maanantai 14. tammikuuta 2019

Takaisin Viipuriin


Vanhan tuomiokirkon ja Luostarin kadun kaupunkitalot esittelee tässä jutussa tutkija Sinikka Myyrä. 

Vanha tuomiokirkko


Viipurin keskiaikainen kaupunginkirkko, myöhemmin tuomiokirkko, rakennettiin vuosien 1435–1445 aikana katolisen seurakunnan Autuaan Neitsyt Marian ja Pyhän Olavin kirkoksi. Keskeinen sijainti kaupungissa oli valittu niin, että kirkosta oli suora näköyhteys Viipurin linnaan. Ennen tämän kivikirkon rakentamista samalla paikalla oli todennäköisesti ollut puukirkkoja, jotka oli menetetty tulipaloissa.

Kivikirkon keskiaikaista ulkomuotoa ei tarkalleen tiedetä, mutta oletettavasti kirkko oli Suomen upeimpia – ainoastaan Turun tuomiokirkko oli hienompi. Sisätiloissa oli monta alttaria ja pinnat tiettävästi koristeltu kalkkimaalauksilla. Erityistä olivat pilarit, jotka eivät olleet tavalliseen tapaan tiiltä, vaan päällekkäin muurattuja virolaisia kalkkikivilaattoja.

Uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla luterilaisen tuomiokirkon aseman saanut kirkko on muuttanut toistuvasti ulkomuotoaan ja tehtäväänsä aina toiseen maailmansotaan asti. Ensimmäisen kerran kirkko paloi jo 1470-luvulla kaupungin tulipalossa. Myöhemmin kirkko vaurioitui uudelleen tulipalossa 1600-luvulla, minkä jälkeen sitä uudistettiin nykyiseen kokoonsa. 1700-luvulla Viipuri siirtyi Ruotsilta Venäjälle, ja katolinen kirkko muutettiin ortodoksiseksi Vapahtajan Syntymän katedraaliksi. 1700–1800-luvun vaihteessa kirkon keskiaikainen asu, kuten korkea katto, muuttui kun käyttö vaihtui varastoksi ja viljamakasiiniksi. Varastokäytön jälkeen kirkko palautui vielä kirkolliseen käyttöön: hetkeksi uudelleen ortodoksikirkoksi ja vuonna 1918 luterilaiseksi varuskuntaa palvelevaksi kirkoksi. Viimeisen kerran kirkko tuhoutui talvisodan pommituksissa 18.2.1940, jolloin jäljelle jäivät vain ulkoseinät ja vieressä sijaitseva kellotorni. Viipurin takaisin valtauksen jälkeen kirkko oli tarkoitus rakentaa uudelleen, mitä ei kuitenkaan ehditty toteuttaa Viipurin siirryttyä Neuvostoliitolle jatkosodassa. Kirkon alta on 1900- ja 2000-lukujen alussa etsitty myös piispa Mikael Agricolan hautaa, sillä tiettävästi Viipuriin haudatun Agricolan hautapaikaksi valittiin todennäköisesti juuri tuomiokirkko sen oltua kaupungin arvokkain sija.

Kirkon alkuperäinen esineistö säilyi kirkossa luultavasti vuoden 1628 kaupungin paloon asti, minkä jälkeen esineistöä uusittiin. Tuolloin kirkkoon saatiin muun muassa Saksassa 1200-luvulla valmistettu Sigfriduksen ehtoolliskalkki, joka oli Suomen hienoin keskiaikainen liturginen astia. Alun perin astia vietiin Ruotsin sotajoukkojen mukana Osnabrückin tuomiokirkosta kolmikymmenvuotisen sodan aikana, minkä jälkeen se kulkeutui Viipuriin. Nykyisin kalkki sijaitsee Porvoon tuomiokirkossa.

Nykyään vanhasta tuomiokirkosta voi nähdä enää kirkon raunioituneet seinät sekä vieressä olevan, kirkkoa myöhemmin rakennetun kellotornin. Hyvänä maamerkkinä toimiva kellotorni on säilynyt itse kirkkoa paremmin. Kellotorni valmistui nykyiseen korkeuteensa vaiheittain 1600–1700-lukujen aikana ja toimi 1800-luvulla myös palotornina. Kirkon vierellä on myös muistokivi osoittamassa kenttähautausmaan paikkaa, sillä vuonna 1942 paikalle haudattiin 108 kaatunutta suomalaissotilasta, joiden siunausta odottavat ruumiit paloivat kirkon mukana 1940. Kirkon vinottainen asettuminen ympäröiviin katuihin ja muuhun rakennuskantaan verrattuna muistuttaa, että kirkko on vanhempaa perua kuin muu ympäristö.

