Museomatkalla Pietarissa

Lappeenrannan museot järjestää aika ajoin matkoja kiinnostaviin ja ajankohtaisiin kohteisiin. Museomatkalla Pietarissa ollut Tuija Nyrhi kertoo kokemuksiaan syyskuisesta matkasta. Kuvat Riina Nurmio.

Museomatkalla Pietarissa

Perjantaina syyskuun 2. päivänä heti aamuyhdeksän jälkeen alkoi Lappeenrannan Matkakeskuksen luo kerääntyä reippaannäköistä porukkaa aikeenaan startata Lappeenrannan museoiden matkalle Pietariin. Meitä lähtijöitä oli reilut parikymmentä, ja oppaiksemme lähtivät museoiden puolesta Satu ja Riina.  Edessämme oli bussimatka - istumista siis tiedossa moneksi tunniksi - mutta määränpäässä odotti monta mielenkiintoista museota. Matkasääkin oli mitä mainioin. Sekin tuntui nyt syyskuun alussa suosivan matkaamme, vaikka kesä oli ollut sateinen ja harmaa.

Nevski Prospekt

Pietariin saavuimme vähän mutkikkaan matkan jälkeen sen verran aikataulustamme myöhässä, että normaalin hotelliin majoittumisen sijasta ajoimmekin ensi töiksemme suoraan kaupungille jaloittelemaan ja lounastamaan. Sitten suuntasimme ensimmäiseen retkikohteeseemme Pietarin pienoismallimuseoon, Petrovskaja Akvatorijaan. Vaikka meillä Lappeenrannassa on oma upea pienoismallimme vanhasta Viipurista, päihitti tämä vanhaa Pietaria kuvannut pienoismalli kyllä omamme mennen tullen. Se on kooltaan todella suuri, vesialueet ovat ihan oikeaa vettä, katulamput loistavat, hevoskärryt liikkuvat kaupungilla, savu tupruaa talojen piipuista jne. Nykytekniikkaa on siis käytetty hienosti pienoismallin toteutuksessa.

Osa Pietarin pienoismallia Akvatorijassa

Pienoismallimuseosta lähdettyämme oli lopulta aika majoittua hotelliin. Sen jälkeen itse kukin vietti iltaa omalla tavallaan ennen kuin oli aika painaa pää tyynyyn ja nukkua hyvin, jotta jaksaa seuraavan päivän koitokset.

Lauantaiaamu koitti upean aurinkoisena ja lämpimänä; oli hienoa lähteä tutustumaan museomatkamme pääkohteeseen, Pavlovskin palatsiin. Se sijaitsee n. 30 km Pietarista etelään. Aamu oli liikenteessäkin rauhallinen, joten lähestyimme palatsialuetta niin hyvissä ajoin, että saatoimme tehdä kierroksen Tsarskoje Selon eli nykyisen Pushkinin kaupungin alueella ennen määränpäätämme. Niin näimme ulkoapäin myös Aleksanterin palatsin ja vilahduksen Katariinan palatsista. Hienoa! Kierroksen jälkeen jatkoimme Pavlovskiin, jossa meidät otti vastaan paikan varajohtaja. Hän toimi paljolti myös oppaanamme siellä. Mukana oli kyllä pari muutakin opasta, ja kaikki he tuntuivat osaavan hyvin asiansa.

Pavlovskin palatsin piha

Pavlovskissa meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä. Tunsimme olevamme todella odotettuja vieraita. Kiitos siitä kuuluu varmaan museoiden väliselle yhteistyölle. Näimme sellaisiakin paikkoja, joihin ei suinkaan kaikilla ryhmillä ole mahdollisuutta tutustua. Palatsi on iso ja upea ja sen puistoalue todella laaja, n. 600 hehtaaria. Itse asiassa se on Euroopan suurimpia puistoja, ellei peräti suurin. Tutustuttuamme palatsin julkisiin tiloihin kävimme lounastamassa palatsin ravintolassa, minkä jälkeen tutustuimme vielä keisarinna Maria Fjodorovnan yksityisiin asuintiloihin ja palatsin puistoon.

Maria Fjodorovnan työhuone Pavlovskin palatsissa

Pavlovskin palatsilla meillä menikin rattoisasti koko päivä. Paikka miltei mykisti meidät loistokkuudellaan. Paluumatka Pietariin hotellille meni kaikkea nähtyä ja koettua sulatellessa. Päivän pituudesta ja paljosta kävelystä huolimatta suurin osa porukastamme lähti vielä retken jälkeen joko kävelemään kaupungille tai risteilemään Fontankalle. Pitihän matkasta ottaa irti kaikki mahdollinen.

Säidenkin puolesta hienon alkumatkan jälkeen matkamme viimeinen päivä sunnuntai koitti sateisena ja harmaana. Harmaus ei kuitenkaan meitä haitannut, kun suunnistimme retkemme viimeiseen viralliseen kohteeseen, Shuvalovin palatsissa sijaitsevaan Fabergé-museoon. Se oli kaikkien muiden käymiemme paikkojen tavoin todella näkemisen arvoinen. Joidenkin mielestä se oli jopa matkamme upein kohde. Hyvin monet meistä varmasti jo ennestään tiesivät ja tunsivat Fabergén pääsiäismunat, mutta Fabergé on paljon muutakin. Sen me kaikki saimme nyt nähdä omin silmin.

Fabergé-museon aarteita 

Fabergé-museon aarteita

Fabergé-museon jälkeen meillä oli jäljellä enää kotimatka ja matkan varrella lounas Viipurissa. Alkumatkan ajan satoi välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta saimmepa silti nähdä Terijoen hienot hiekkarannat ja uudet uljaat ”datsat”. Viipurissa pidetyn lounastauon aikana aurinkokin tuli taas esiin, joten loppumatka sujui hyvässä säässä ja kaikin puolin tyytyväisin mielin. Oli nähty upeita museoita Pietarissa. Kiitos siitä oppaillemme ja bussimme kuljettajalle Jarille, joka kyyditsi meitä tyynesti ja turvallisesti koko kolmipäiväisen matkamme ajan.

Tuija Nyrhi
Lpr


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta