlberg



tiistai 6. maaliskuuta 2018


Presidentti Svinhufvudin koti Kotkaniemi herää jälleen henkiin

Päärakennus helmikuussa 2018. Kuva Lappeenrannan museot


Vielä helmikuussa 2018 presidentti Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen pihapiiri näyttää nukkuvan talviuntaan. Edellisen talven suojahuppu on poistettu päärakennuksen yltä, eikä työmaakoppeja näy enää asemoituina pysäköintialueelle. Rauhan tyyssijan alla kuitenkin kuohuu: kolme edellistä kesää suljettuna ollut Kotkaniemi valmistautuu nyt vastaanottamaan kesän 2018 vieraansa! Huolella restauroitu talo alkaa täyttyä elämällä. Kesäoppaiden haku on käynnissä ja uusi kahvila saa pian kalusteensa. Remontin alta evakkoon joutunut museokokoelmakin on palannut kotiin ja museoesineitä avataan suojakääreistään. Museon rakentajasta tuntuu kuin olisi saanut valtavan määrän lahjapaketteja avattavakseen.
Museoesineet taas Kotkaniemessä muuton jälkeen. Kuva: Lappeenrannan museot

Luumäellä, Kivijärven äärellä sijaitseva Kotkaniemi oli P. E. ja Ellen Svinhufvudin rakastama kotitila vuodesta 1908 aina 1950-luvulle asti, minkä jälkeen tila toimi lasten ja lastenlasten ylläpitämänä täyshoitolana 1990-luvulle asti. Sen jälkeen Kotkaniemi muutettiin Museoviraston ylläpitämäksi museoksi vuonna 2000. Nyt peruskorjauksen jälkeen museo avataan uudelleen, tällä kertaa Kotkaniemi-säätiön toimesta. Museohuoneet on restauroimalla palautettu 1920–30-luvuille, minkä lisäksi päärakennuksesta löytyy nyt myös kokoustiloja sekä luumäkeläisen leipomon Satun Makioiden pyörittämä Kahvila Ellen. Ulkona vanha puutarha hiekkakäytävineen on palautettu entiseen asuunsa, kun taas päärakennuksen takana sijaitsevassa Koppolniemessä voi samoilla luonnontilaisessa mäntymetsikössä. Kotkaniemi ei siis suinkaan rajoitu kotimuseoon, vaan se on paikka johon voi tulla rentoutumaan muutenkin.

Mitä museossa sitten on odotettavissa? Kotimuseon tarkoituksena on esitellä P. E. ja Ellen Svinhufvudin elämäntyötä sekä heitä yksityishenkilöinä, ja kaiken kaikkiaan elämää Kotkaniemessä. Kotimuseohuoneet sisustuksineen palautetaan mahdollisimman tarkasti 1930-luvulle, Ukko-Pekan presidenttiaikaan. Presidenttivuosinakin Kotkaniemi pysyi pariskunnan ainoana oikeana kotina, jonne he tahtoivat aina palata kun suinkin pääsivät. Kotimuseon lisäksi Kotkaniemeen on rakentumassa erikoisnäyttely, jossa syvennytään Suomen itsenäistymisen tapahtumiin P. E. Svinhufvudin näkökulmasta. Tässä näyttelyssä päästään kurkistamaan noin sadan vuoden taakse muutamaan yksityiskohtaiseen seikkailuun, johon Svinhufvud aikanaan joutui.

Presidentti lähdössä hiihtämään. Kuva: Pietinen/Museovirasto, historian kuvakokoelma.


Museon rakentajan näkökulmasta Kotkaniemen projektityö on oma maailmansa, joka vie mukanaan. Pienen museon avaaminen sisältää kaikkea: historiatiedon ja lennokkaiden toimintaideoiden toteuttamisen lisäksi museossa on tartuttava käytännön tehtäviin, kuten näyttelyseinäkkeiden rakentamiseen, taulujen ripustamiseen ja siivousvälineiden ostamiseen. Kotkaniemessä ei ole koskaan säikähdetty monipuolista työtä – samalla tavalla, yhtä luontevasti Ellen Svinhufvud emännöi päivällisiä presidentinlinnassa kuin puki työtakkinsa ylleen ja lähti ruokkimaan satapäistä kanaparveaan Kotkaniemen kanalaan.