Vanhan tuomiokirkon sivusisäänkäynti. Kuva: Jalmari Lankinen 1939, Lappeenrannan museot.

 Vanhan tuomiokirkon raunioita sekä kellotorni vuonna 1944. Kuva: Jalmari Lankinen, Lappeenrannan museot. 

Vanha tuomiokirkko pommituksen jäljiltä kellotornista katsottuna. Kuva: Erkki Kartano 1941. Museovirasto, historian kuvakokoelma.

Vanhan tuomiokirkon kellotorni 28.6.2011. Kuva: Reija Eeva, Lappeenrannan museot


Luostarinkadun keskiaikaiset kaupunkitalot


Luostarinkadulla (nyk. Vyborgskaja ulitsa) sijaitsee kaksi oletettavasti keskiaikaista kivirakennusta, jotka on rakennettu ennen 1600-luvulla tehtyä katuverkon uudistamista. Molemmat keskiaikaisperäiset rakennukset saivat Muinaistieteellisen toimikunnan suojeluksen vuonna 1930 vahvistetussa asemakaavamuutoksessa.


Luostarinkatu 8 nykyinen ulkoasu jyrkkine kattoineen poikkeaa aikaisemmasta, koska rakennus on restauroitu vuonna 1978. Rakennuksen keskiaikaisesta ulkoasusta ei kuitenkaan ole tietoa. Pienikokoinen rakennus erottuu ympäristöstään hyvin, sillä se sijaitsee väljällä tontillaan viistosti nykyisiin katuihin nähden.


Keisarinkatu 8, myöh. Luostarinkatu 8 1970-luvun restaurointia edeltävässä asussaan. Verkkopalvelu Finnasta löytyneen Lahden museoiden kuvan oheistiedoissa mainitaan rakennuksen olleen ”killan kirkko”, joka olisi toiminut aikoinaan ammattikunnan kokoushuoneena ja paikkakunnan ensimmäisenä kouluna. Kuva: Juho Vikstedt 1918–1922, Lahden kaupunginmuseo.



Luostarinkatu 10 sisäpihan rakennus, ”kiltatupa”, sijaitsee Jalmari Lankisen vuonna 1930 suunnitteleman Viipurin satamatyömieskunnan rakennuksen sisäpihalla. Rakennusta on keskiajalla käytetty oletettavasti kiltatupana, joskin siitä löytyy maininta myös mahdollisena raatihuoneena. Tämä saattaa olla Viipurin vanhin säilynyt rakennus. Nykyisin rakennus jää aidan taakse kadulta lähes näkymättömiin. 

Ylä ja alapuolen kuvat: Luostarinkatu 10 keskiaikainen rakennus satamatyömieskunnan rakennuksen sisäpihalla. Kuvat: Jalmari Lankinen 1938–1939, Lappeenrannan museot.





Luostarinkatu 10 ennen satamatyömieskunnan rakennuksen valmistumista. Kuva vuosilta 1900–1929, Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Kustannusosakeyhtiö Otavan kokoelma.


perjantai 4. tammikuuta 2019

Takaisin Viipuriin


Weckroothin taloa meille  tunnelmallisesti esitteli kesällä 2018 museoassistentti Tuija Parjanen-Saborit.


Lempi Jääskeläinen ja Weckroothin talo


Talvipimeillä kiinnostuin Weckroothin talosta. Eikä aikaakaan, kun olin tilannut antikvariaatista Lempi Jääskeläisen kirjan Weckroothin talo.  Ei riittänyt, että olin lainannut sen kirjastosta. Halusin oman kappaleen palatakseni tunnelmiin uudestaan ja uudestaan.

Ilokseni henkilökunnan kesämatka kesällä 2018 suuntasi Viipuriin ja sain kovin mieleisen tehtävän;  lyhyen esittelyn Weckroothin talosta. Poimin pikaisesti tietoa sieltä täältä. Mutta sen sijaan, että olisin kirjoittanut jo kirjoitettua, halusinkin jakaa ihanien työkavereideni kanssa fiilikset, jotka jo kirjaa lukiessani tunsin. Kaatosade sopi hyvin tunnelmaan. Paperit valuttivat  musteensa mukulakiville. Juuri tällaiseksi kuvittelin sään olleen kirjan alkusivuillakin. 


