Etelä-Karjalan kadonneet kalmistot – Lappeenrannan Seurahuoneen kalmisto

Edellisellä kerralla kirjoitin Imatran Koivuniemessä sijainneesta hautasaaresta, joka lienee ollut keskiajalla käyttöön otettu kyläkalmisto, johon Ruokolahden Salosaaren ja nykyisen kirkonkylän seudulla asuneet hautasivat vainajiaan ennen Ruokolahden seurakunnan perustamista vuonna 1572. Blogitekstin löydät täältä. Tällä kertaa jatkamme kalmistoteemalla, mutta siirrämme katseemme Lappeenrantaan ja ortodoksisen seurakunnan varhaisvaiheisiin.

Ruotsin ja Venäjän rajan siirryttyä Saimaalle vuonna 1743 solmitussa Turun rauhassa, Lappeenranta jäi Venäjän puolelle rajaa. Kaupungista ja sitä suojaavista linnoitusrakennelmista tuli näin osa Venäjän valtakunnan luoteisosan puolustusta. Vallan vaihtumisen mukana myös kreikkalaiskatolisen uskon edustajien määrä kaupungissa kasvoi mm venäläisen varusväen myötä. Tiedot ortodoksisen seurakunnan alkuvaiheista ovat kuitenkin vähäisiä, sillä seurakunnan arkistot ennen vuotta 1786 ovat pääosin tuhoutuneet (Ranta 1980: 293).

Ensimmäisen kirkon rakennusvuotta koskevat tiedot ovat epäyhtenäisiä eri lähteissä, mutta ilmeisesti seurakunnalla oli jonkinlainen kirkollinen rakennus viimeistään 1750-luvulla. Esimerkiksi Lappeenrannassa vuonna 1760 vieraillut ruotsalainen Abrahamsson Hülphers mainitsi venäläisellä varusväellä olleen jo oman kirkon (Mäkinen & Vuorinen 1984: 64-65). Seurakunta sai myös oman papin samoihin aikoihin vuonna 1757 (Ranta 1980: 293, 303). Lappeenrannan ensimmäinen tunnettu ortodoksihautausmaa, so. Pallon hautausmaa, puolestaan vihittiin käyttöön vasta vuonna 1787 (Ranta 1980: 303). Tämä siis tapahtui yli neljäkymmentä vuotta Turun rauhan jälkeen ja kolmisenkymmentä vuotta sen jälkeen, kun seurakunta oli saanut oman papin, mikä luonnollisesti nostaa esiin kysymyksen: mihin seurakunnan vainajat haudattiin ennen Pallon hautausmaan vihkimistä? Tämän tekstin tavoitteena on tarkastella löytyisikö Lappeenrannasta kadonnut ortodoksikalmisto, jonka kerran kaikki tiesivät, mutta joka sittemmin hävisi historian hämärään, kuten niin monet muutkin menneisyyden hautapaikat.

Kuva 1. Vanhan ortodoksikalmiston hautaristit ja grobu uhmaavat ajan hammasta Suistamon Pyörittäjän kylässä vuonna 1935. Auvo Hirsjärven valokuva Museoviraston Kansatieteen kuvakokoelmassa (KK1899:223).

Mihin seurakunnan vainajat haudattiin ennen vuotta 1787?