Ellen Svinhufvud ruokkimassa kanojaan. Kuva Svinhufvud–suvun albumista.

Kotkaniemi sijaitsee Luumäellä, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Lappeenrannasta. Kotkaniemi aukeaa yleisölle 19.5.2018 ja on koko kesän säännöllisesti auki ti-su. Tervetuloa!

Kirjoittaja on  Sinikka Myyrä, joka toimii projektisuunnittelijana Kotkaniemi projektissa.

Käythän tutustumassa meihin verkkosivuillamme: www.kotkaniemi.fi
Facebookissa löydymme nimellä Kotkaniemi-säätiö ja Instagramissa kotkaniemi_museo

perjantai 12. tammikuuta 2018

Museon kulisseissa

Työt valmiina ripustettavaksi


Lappeenrannan taidemuseon viikko on ollut kiireinen, kun uutta Kaakko18- näyttelyä on rakennettu ja edelliset näyttelyt on purettu tieltä pois. Saleista kuuluu työn ääniä, puheen sorinaa ja ovikello soi lakkaamatta näyttelyyn valittujen taiteilijoiden tuodessa omia töitään museolle.


Museomestari Matti työn äärellä
Näyttelyiden vaihtoviikot ovat museossa työtään tekeville kiireistä aikaa, erityisesti museomestareille ja näyttelyamanuensseille ja usein työpäivät venyvät kovinkin pitkiksi. Kotona käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä.
Rakennustöissä saattaa myös taiteilijat olla tekemässä omia ripustuksiaan ja rakentelujaan. Tänäänkin seurasin kun työryhmä Ahola, Knaapi ja Sokura vuorasivat punaisilla tiskiräteillä yhtä hallin nurkkausta.  Tilan valkoiset seinä ovat nyt saaneet vaalenpunaisen pinnan ja tunnelma tilassa on tyystin toinen kuin vielä viime viikolla.


Taiteilijat työn touhussa



Myös museomestarit ovat tilan muutoksen mestareita, pelkällä valaistuksella saa aikaiseksi valkeasta, tylsästä huoneesta jännittävän aarrekammion.  Jokaisen näyttelyrakentelun jälkeen tuntuu kuin olisi tullut tyystin uuteen rakennukseen.


Ensi viikolla, perjantaina 19.1.2018 klo 18, museon näyttely avautuu kaikille avointen avajaisten merkeissä. Näyttelyyn pääsee tutustumaan ti-su 11-17 välisenä aikana aina maaliskuun 18. päivään asti. Maanantaisin taidemuseo on suljettu.


Hanna, yleisötyön amanuessi

torstai 21. joulukuuta 2017

Wolkoffin museon puodissa tunnelmoimassa 

 














 Työpäivän kiireen lomassa lähdin pistäytymään Wolkoffin talomuseossa. Pelkkä pistäytyminen puotiin ei sitten lopulta oikein onnistunut. Kaupan rauhallinen ja jouluinen tunnelma tarttui mukaan, samalla on ostin muutaman ihanan pienen lahjan lasten opettajille kiitokseksi menneestä vuodesta. Illalla oli ihana mennä kotiin ja paketoida lahjat kaikessa rauhassa ihaniin pikku paketteihin.

 Myös museon puolella piipahtaminen on ihanaa, kun talomuseon esineet tuovat mieleen oman lapsuuden tunnelmallisen joulun.  Ihanat jouluiset asetelmat ja kauniit huoneet saavat muistot menneistä lapsuuden maalaisjouluista heräämään.  






















Wolkoffin museo ja puoti ovat auki vielä tänään ja huomisen (21.-22. 12.2018) ennen joulua klo 11.00 -17.00. Wolkoffin jouluun pääsee vielä ensi viikolla tutustumaan heti joulun jälkeen keskiviikkona, silloinkin 11. 00-17.00.


Katso muut aukioloajat museon sivuilta. Wolkoffin museo
 Kirjoittaja on  taidemuseon amanuenssi Hanna











































tiistai 14. marraskuuta 2017

Lallukat museossa

Etelä-Karjalan museon auditoriossa on kuluvan vuoden maaliskuulta alkaen pyörinyt miniteatteriesitys ”Koht’silleen Lallukka”. Tai oikeammin, puolen tunnin näytelmää on esitetty ja tullaan esittämään aina Juho ja Maria Lallukan syntymä- ja kuolinpäiviä edeltävillä viikoilla.

