perjantai 28. syyskuuta 2018



Eira Etelä-Karjalan museon labrassa vuonna 1975.

Museolainen muistelee


Syyskuun alussa eläkkeelle jäi pitkäaikainen työntekijämme, konservaattori Eira Räisänen, jolle työskentelyuraa Lappeenrannan museoiden palveluksessa kertyi kunnioitettavat 43 vuotta. Tallensimme Eiran muisteloja vuosien varrelta ja julkaisemme niistä muutamankin blogikirjoituksen. Muisteloihin osallistui myös eläkkeelle jo aiemmin jäänyt toimistonhoitaja Ulla Loisa, joka aloitti työuransa lähes samaan aikaan Eiran kanssa, vain kaksi viikkoa myöhemmin – täytyy aina muistaa mainita kuka on pitkäaikaisempi työntekijä :D

Henkilökuntaa Taimin eläkekahveilla 1980-90-luvun taitteessa. 

Keskustelujen aiheina olivat muun muassa henkilöstömäärän, työskentely- ja museotilojen sekä työtapojen ja –välineiden muutokset ja kehitys. Myös Linnoituksen alueen muuttumisesta ”takapihasta” kaupungin matkailunähtävyydeksi puhuttiin, ennen museouraansahan Eira ehti myös asustaa lapsuutensa Linnoituksessa.

Ulla pikkujoulujen tietokilpailu juohtajana 1987
Eiran mittava työura alkoi siis vuonna 1975, elokuusta lähtien vakituisena työntekijänä. Henkilöstön määrä on kasvanut vuosikymmenten saatossa melko lailla, sillä alkuun työntekijöitä oli viisi: Eiran ja Ullan lisäksi museonjohtaja ja kaksi siivoojaa, jotka myös toimivat museon avoinnapitäjinä vuoroviikonloppuisin sekä keskiviikkoisin, jolloin museo oli iltaan asti auki. Viikolla ei erillistä avoinnapitäjää ollut, vaan Ulla tai Eira kipaisivat omilta työpisteiltään lipunmyyntiin asiakkaiden saapuessa.

Kaikki näyttely- ja työskentelytilat sekä kokoelmien säilytystilat sijaitsivat nykyisellä Etelä-Karjalan museolla Linnoituksessa. Itäpuolen rakennuksessa (nykyisellä perusnäyttelyn puolella) sijaitsi kulttuurihistoriallinen osasto sekä laboratorio, Eiran ”valtakunta”, joka on edelleen samalla paikallaan ja suunnilleen samassa asussakin kuin vuonna 1975… Länsipuolen rakennuksessa, nykyisessä vaihtuvien näyttelyiden tilassa, sijaitsi taidemuseo. Tämän rakennuksen toimistotiloissa oli Ullan ja museonjohtajan työhuone, jossa he saman työpöydän äärellä, vastakkaisilla puolen pöytää, viettivät alkuajat. Myöhemmin näyttelytilan puolelle salin takaosaan rakennettiin muutama työhuone, jonne johtaja ja vuonna 1976 aloittanut amanuenssi sijoittuivat.

Eira ja Ulla Eiran 50-vuotiskahveilla Etelä-Karjalan museolla 2003. Keskellä Satu Eiskonen( nyk. Ståhlberg)


Näyttelyt vaihtuivat tuolloin aika lailla tiuhemmalla kierrolla kuin nykyisin, parhaimmillaan näyttelyitä saattoi olla vuoden aikana 16 kappaletta. Vaihtuvuus tapahtui taidemuseon puolella, kulttuurihistoriallisella osastolla näyttelytoiminta oli pysyvämpää. Kesänäyttelyn kesto oli kolmisen kuukautta ja muiden näyttelyiden kolmisen viikkoa, joskus vähemmänkin. Näyttelynvaihtoon osallistui koko henkilökunta johtajaa myöten. Vaihdot tehtiin parissa päivässä, kun entinen näyttely päättyi sunnuntaina niin keskiviikkona tai torstaina oli jo uuden avajaiset. Eira pisimpänä oli se tyttö, joka kiipeili tikkaille ja kiinnitteli siimat paikoilleen. Henkilökunta koostui tuolloin yksinomaan naisista, ja jos näyttelyssä oli jotain oikein raskasta ja painavaa, oli lupa kutsua palomiehet apuun! Heidän käyntejään varten kasattiin työlistaa myös muista raskaista taakoista, ja ilomielin he kuulemma aina apuun saapuivat.