Ortodoksisen seurakunnan ensimmäisestä hautausmaasta on esitetty muutamia vaihtoehtoisia teorioita. Lappeenrannan kaupungin 1700-luvun historiaa käsitellyt Raimo Ranta (1980: 303) on esittänyt, että ortodoksisen seurakunnan ensimmäinen, Palloa edeltänyt hautausmaa olisi sijainnut Lappeenrannan linnoituksessa kreikkalaiskatolisen puukirkon vieressä. Tiiviisti rakennetussa linnoituksessa kirkon ympärillä sijainnut hautausmaa ei olisi ollut kooltaan riittävä, ja seurakunnan kasvaessa ja rakentaessa uutta kirkkoa 1780-luvulla, uusi hautausmaa olisi sijoitettu linnoituksen ja kaupungin ulkopuolelta Palloon, joka vielä tuohon aikaan oli rakentumatonta. Rannan hypoteesi linnoituksessa kirkon yhteydessä sijainneesta ortodoksihautausmaasta on looginen, mutta sen tueksi ei ole arkeologisia havaintoja, kuten raportoituja luulöytöjä. Lappeenrannan linnoituksessa kyllä on laaja kalmisto samalta ajalta, mutta tämä on luterilaisen kirkon ympärillä ollut hautausmaa, joka on nykyisten makasiinirakennusten alla.

Toinen esitetty mahdollisuus on, että Pallon kalmistoon haudattiin vainajia jo ennen sen vihkimistä hautausmaaksi vuonna 1787. Vuorisen (2001: 51) mukaan eversti Kazanzov mainitsee muistelmissaan, että Palloa olisi käytetty hautausmaana heti vuoden 1741 Lappeenrannan taistelun jälkeen. Kazanzovin muistelmat on kuitenkin kirjoitettu vasta 1900-luvun alussa, joten suoraa ensikäden tietoa hänellä ei ole voinut olla asiasta. Palloon hautaaminen Lappeenrannan taistelun jälkeen on mahdollista, mutta myöskään tämän hypoteesin tueksi ei ole vahvaa arkeologista näyttöä. Pallon hautausmaan arkeologisessa koekaivauksessa vuonna 2007 ei saatu selviä ajoittavia löytöjä, kuten rahoja. Myöskään kaivauksilla otettuja dendrokronologisia puunäytteitä ei voitu sitoa kalenterivuosiin (Salo 2007, Zetterberg 2008).

Kartat kertovat

Asian selvittämiseksi voimme tukeutua Kansallisarkistossa säilytettäviin historiallisiin karttoihin. Kuvassa 2 on osa vuoden 1767 verollepanokartasta, joka kuvaa Mustolaa, Lapvettä ja muita Lappeenrannan kaupungin lähikyliä. Koko kartan löydät täältä. Kartassa on kuvattu kylien tonttimaat ja niiden tilukset. Kaupungin ulkopuolelle, kaupungista etelään ja pappilan pellon B2 itäpuolelle, on kuvattu aidalla rajattu alue, jonka sisälle on piirretty neljä symbolia. Symbolissa pystyviivan yläpäässä on kolmio ikään kuin kattona. Karttamerkintänä tämä on poikkeuksellinen Etelä-Karjalan 1700-luvun verollepanokartoissa. Symbolit muistuttavat paljon ortodoksikalmistoissa tavattavia ortodoksiristejä, joita nähdään esimerkiksi oheisesta Suistamon Pyörittäjän kyläkalmistosta otetussa valokuvassa (kuva 1).

Kuva 2. Vuoden 1767 verollepanokartan ortodoksikalmistoon viittaavaa merkintä peltoalueen B2 itäpuolella. Vuonna 1787 käyttöön vihittyä Pallon hautausmaata ei ole esitetty kartalla.

Vuoden 1767 karttamerkintä myöhemmässä kaupunkikuvassa

Saadaksemme selville, mihin vuoden 1767 verollepanokartan merkintä sijoittuu nykyisessä Lappeenrannan kaupungissa, voimme asemoida vuoden 1767 kartan nuoremman kaupunkikartan päälle. Historiallisten karttojen tarkkuus harvoin vastaa nykyistä, ja vanhoja karttojen asettuminen nykykartalle riippuu paljolti käytetyistä kiinnekohdista, jotka ovat molemmille kartoille yhteisiä. Tällaisina voidaan käyttää esimerkiksi pysyviä luonnonmuotoja, kuten vaikkapa rantaviivaa. Lappeenrannan kaupunkialueella tosin rantaviivakin on kokenut merkittäviä muutoksia täyttöjen myötä erityisesti 1900-luvulla.

