perjantai 6. heinäkuuta 2012

Miksi historia kiinnostaa?


Olen kirjoittanut täällä blogissa paljon vapaaehtoistyöstä museoissa ja museoiden merkityksestä muistin välineenä. Halusimme tähän myös vapaaehtoistoimijoiden näkökulmaa asiaan. Pyysin erästä Etelä-Karjalan museon asiakasraadin jäsentä kirjoittamaan minulle miksi museotoiminta ja historia kiinnostavat. Tässä hän vastaa:

”Minä olen vähän kaikesta yhteiskunnan menosta kiinnostunut ihminen, mutta historia sytyttää minut jostain kumman syystä.

Liekö vaikutusta silläkin, että lapsuuden kesiäni vietin Kärnäkosken Linnoituksen valleilla kun mummoni ja pappani olivat Kärnäkosken myllynhoitajinakin joskus olleet ja myllymökissä asuneetkin. Lapsuuteni aikaan heidän mökkinsä sijaitsi aivan Kärnäkosken lotjasataman suulla Kuolimon muuttuessa Kärnäkoskeksi.

Niin ja koulussa historian tunneilla istuin käsi poskella ja kuuntelin opettajaa haltioituneena. Kotona ei tarvinnut historian läksyjä pahemmin käskeä lukemaan, tunneilta jo jäi päähän asioita ja lisäksi kahlasin Kansojen historia-kirjojakin ahmien.

Istun mielelläni historiallisilla paikoilla ja kohta olen eläytynyt sen ajan ihmisten elämää pohtimaan, kuin sukeltanut sinne, menneisyyteen hetkeksi. Syntyy tarina menneestä elämästä silmieni eteen, on se kummallista. Lentokentän laidalla lapsuuttani viettäessä, 4 vuotiaana sinne vanhempieni matkassa rintamiestaloon asetuin, leikin lentokentän sodassa syntyneissä pommikuopissa hajonneiden lentokoneiden palasilla.

Aivan kotitalomme edessä oli, on, hautamuistomerkkikin, kenen lienee, mutta melkoisella varmuudella tsaarinajan armeijan ratsastuskentän ajoilta. Olisiko jonkun korkeamman upseerin hevosen vai voisiko olla ihan upseerin? Siinähän on vieressä ratsastusesteitä edelleenkin tallella.

Mihin muuhun olisin voinut syttyä kuin historiaan, kun sitä aina oli kuin kiinni minussa. Kun luovuus minuun iskenyt niin teatterin tekemisen ohella tekstejäkin syntyy vähän kaikesta. Kuten vaikka Lappeenrannan luista, kerran kirjoittelin."

Kenen tärkeän muistomerkki on jäänyt vailla hoitoa?

Tsaarinajan ratsueste
LUUT

Lappeenrannan kai jokainen jo tietää
ovat luurangot tunnetuksi tehneet
kaivettu on Huhtiniemessä
Linnoituksen valleilla
Rakuunamäellä
ja lentokentän laitamilla
lapio luita esille toi jo aikoinaan
tsaarinajan ratsukentän maisemissa
kuoppia kun kaivelin
kotipihan kasveille
kenen lienevät luut olleet
ihmisten vai eläinten
ei lapsi sitä ihmetellyt
eikä kukaan muukaan
arkista asiaa
rakuunoiden luurankotakit
naisten haaveissa siintää
hurmahousut punaiset
vieläkin
punan nostaa poskille.


Vastaus, kuvat ja runo: Anneli Pylkkönen, Lappeenranta

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kulttuuri, kotiseutu ja kuntauudistus


”Kaupungit, jotka ymmärtävät kulttuurin arvon, menestyvät myös muuten”, totesi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toukokuussa 2012 kommentoidessaan Helsingin Guggenheim-hankkeen vaiheita.  Toivottavasti mahdollisimman monen kunnan päättäjä ja virkamies  oivaltaa tämän yksinkertaisen ja selkeän menestyksen reseptin.

Taiteen harjoittaminen, harrastaminen, kotiseututyö ja paikallisen kulttuuriperinteen vaaliminen on mainittu kuntien kulttuuritoimintaa säätävässä laissa. Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on niin ikään todettu kulttuurilla olevan keskeisen aseman yhteiskuntaa rakennettaessa.  Sillä on paitsi itseisarvoinen asemansa, myös merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen sekä yksilöiden hyvinvointiin. Kulttuuripalveluiden on oltava tasa-arvoisesti ja tasalaatuisesti kaikkien saatavilla.

Vuonna 2030 Suomessa on 244 kuntaa, joissa joka kolmas asukas on täyttänyt 60 vuotta. Lukumäärä tulee tuplaantumaan nykyisestä.  Väestönmuutos tulee olemaan valtaisa. Mikäli halutaan järjestää monipuoliset ja laadukkaat palvelut kuntalaisille myös tulevaisuudessa, on etsittävä uusia ratkaisuja. Elinvoimainen kuntarakenne ja palveluiden turvaaminen on tarkoituksena myös meneillään olevassa kuntauudistuksessa. 

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen avasi tilannetta alueellisten museoiden johtajille tänä keväänä.  Tällä hetkellä käynnissä on museoiden tehtävien, rakenteen ja rahoituksen tarkastelu ja toiminnan vaikuttavuuden kehittäminen. On todennäköistä, että maakuntamuseo- ja aluetaidemuseojärjestelmää tultaneen myös muuttamaan kuntauudistuksen myötä. Ehkä tulevaisuudessa museopalvelut jakautuvat entistä selkeämmin perus-, lähi- ja alueellisiin palveluihin. Nyt on tuhannen taalan paikka itse kunkin miettiä, kuinka omaa toimintaa kehitetään tulevaisuuden toimintaympäristöihin ja tarpeisiin sopivaksi.

Ovatko kuntarajojen muutokset sitten oikeasti uhka paikalliselle identiteetille, kuten on julkisuudessa paljon pelätty? Haukkaako suuri kunta pienen kokonaan? Mitä tapahtuu paikallisuudelle? Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo kirjoittaa alkuvuodesta ilmestyneessä Hiidenkivi-lehdessä (1/2012), että ”Kunta meni, mutta kotiseutu säilyy”. Hän esittää, että yhdistymistilanteissa rakennettaisiin tietoisesti tasavertaisia mahdollisuuksia kaksoisidentiteetille, jota tukevat seudulliset, maakunnalliset ja kansalliset identiteetit eli meikäläisyydet.  On huollettava ja talletettava paikallista identiteettiä ja samalla rakennettava myös uuden kunnan kuntaidentiteettiä yhdessä asukkaiden kanssa.

Eiväthän kuntaliitokset oikeasti uhkaa kenenkään identiteettiä. Miun parikkalalaisuutta, lappeenrantalaisuutta ja eteläkarjalaisuutta tai siun joutsenolaisuutta tai suomenniemeläisyyttä ei kukaan muu voi muuksi muuttaa kuntarajoja siirtelemällä. Sillä mitä kauemmas maailmalla kulkee, sitä lähemmäksi kotiseutua päätyy.

Päivi Partanen
Museotoimenjohtaja

Teksti ilmestyi Etelä-Karjalan museon lehden Museoviestin vuoden 2012 pääkirjoitusena. 


Asiaan otettiin kantaa myös Etelä-Karjalan liitton järjestämässä maakunnallisessa seminaarissa 8.5.2012 Kotkaniemessä, presidentti Svinhufvudin kotimuseossa.