Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Museomatkalla Pietarissa

Kuva
Lappeenrannan museot järjestää aika ajoin matkoja kiinnostaviin ja ajankohtaisiin kohteisiin. Museomatkalla Pietarissa ollut Tuija Nyrhi kertoo kokemuksiaan syyskuisesta matkasta. Kuvat Riina Nurmio. Museomatkalla Pietarissa Perjantaina syyskuun 2. päivänä heti aamuyhdeksän jälkeen alkoi Lappeenrannan Matkakeskuksen luo kerääntyä reippaannäköistä porukkaa aikeenaan startata Lappeenrannan museoiden matkalle Pietariin. Meitä lähtijöitä oli reilut parikymmentä, ja oppaiksemme lähtivät museoiden puolesta Satu ja Riina.  Edessämme oli bussimatka - istumista siis tiedossa moneksi tunniksi - mutta määränpäässä odotti monta mielenkiintoista museota. Matkasääkin oli mitä mainioin. Sekin tuntui nyt syyskuun alussa suosivan matkaamme, vaikka kesä oli ollut sateinen ja harmaa. Nevski Prospekt Pietariin saavuimme vähän mutkikkaan matkan jälkeen sen verran aikataulustamme myöhässä, että normaalin hotelliin majoittumisen sijasta ajoimmekin ensi töiksemme suoraan kaupungille jaloittelemaan