Käytän tässä yhteydessä verollepanokartan asemointiin toista historiallista karttaa. Kuvassa 3 on esitetty rinnakkain vuoden 1767 verollepanokartta ja vuoden 1892 ehdotus kaupungin asemakaavaksi. Kuvassa 4 samaiset kartat on puolestaan esitetty päällekkäin asemoituna rantaviivojen avulla siten, että vuoden 1767 kartta on osin läpikuultava. Vuoden 1767 kalmistomerkintä on ympyröity punaisella. Karttayhdistelmästä havaitaan, että merkintä sijoittuu Seurahuoneelta luoteeseen junaradan kohdalle.

Kuva 3. Vasemmalla vuoden 1767 verollepanokartta ja oikealla vuoden 1892 asemakaavakartta. Punaisella verollepanokartan merkintä, keltaisella nuorempi Pallon hautausmaa.

Kuva 4. Vuoden 1767 ja vuoden 1892 karttojen asemointi päällekkäin. Verollepanokartan kalmistomerkintä punaisella.

Annetaan luiden puhua

Ihmisluulöydöt herättävät tavallisesti paljon huomiota ja niinpä niitä on uutisoitu usein vanhoissa sanomalehdissä. Tarkastelin Kansalliskirjaston sanomalehtitietokannan vanhoja lehtiuutisia erilaisten hakujen avulla löytääkseni Lappeenrantaan liittyviä uutisia, joissa raportoidaan ihmisluulöytöjä. Käyttämiäni hakusanoja olivat esimerkiksi ”Lappeenranta + pääkallo”. Lehdiksi valikoin Lappeenrantaa, Karjalaa ja Savoa käsitteleviä nimikkeitä. Haut tuottivat useita uutisia, joissa raportoidaan Lappeenrannasta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella tehdyistä ihmisluulöydöistä. Näistä monet on yhdistetty vuoden 1741 Lappeenrannan taistelussa menehtyneisiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä Lappeenrannan taistelussa kuoli huomattava määrä sotilaita, joten alueelle on täytynyt tehdä tuolloin lukuisia hautapaikkoja.

Eräs melko huomaamaton uutinen on mielenkiintoinen liittyen vuoden 1767 verollepanokartan kalmistoon viittaavaan merkintään. Lappeenrannan Uutiset kirjoitti 17.11.1891, numerossa 131 sivulla 2: ”Ihmisluita ja pääkalloja on löydetty koko joukko kenttää tasoitettaessa seurahuoneen ja rautatien välillä.”

Hieman toista viikkoa myöhemmin Lappeenrannan Uutiset, 26.11.1891, nro 135 s. 2 jatkaa aiheesta kirjoittamalla: ”Sodasta kaatuneet olivat epäilemättä ne miehet, joittenka ruumiin monin kymmenin löydettiin jonkun jalan sywyydestä kenttää tasoitettaessa seurahuoneen ja rautatien välillä, josta olemme jo ennen kertoneet. Yhdessä pääkallossa oli reikä toisen silmän ylipuolella, ja pääkallon sisässä oli kiwärinluoti. Mutta milloin ne tähän ovat haudatut on waikeampi sanoa, sillä yhden ruumiin siwulta housuintaskun kohdalta löydettiin 2 kopekan raha, jossa oli vuosiluku 1788.” (kuva 5). Koko lehden pääset lukemaan täältä.

Kuva 5. Vuoden 1891 luulöytöjä koskevan uutisen lehtileike.