Yleisöllisiä esityksiä on tähän mennessä ollut 17 ja niiden katsojamäärä yli 500 henkeä. Auditoriossa on nelisenkymmentä istuinpaikkaa. Maksullisten esitysten täyttöprosentti onkin ollut huikea, 96 %.

Miksi Lappeenrannan Vanhan hautausmaan puistossa itkee harmaagraniittinen neito? Miten kotikaupungin kulttuurityötä voivat tukea aivan tavalliset kaupunkilaiset? Rajoittaako korkea ikä kulttuuritekoja?

Kummisedät päivänvalossa. Jalmari Finne (Timo Mattila)
- J.H. Erkko (Kari Lehtonen)
- Juho Lallukka (Esko Tikanmäki)
- Eerikki Tanner (Aarni Metsä)
- Simo Leiviskä (Ohto Nuottamo) 

Vastauksia


”Koht’silleen Lallukka”-esityksen tuottajayhteisö on Lappeenrannan museot. Näytelmän viisimiehinen esittäjäryhmä kutsuu itseään Museon Kummisediksi. Kummit antavat kummilahjoja. Esitys on kummilahja museotoimelle, jonka uurastusta kulttuurin parissa ryhmä kovasti arvostaa ja on siksi panemassa itseään likoon suurella sydämellä. Sydänten keski-ikä esityksiä alettaessa oli 72 vuotta.

Musiikki- ja huumoripitoinen esitys kertoo, että itkevä graniittineito suree viipurilaisen kauppaneuvos Juho Lallukan ja hänen vaimonsa Marian poismenoa. Aviopari pani itsensä likoon suurella sydämellä. Näiden elämäntyön hedelmät ovat olleet luomassa perustaa niin tasa-arvoiselle itsenäiselle Suomelle kuin sen kulttuurielämälle. Meille jälkipolville siitä kertovat mm. Lallukan taiteilijakoti Helsingissä ja Aallon kirjasto Viipurissa.

Museoesitys tahtoo Lallukoiden tapaan korostaa yksilöiden aloitteellisuutta ja myös taloudellista panosta asioissa, joihin yhteiskunnan rahkeet eivät riitä. Eräs esityksen sivutavoite on jo toteutunut. Enää ei puhuta Lallukoiden hautamuistomerkin siirrosta. Päinvastoin. Juhon ja Marian muisto saa levähtää tutussa puistossaan. Kaupunki on vastikään kunnostanut puistoaluetta ja avaamalla Kauppakadulta uuden kävelytien se on nyt entistä helpompi saavuttaa.

Kaksi Lallukkaa,vasen ja oikea.
Taustalla Unto Pusan Kolme Sulotarta( Lappeenrannan taidemuseo) ja Eero Järnefeltin Lallukka( Pamaus- seura ry.).


Pamaus-Seura


Aloitteen muistomerkin siirrosta Viipurin Ristimäeltä Lappeenrantaan teki Pamaus-Seura. Alkujaan se oli Viipurin Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajien seura. Sen kotipaikka on nykyään Helsinki.

Museon ”Koht’silleen Lallukka”-esitys kertoo myös tästä herraseurasta, jonka keskushahmona oli oikeutetusti kauppaneuvos Lallukka. Pamaus-Seuran vuosipäivä on 30. marraskuuta. Lallukka -esitysten kolmas jakso osuu sopivasti tälle marraskuun viimeiselle viikolle. Kun lisäksi Juhon kuolinpäivä oli 1. joulukuuta, näkyvät molemmat aiheet tulevien esitysten kulisseissa.


Pamaus-klubilla tunnelmoidaan
Kortelaisen Make, miesten euro naisten tasalle

Lauluhetki Tiltalle Torkkelin puistossa



Lallukoiden neljäs esitysjakso on tammi-helmikuun vaihteessa 2018. Silloin juhlitaan Juhon syntymäpäiviä. Tarkat esitysajankohdat selviävät museon sivuilta. Tulevilla jaksoilla esitykset painottuvat entistä enemmän iltapäiviin. 