Ylpeä kauppias Juhana Weckrooth katselee kahta laivaansa. Prikiin Sankt Annaan lastataan talia ja merirasvaa ja fregattiin tervatynnyreitä ja lankkuja. Matka Lyypekkiin alkaa pian. Syysmyrskyä uumoillaan ja on kiire päästä alta lähtemään.
Voit kuulla laivamiesten puhetta: ruotsia, saksaa, venäjää. Tynnyrit kolisevat ja laivojen kellot kilkattavat lähdön merkiksi. Kapteeni Gottlieb ja Juhana Weckrooth keskustelevat hiljaa. Huhutaan niskureista ja kauppias Juhana tekee selväksi,  ettei hän siedä palveluksessaan ainoatakaan kapinoijaa.
Viereiset kauppiaat sulkevat ikkunaluukkuja illan hämärtyessä. Juhana Weckrooth lähtee kohti komeaa kotitaloaan. Raatitorin laidalla hän nojaa raskain mielin puuhun. Katsoo samalla rautaista ristikkoporttia. Mieli on yhtä harmaa kuin syysilma. Talon ikkunasta loistaa valo. Raskaana oleva vaimo Katariina lienee odottamassa ja ompelemassa. Kauppias jaksaa yhä toivoa ihmettä. Viisi tytärtä heille on siunattu, mutta poikaa ei vieläkään.  Aina tyttären tultua maailmaan, Juhana huokaisi ”Leider”
Weckroothin talo kesällä 2018. Kuva: Etelä-Karjalan museo.

Juhanan toive täyttyi lopultakin ja Filip Weckrooth jatkoi isänsä jalanjäljillä. Lempi Jääskeläinen tuo romaanissaan suvun henkilöt eläviksi .Perheen sisäiset ja ulkoiset suhteet  kietoutuvat värikkääksi tarinaksi. Voisipa Weckroothin talon seinät puhua!

On myös kerrottu, että Filip ei ollutkaan ainoa poika, vaan häntä edelsi Johan Weckrooth nuorempi, joka peri kiinteistön isältään Juhanalta. Johan sai  vieraakseen keisarinna Katariina II:n, joka piipahti talossa matkallaan Imatralle 1772. Johan kuoli 1773, jonka jälkeen talon peri Philip.


Weckroothin talon rakennutti  1650-luvulla liikemies Antoni Borchardt. Talo oli alun perin kaksikerroksinen ja nykyinen talo on pinta-alaltaan huomattavasti suurempi.

Weckroothit olivat 1700-luvulla Viipurin merkittävimpiä kauppiaita. Juhana nosti kauppansa loistoon,  kun taas poikansa Filip ajautui konkurssiin 1780-luvulla. Kiinteistö toimi sen jälkeen mm. tullikamarina.  Talosta tehtiin 1800-luvulla hotelli Hotel de Vibourg. 1900-luvulla Weckroothin talossa toimi hotelli Mellblom.

Sotien aikana talo oli vahingoittanut ja sitä korjattiin  vasta 1980-luvulla. Autionakin se oli pitkään, Lopulta 2000-luvulla sitä korjattiin lisää ja siihen remontoitiin hulppeita asuntoja.

Taloon liitetään vieläkin tarinoita mm. Viipurin opastuksilla.  Kerrotaan, että ennen Katariina II:n vierailua talon seinät pestiin ranskanleivällä  ja lattiat valkoviinillä. Liinavaatteet lähetettiin Pariisiin pestäviksi, koska apulaiset eivät uskaltaneet ottaa vastuuta niin arvok

Weckroothin talo mereltä päin kuvattuna.Kuva: Etelä-Karjalan museo.
kaista hienoista materiaaleista tehdyistä liinavaatteista.  On myös puhuttu, että Weckroothin talon kellarista olisi johtanut maanalainen tunneli Viipurin linnaan.

Etelä- Karjalan museon perusnäyttelyssä esitellään yhtenä osana Weckroothin suvun esineistöä ja Lempi Jääskeläisen tuotantoa.