 

Lyhykäisyydestään huolimatta uutinen on varsin informatiivinen. Seurahuone ja rautatie sijaitsevat edelleen samalla paikalla kuin vuonna 1891, joten uutisoitu löytöalue voidaan paikantaa varsin tarkasti. Uutisessa kerrotaan lisäksi kymmenistä vainajista, joten on selvää, että kyse on isosta joukkohaudasta tai laajasta kalmistosta. Lisäksi uutisessa mainittu vuoden 1788 rahalöytö indikoi, että kyse on ainakin osin Lappeenrannan taistelua (1741) nuoremmista vainajista. Täyttä varmuutta rahan ja luiden yhteydestä ei luonnollisestikaan voi olla, sillä nykyisenkaltaisia arkeologisia kaivausstandardeja ei varmasti noudatettu luita esiin lapioitaessa. Toisaalta meillä ei myöskään ole syytä epäillä havaintoa rahan löytymisestä luiden yhteydestä, sillä kuvauksen perusteella raha näyttää löytyneen luurangon välittömästä läheisyydestä, joka todennäköisesti viittaa näiden samanaikaisuuteen. Rahalöytö on mielenkiintoinen myös siksi, että se indikoi, että Seurahuoneen kalmistoon on raha-ajoituksen perusteella haudattu vielä sen jälkeen, kun Pallon ortodoksihautausmaa oli jo vihitty käyttöön vuonna 1787.

Uutisen olettamus sotatoimissa kuolleista vainajistakaan ei välttämättä ole kovin kaukaa haettu, kuten Kustaa III:n sodan aikaan (1788-1790) ajoittuva rahalöytö indikoi. Arkistolähteistä nimittäin tiedetään, että Lappeenrannan ortodoksisen seurakunnan jäsenten kuolleisuus oli sotavuosina varsin suurta. Esimerkiksi vuonna 1789 kuolleita on kirjattu 752 ja näistä useimmat olivat juuri sotilaita (Ranta 1980: 303). 

Onko Seurahuoneen kalmistosta voinut säilyä osia?

Vuoden 1891 uutisen mukaan luut löytyivät kenttää tasattaessa Seurahuoneen ja radan välistä. Kartta-asemointien perusteella kyseessä on ollut Seurahuoneen pohjoispuolella sijainnut avoin kenttä eli nykyinen Yhdyspuisto. Puiston alueelta on otettu maata useassa vaiheessa runsaasti, kuten nähdään esimerkiksi oheisesta 1920/30-luvun valokuvasta ja havaitaan alueen nykyisestä topografiasta (kuva 6). Tämän vuoksi ei ole luultavaa, että puiston kohdalla olisi voinut säilynyt hautoja. Samoin puiston länsipuolen ratakuilu on hävittänyt kaikki mahdollisesti kohdalla olleet haudat. Sen sijaan on hyvin mahdollista, kenties jopa todennäköistä, että Yhdyspuiston etelälaitaa kulkevan Raastuvankadun ja sitä reunustavan Seurahuoneen alla on voinut säilyä hautauksia, sillä tällä kohtaa maanpinnan taso on säilynyt jotakuinkin alkuperäisessä tasossaan.

Kuva 6. Seurahuone ja nykyinen Yhdyspuisto nähtynä Nikolain vallien näkötornista välille 1920-1935 ajoitetussa valokuvassa. Lappeenrannan museot.

Miksi Seurahuoneen kalmisto jäi pois käytöstä?

Kysymys siitä, milloin ja miksi Seurahuoneen kalmisto jäi käytöstä, on liitettävissä Lappeenrannassa 1770-luvulta 1790-luvulle tapahtuneisiin muutoksiin. 1770-luvun puolivälissä Lappeenrannan linnoitustöiden vaikutuksesta pääosa siviileistä joutui muuttamaan pois linnoitusniemeltä Viipurin ja Pallon esikaupunkeihin (Ranta 1978: 70, 80). Suuri esikaupunki eli Viipurin esikaupunki sijaitsi Viipuriin johtavan tien (nyk. Kauppakadun) itäpuolella (kuva 7). Kaupunkialue alkoi siis 1770-luvulla laajeta Seurahuoneen kalmiston itäpuolelle. Luiden yhteydestä tehdyn rahalöydön perusteella tiedämme, että Seurahuoneen kalmistoon haudattiin vielä Kustaa III:n sodan aikana, mutta on perusteltua olettaa, että hautaaminen loppui sodan päättymisen aikoihin.