Kirjoittaja: Timo Mattila
Kuvat: Tuomas Nokelainen, Timo Mattila ja Kimmo Metsälä

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Elämysmatkalla Karjalassa


Yhteiskuva Laatokan rannalta. Kuvaaja Kimmo Savurinne

Jokavuotinen elämysmatkamme Karjalaan sisälsi monenmoista näkemistä ja kokemista, kenties jopa vauhtia ja vaaratilanteita. Suunnitelmissa oli Viipurin uuden Kannaksen sotahistorian museon kautta suunnata Kiviniemelle, tutustua siellä Kivinimen linnakkeeseen ja alueeseen ja seuraavana päivänä jatkaa Sortalahteen, josta matka jatkuisi laivalla Konevitsaan. Siellä tutustuttaisiin Konevitsaan ja lounastettaisiin, jonka jälkeen paluu Viipuriin ja sieltä takaisin Suomeen.

 Sää ei valitettavasti suosinut matkalaisia ja Konevitsan laivamatka peruuntui tuulisen sään takia.  Sen ei annettu haitata matkalaisia, vaan matkasuunnitelma muutettiin nopeasti ja matka onnistui varsin mukavasti.  Ammattitaidolla ja periksi antamattomalla asenteella löytyi myös metsän melkein jo kokonaan hautaama Kiviniemen redutti, johon tutustuttiin ensimmäisenä päivänä.   Pääsy linnakkeelle oli hieman hankala, paksun kasvillisuuden ja linnoituksen hoitamattomuuden vuoksi, mutta jos oikein kovasti jotain haluaa nähdä, eipä siinä paljon risut, vallihaudat ja männynkävyt pidättele.  Linnake on suuri ja siinä on varsin mittavat korkeuserot, joten sen piirteet erottuivat maastosta kasvillisuudesta huolimatta, joten rämpiminen metsässä oli vaivan arvoinen, vaikka kesäkuinen sade kasteli matkaajat.




Kuusaan hovi ennen ja nyt.
Muitakin kommelluksia matkan aikana tapahtui. Viipurin Espilässä nautittiin lounas, jonka maksamisen yhteydessä ilmeni yhden lounastajan seteli väärennökseksi.  Seteli oli saatu vaihtorahana aikaisemmilta Venäjän vierailuilta. Sen verran hyvä väärennös seteli oli, että vasta tarkempi tarkastelu paljasti, ettei se ollut aitoa valuuttaa.

Espilän lounaan jälkeen suunnattiin kohti Kiviniemeä. Matkalla pysähdyttiin ihastelemaan yhdessä hyttyspilven kanssa Kuusaan hovin kivijalan jäänteitä ja hovin patsaan kivijalustaa.   Matkalla koettiin myös muita luontoelämyksiä, tosin vain muutaman sekunnin ajan.  Bussin ikkunasta molemmat uudet museolaiset, Hanna ja Sini, havaitsivat viiden villisian lauman rynnistävän metsään piiloon bussin pelästyttäminä.

Uusi sotahistorian museo Viipurissa oli näkemisen arvoinen kohde.  Tällä hetkellä se käsitti pari isohkoa rakennusta, jossa oli Kannaksen sotahistoriaan liittyvää esineistöä. Museon johtajan mukaan tarkoitus on laajentaa toimintaa sitä mukaan kun siihen on taloudellinen mahdollisuus. Eniten museon laajentumista haittaa kasarmirakennusten heikko kunto ja lämmityksen kalleus. Rakennukset ja kasarmin alue olivat kieltämättä sateisessa säässä hieman huonokuntoisen ja sisältä kylmänkostean tuntuisia, mutta esittely ja esineistö kovin mielenkiitoisia. Sotahistoriasta kiinnostuneille tämä kohde on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Kannaksen sotahistoria museon antia

Matkan viimeinen kohde oli Viipurin eremitaasi, jossa oli esillä laajasti taideaarteita eremitaasin kokoelmista. Ylisanat eivät riitä kuvaamaan näyttelyn antia.

Viipurin eremitaasi

Ensi vuoden elämysmatkaa innolla odottaen, Hanna ja Sini.

Museolaiset ihailemassa Vuoksen koskea.

Ratsuväkimuseo on ollut yleisölle viimeksi avoinna kesällä vuonna 2016. Huhtikuussa 2017 se tyhjennettiin esineistöstä, ja tällä hetkellä ...