Esillä on mm. Juhanan ja Katariinan tyttären Margareta Dorothean peili, myötäjäislahja vuodelta 1750. Dorothea avioitui kauppias Ladon kanssa. Peili on siirtynyt 1939 Lempi Jääskeläiselle peilin  ensiksi perineeltä Louise von Grundelliltä. Lempi on saanut lahjaksi myös silhuetit Filipistä ja vaimostaan.

Linnankatu on aikoinaan ollut Katariinankatu ja sopii hyvin nimeltään historian puolesta. Olihan siellä Katariina II:n vierailu  ja onhan Weckrootheillakin ollut ennen Juhanan vaimoa Katariinaa  talon rouvana Katariina -  Kätchen rouva.

Lempi Jääskeläinen kuvaili teoksessaan Weckroothin talonrouvan paikkaa haastavaksi. Ennen talonrouvana oloa naiset ”olivat ja hengittivät” – elivät elämää. Weckroothien maine velvoitti kokonaan toisenlaiseen rooliin. Ja elämään astui myös yksinäisyyttä.




Takaisin Viipuriin


Tähän juttuun on materiaalia kerännyt ja rakennuksia kuvannut kokoelmapuolen Jaana Kiero. 


Raatihuone


Raatihuoneen tai toiselta nimeltään Katedraalinaukion keskellä sijaitsee Viipurin ortodoksisen hiippakunnan entinen pääkirkko Kristuksen kirkastumisen katedraali, joka tunnetaan myös Preobrašenskin katedraalin nimellä. Kirkko rakennettiin Katariina II:n määräyksestä, jonka hän antoi vieraillessaan Viipurissa 1783. Kirkon suunnitteli arkkitehti Nikolai A. Lvovin. Kirkko rakennettiin tiilestä 1787-1789. Rakennustöitä valvoi Viipurin kuvernementin arkkitehti Johann Brockmann.

Aluksi kirkkoon liittyviä rakennuksia oli kaksi. Perimmäinen pyöreä, kupolin kattama rakennus oli kirkkosali ja kirkkosalin etupuolella oli erillinen neliömäinen kellotorni. Rakennukset yhdistettiin pitkällä kirkkolaivalla arkkitehti Johann Brockmannin laatimien suunnitelmien mukaan vuonna 1817. Vuosina 1862-1866 kirkossa tehtiin suuria muutos- ja korjaustöitä, jolloin mm. pääsisäänkäynnin molemmille puolille rakennettiin puolipylväistö päätyineen. Kirkon ympärille rakennettiin myös valurautainen aita. Vuonna 1889 rakennus sai nykyisen ulkomuotonsa, kun pääsisäänkäynnin molemmille puolille rakennettiin kaksikerroksiset lisärakennukset. Muutosten jälkeen kirkko vihittiin uudelleen 15.10.1889.

Kristuksen kirjastumisen katedraali kesällä 2018.Kuva: Etelä-Karjalan museo. 

Kirkko selvisi hyvin talvisodasta toisin kuin muut Viipurin kirkot. Moskovan rauhassa kirkko siirtyi Viipurin mukana Neuvostoliitolle. Suurin osa kirkon esineistöstä evakuoitiin ennen kirkon luovuttamista, mm. 238 erilaista tekstiiliä. Jatkosodassa Suomi valloitti Viipurin takaisin ja tuolloin saatiin todeta irtaimiston kadonneen. Kirkosta löytyneet ikonit siirrettiin väliaikaisesti Sorvalin kirkkoon. Katedraalia kunnostettiin jälleen vuosina 1942-1943, mutta 1944 kirkko jäi jälleen Neuvostoliitolle.

Sotien jälkeen evakuoidut ikonit on lahjoitettu eri suomalaisten seurakuntien käyttöön mm. Ouluun, Lahteen, Jyväskylään, Helsinkiin ja Kajaaniin. Kaikkein vanhimmat ikonit päätyivät ortodoksiseen kirkkomuseoon. Evakuoituja kirkkotekstiileitä on lahjoitettu supistuneen Suomen alueen seurakunnille. Vihdoin 1970-luvun lopulla kirkko palautettiin alkuperäiseen tarkoitukseensa.