Kustaan sodan jälkeen Venäjä vahvisti valtakuntansa puolustusta Kaakkois-Suomessa ja Pietarin suojaksi luotiin kolme linnoitusvyöhykettä. Tällöin mm Lappeenrannan linnoitusrakennelmia vahvistettiin ja varsinaisen linnoitusniemen suojaksi rakennettiin kolme etuvarustusta. Palloon ja Kimpiseen tehtiin pienemmät varustukset ja linnoitusniemen eteläpuolelle tuli suurempi etulinnake, Nikolain vallit. Seurahuoneen kalmisto jäi välittömästi Nikolain vallien kaakkoispuolelle, linnoitusrakennelman etumaastoon. Nikolain vallien rakentamisen jälkeen vanha kalmiston kohta tuskin olisi ollut erityisen sovelias paikka hautausmaaksi. Näin suuren etuvarustuksen rakentaminen kalmiston viereen lienee merkinnyt lopullista päätepistettä kalmiston käytölle, joskin siirto kauemmas kehittyvästä kaupungista oli jo vireillä ennen Kustaan sotaa, kuten nähdään Pallon hautausmaan vihkivuodesta (1787).

Kuva 7. Lappeenrannan asemakartta vuodelta 1799.

Yhteenveto

Lappeenrannan lähikyliä kuvaavassa vuoden 1767 verollepanokartassa on merkintä, jonka symbolit viittaavat aiemmin tuntemattomaan ortodoksikalmistoon. Kartta-asemointien perusteella tämä merkintä sijoittuu Lappeenrannan Seurahuoneen luoteispuolelle, Seurahuoneen ja viereisen junaradan kohdalle. Vuoden 1891 Lappeenrannan uutisissa kerrottiin Seurahuoneen ja junaradan välistä kenttää tasatessa löytyneistä kymmenistä vainajista, jotka voidaan ajoittaa ainakin 1780-luvulle. Löydöt ovat melkoisella varmuudella tulleet esiin välittömästi Seurahuoneen ja Raastuvankadun pohjoispuolelta sijaitsevalta kentältä, joka tunnetaan nykyisin Yhdyspuistona.

Historiallisten tietojen valossa on luultavaa, että kyseessä on Lappeenrannan ensimmäinen ortodoksikalmisto, jonka tarve ja käyttö liittyy seurakunnan muodostumiseen Lappeenrannan siirryttyä osaksi Venäjää Turun rauhassa vuonna 1743. Seurahuoneen kalmiston raha-ajoitus (1788) viittaa siihen, että kalmisto oli myös käytössä vielä Pallon hautausmaan vihkimisen (1787) jälkeen. Kaupungin laajeneminen ja Nikolain vallien etuvarustuksen rakentaminen 1790-luvun alussa luultavasti laittoivat pisteen kalmiston käytölle, ja tämän jälkeen hautaaminen siirtyi kokonaan Pallon hautausmaalle.

Topografisesti tarkastellen Seurahuoneen kalmiston paikka on ollut luontainen ortodoksikalmistolle ennen kaupungin rakentumista. Kartta-asemoinnit sijoittavat merkinnän kohtaan, joka on ollut nykyiseltä Rakuunamäeltä itään työntyvä harjanne, jolta on avautunut näkymä sekä Saimaalle että kaupunginniemelle. Nykyisin harjanteen korkeimmalla kohdalla kulkee Raastuvankatu ja sen jatkeena Huokausten silta junaradan ja Taipalsaarentien yli. 1700-luvulla paikka on saattanut näyttää samankaltaiselta kuin oheisen kuvan kyläkalmistot Soanlahdella ja Suistamolla vuonna 1935 (kuva 8).