Näyttelyt painottuivat nykyistä useammin paikallisten taiteilijoiden näyttelyihin ja ne olivat usein myyntinäyttelyjä. Taiteilijat itse toki osallistuivat myös pystytykseen. Vuosittain järjestettiin Lappeenrannan Taideyhdistyksen näyttely, joka oli paikkakuntalaisten keskuudessa suosittu. Taideakatemialla, nykyisellä Kansallisgallerialla, oli runsaasti kiertonäyttelytoimintaa, ja tuolloin lainaksi saatiin useita hienoja teoksia, joiden lainaaminen tänä päivänä ei luultavasti ole aivan yksinkertaista.

Näyttelytekstien laatiminen ei sujunut aivan niin kätevästi kuin nykypäivänä. Tekstien kirjoittamista varten käytössä oli kirjoituskone, ja jos virheitä tuli, piti aloittaa alusta. Mikäli jotain piti kopioida, mentiin kaupungin monistamoon Raastuvankadulle (ensimmäinen kopiokone museolle tuli vuonna 1985). Mikäli näyttelyyn haluttiin tekstejä normaalia suuremmalla koolla, otettiin ”apuun” Letraset – siirtokirjaimet. Kirjaimia oli useita eri kokoja ja jopa fontteja. Vaaleansiniseltä, leivinpaperia muistuttava paperilta valittiin haluttu kirjain ja siirrettiin haluttuun paikkaan, yksi kirjain kerrallaan. Mikäli teki virheen, piti koko teksti aloittaa uudelleen alusta. Ja koska tuote ei ollut kotimainen, oli kirjainvalikoima sellainen, että useimmiten vokaalit loppuivat kesken ja jotain muuta kirjainta jäi runsaasti jäljelle. Eipä siinä muu auttanut, kuin kipittää kaupungille hankkimaan lisää kirjaimia (lienee sanomattakin selvää, ettei autoa ollut ;)).

Henkilökunta matkailemassa Viipurissa lokakuussa 2010. Eira ja Ulla eturivissä.

Näyttelynvaihtoihin kuuluivat tietenkin myös avajaisjärjestelyihin liittyvät asiat, avajaisethan totta kai järjestettiin jokaisen näyttelyn yhteydessä. Kutsukortit painatettiin, kuoret kirjoitettiin koneella. Kutsuja lähti parisen sataa, vieraita saapui paikalle yleensä noin 40. Avajaisia edelsi lehdistötilaisuus, jossa oli kahvitarjoilut, ja avajaisiin järjestettiin myöskin tarjoilut.

Valtaosa työajasta meni siis tämän näyttelynvaihto-rumban pyörittämiseen. Taidemuseon siirryttyä uusiin tiloihin vuonna 1986 ja saatua oman henkilökuntansa Eiran työpanos keskittyi enemmälti kulttuurihistorialliselle puolelle.

Tähän päätämme muisteloiden osan yksi ja palaamme myöhemmin asiaan.


Eira Räisästä ja Ulla Loisaa haastatteli ja jutustelut tekstin muotoon saattoi museoassistentti Noora Niemi.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Kurkistus brittiläiseen museomaailmaan


Toinen Erasmus+ -matka suuntautui Iso-Britanniaan ja erityisesti Derbyyn, jossa sijaitsevat Derbyn kaupungin museot: Museum and Art Gallery, Pickford’s House sekä The Silk Mill.  Valitsimme Derbyn museot ensisijaiseksi kohteeksemme, koska olimme kiinnostuneita heidän mielenkiintoisesta ohjelmastaan, joka pyrkii osallistamaan paikallisia ihmisiä museoiden arkiseen toimintaan sekä uusien näyttelyiden rakentamiseen ja suunnitteluun. 
                   
Derbyn museon sisäänkäynti. Kuva Riina Nurmio

Derby Silk Mill. Kuva Hanna Lommi

Museolle johtava katu Derbyn keskustassa. Kuva Elisa Lindell

Derbyn museot olivat maineensa veroiset. Heidän lähestymistapansa kaikkeen toimintaan on yleisöä mukaan ottava ja yhteisölähtöinen. Ensimmäisenä päivänä pääsimme keskustelujen avulla tutustumaan museoiden organisaation rakenteisiin ja strategiaan, jota läpäisee kaiken museon toiminnan ja suunnittelun.  Tapasimme yleisötyön, kuratoinnin ja kokoelmien intendentit.  Saimme  kuvan siitä mistä museoiden talous rakentuu ja miten se on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana, johtuen julkisen rahoituksen leikkauksista. Museoiden toiminta onkin tämän vuoksi muuttunut aiempaa yritysmäisemmäksi ja he ovat muun muassa perustaneet kahvilan museon yhteyteen ja vuokraavat tilojaan esimerkiksi juhlakäyttöön. Pääsimme lisäksi tutustumaan museon tiloihin ja suunnittelimme tarkemman aikataulun tuleville päiville.  Esittelimme myös Lappeenrannan museoita ja omia työnkuviamme Derbyn työntekijöille.  