Viipurin kaupungintalo (uusi Raatihuone)

Raatihuone valmistui vuonna 1797, korvaten 1600-luvulla rakennetun vanhan raatihuoneen. Kaupungintalon julkisivua muutettiin 1860-luvulla arkkitehti Johann Johanssonin piirustusten mukaan. Vuosina 1898 ja 1923 järjestettiin arkkitehtikilpailut uudesta kaupungintalosta, jota ei kuitenkaan koskaan rakennettu.

  Vuonna 1934 sisätiloihin toteutettiin peruskorjaus Uno Ullbergin suunnittelemana. Remontin yhteydessä viereisen Viipurin seurahuoneen tiloja otettiin kaupungintalon käyttöön ja pääsisäänkäynti siirrettiin Kaarle Knuutinpojankadulta Linnankadun puolelle. Raatihuoneen juhlasalissa olivat neljänsien museopäivien avajaiset elokuussa 1934.

Kaupungintalo vaurioitui pahoin talvisodan pommituksissa 1940 ja rakennusta entisöitiin 1960. Entisöinnin valmistuttua rakennuksessa avattiin elokuvateatteri Palatsi, mikä toimii rakennuksessa edelleen. Rakennuksessa on toiminut myös ravintola Opera ja yökerho Havana.


Uusi Raatihuone elli Viipurin kaupungintalo. Kuva: Etelä-Karjalan museo.


Pietari-Paavalin kirkko/ruotsalais-saksalainen –kirkko


Pietari-Paavalin kirkko on ainut Viipurissa säilynyt luterilainen kirkko.
Saksalainen seurakunta perustettiin Viipuriin jo vuonna 1651 Ruotsin kuningatar Kristiinan luvalla, mutta seurakunnalla ei ollut omaa kirkkorakennusta. Seurakuntalaiset käyttivät dominikaaniluostarin kirkkoa yhdessä Viipurin ruotsalaisen seurakunnan kanssa ja 1780-luvun alusta oman kirkon valmistumiseen saakka. Viipurin saksalaisella seurakunnalla oli oma kirkkosali vanhan raatihuoneen tiloissa.

Saksalaisen seurakunnan oman kirkon suunnittelivat arkkitehdit Brockmann ja Veldten. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1793 Johann Brockmannin valvoessa rakentamista, urakoitsijana toimi muurarimestari Andrej Bibin.  Rakennus vihittiin käyttöönsä 29.6.1799. Kirkon nimi tuli tuolloin keisarina toimineen Paavali I nimestä, mutta nimeksi vakiintui myöhemmin Pietari-Paavalin kirkko. Kirkkorakennuksen taustana oli puustoa ja kaupungin muurit. Samaa kirkkoa käyttivät myös Viipurin ruotsinkielinen seurakunta. Saksalaisella seurakunnalla oli oma hautausmaa-alue Sorvalin ja Ristimäen hautausmailla.

Kirkossa tehtiin laajoja muutoksia 1900-luvun alussa ja pieniä korjauksia 1930-luvun alkupuolella. Vuonna 1939 kirkkoon asennettiin keskuslämmitys.

Pietari-Paavalin kirkko, jonka edustalla on myös Mikael Agricolan patsas. Kuva: Etelä-Karjalan museo

Kirkko selvisi sodista pienin vahingoin, mutta kirkon kellot katosivat välirauhan aikana. Sotien jälkeen kirkkoa käytettiin mm. Viipurin laivastoaseman kerhona ja elokuvateatterina. Vuonna 1991 kirkko luovutettiin 1990 perustettuun Inkerin kirkkoon kuuluvaan Viipurin luterilaiseen seurakuntaan. Kirkkoa kunnostettiin suomalaisten yksityishenkilöiden sekä suomalaisten seurakuntien ulkomaanavulla.

Seurakunta on Lappeenrannan luterilaisten seurakuntien ystävyysseurakunta. Edelleen suomalaisten vierailut seurakunnassa ovat tärkeä osa tukea ja muistamista. Nykyinen toiminta sisältää yhteisiä juhlia, retkiä ja vierailuja. Lappeenrannan museoilla on kirkosta tallennettuna kolme tekstiiliä, mistä yhden alttarivaatteen on suunnitellut Laura Korpikaivo-Tamminen. Tekstiilit evakuoitiin turvaan ennen sotia.

Muistelmia kokoelmatyöstä Eira työssään. Kuva: Etelä-Karjalan museo. Syksyllä 2018 julkaisimme ensimmäisen osan pitkäaikaisten työnte...