Kuva 8. Vanhojen kyläkalmistojen metsäsaarekkeita Suistamolla sekä Soanlahdelle Auvo Hirsjärven kuvaamana vuonna 1935. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma. KK1899:198, KK1899:203, KK1899:232.

Alkuperäiseltä löytöalueelta nykyisestä Yhdyspuistosta on otettu monessa vaiheessa maata eikä ole luultavaa, että kohdalla olisi säilynyt hautoja. Seurahuoneen kalmistosta on voinut säilyä osia Raastuvankadun ja vuonna 1850 rakennetun Seurahuoneen alla, siis alueilla, joiden topografia ei ole juuri muuttunut yli 170 vuoteen. Kalmisto on lisätty muinaisjäännösrekisteriin nimellä Lappeenranta Seurahuoneen kalmisto.

Esa Hertell

Arkeologi

Lähteet

Arkeologiset tutkimusraportit

Salo, Kati 2007: Lappeenranta, Pallon ortodoksihautausmaa. Hautausmaa-alueen arkeologinen koekaivaus. Museoviraston Rakennushistorian osasto.

Zetterberg, Pentti 2008: Lappeenrannan Pallon ortodoksihautausmaan arkeologisten koekaivausten puunäytteiden lustomittaus (dendrokronologiset näytteet FIY0701Aja -B) sekä puulajinmääritys. Dendrokronologian laboratorion ajoitusseloste 328.

Julkaistut lähteet

Ranta, Raimo 1978: Lappeenrannan kaupungin historia. 1743-1811. Toinen nide. Lappeenranta.

Ranta, Raimo 1980: Lappeenrannan kaupungin historia. 1743-1811. Kolmas nide. Lappeenranta.

Mäkinen, Eija-Hilkka ja Vuorinen, Aimo 1984: Lappeenrannan linnoitus. Helsinki.

Vuorinen, Aimo 2001: Lappeenrannan kirkot. Lappeenrannan kilta.

Kartat

Charta öfver Mustala, Lappvesi, Pujalka, Kahila, Barkarila, Lukala, Pickala, Hardickala, Bajarila och Mikonsaari Byars ägor i Kymmen Gårds Province Lappvesi Härad och Sokn, till Skattlägning affmätte.  Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen verollepanokartat, 125:1 Viipurin läänin verollepanokartat, 125 Lappee 1A a-e.

Keisarin kaava. Ehdotus Lappeenrannan kaupungin asemakartaksi 1892.

Vuoden 1799 Lappeenrannan asemakartta. Kansallisarkisto. Yleisk. Ia* 122:/- -_16 11. [Lappeenrannan provinssi- ja piirikaupungin asemakartta ja julkisten rakennusten fasaadit ja pohjapiirrokset (ven.)].

Valokuvat Finnasta

Hirsjärvi, Auvo, kuvaaja 1935: Suistamo, Pyörittäjä; hautaristejä ja grobu kyläkalmistossa. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, KK1899:223.

Hirsjärvi, Auvo, kuvaaja 1935: Kyläkalmiston metsäsaareke Suistamon Uuksujärvellä. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, KK1899:203.

Hirsjärvi, Auvo, kuvaaja 1935: Soanlahden kirkonkylän vanhan kalmiston metsäsaareke. kr.-kat. kalmisto. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, KK1899:232.

Hirsjärvi, Auvo, kuvaaja 1935: Suistamo, Alattu; kyläkalmiston metsäsaareke. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, KK1899:198.

Rautatiekirjakauppa Oy, tuottaja. 1920–1935. Lappeenranta, Kaupunkikuva Näkötornista Lappeen Kirkolle Asti; Edessä Seurahuone Ja Puisto. Lappeenrannan museot. KUVKVV457:11.