Derbyn museo kerää varoja tarjoamalla yleisölle mahdollisuuden ostaa linnun, joka sijoitetaan museon portaikkoon vuodeksi yhdellä maksulla. Kuva Riina Nurmio

Sympatiapisteet Mr Foxille, joka on ollut yleisön suuren kiinnostuksen kohteena ja saanut vaurion häntäänsä. Kuva Riina Nurmio

Museon Nature Gallery on uusittu pari vuotta sitten yhteistyössä vapaaehtoisten kanssa. Kuva Riina Nurmio

Arkeologian näyttely odottaa vielä uusimistaan. Kuva Riina Nurmio

Toisena päivänä tutustuimme muun muassa museon taidekokoelmaan ja sen säilytystiloihin. Museoilla on laajin yhtenäinen Derbystä lähtöisin olevan taidemaalarin Joseph Wrightin kokoelma, joka on yksi museon vetonauloista. Keskustelimme myös muun muassa vapaaehtoistoiminnasta, joka on hyvin edistyksellistä Derbyn museoissa. Museolle on esimerkiksi palkattu erillinen vapaaehtoisten koordinaattori, joka vastaa vapaaehtoisten rekrytoinnista, ohjauksesta, työviihtyvyydestä sekä sen mielekkyydestä. Museot pyrkivät koordinoimaan vapaehtoisiaan vapaaehtoislähtöisesti etsien mahdollisuuksien mukaan töitä, jotka olisivat motivoivia ja molemmin puoleisesti hyödyttäviä. Museoiden vapaaehtoiset koostuvat hyvin erilaisista ja eri elämäntilanteissa olevista ihmisistä. Vapaaehtoisissa on niin opiskelijoita, eläkeläisiä kuin työelämässä olevia. Alueen isoimmat yritykset ovat sosiaalisen sitouttamisen ohjelmalla mukana alueen elävöittämisessä. Derbyn museolla on esimerkiksi paljon vapaaehtoisia Rolls Roycen työntekijöissä, jotka työnantajan ohjaamina osallistuvat kahden viikon työpanoksella museon toimintaan. Tämä mahdollistaa museolle erittäin osaavien ammattilaisten käytön museon markkinoinnissa.  Yleisesti ottaen havaitsimme myös, että Britannian museot käyttävät paljon vapaaehtoisia erilaisiin töihin, joista esimerkkeinä esineiden käsittely, näyttelyiden kuratointi ja opetustoiminta.

Amanuenssi Riina Nurmio tutustuu Joseph Wrightin teoksiin. Kuva Elisa Lindell

Kolmantena päivänä pääsimme käsiksi varsinaiseen konkreettisen työn seurantaan. Tutustuimme lähemmin uusimman näyttelyn syntyprosessiin ja pääsimme itse osallistumaan myös sen rakentamiseen. Näyttely oli edelleen osittain rakentumassa vaikka onkin jo auki yleisölle. Tällainen avoin työskentelytapa on osa museon uutta osallistavaa strategiaa, jonka avulla museoon haetaan yhä suuremmalla skaalalla uusia kävijöitä.  Päivän aikana pääsimme myös keskustelemaan museoiden vapaaehtoisten kanssa, jotka työn lomassa kertoivat meille omista kokemuksistaan vapaaehtoisena. Monet työskentelivät näyttelyn fasilitaattoreina muutaman kerran viikossa esimerkiksi aamu- tai iltapäivän ajan. He kertoivat saavansa vapaaehtoistoiminnasta sisältöä elämäänsä, uusia ystäviä ja he myös oppivat sen kautta koko ajan. Uusin näyttely on nimeltään World Cultures Gallery ja sen rakentaminen aloitettiin hakemalla asiakkailta Twitterin avulla vastaus kysymykseen: Mitä kolmea asiaa kaikki ihmiset ympäri maailman kokevat? Vastauksia saatiin sadoittain ja niiden pohjalta nostettiin sanoja, joiden ympärille näyttelyä ja sen ilmettä alettiin rakentaa.

Amanuenssit Riina Nurmio ja Hanna Lommi valitsemassa näyttelyesineitä. Kuva Elisa Lindell

Näyttelyn keskeneräisyyden annetaan näkyä kävijöille hauskalla tavalla. Kuva Elisa Lindell

Yleiskuva World Cultures Galleriasta. Kuva Riina Nurmio

Näyttelyä on mahdollista katsoa myös toisen silmin. Kuva Hanna Lommi

Myöhemmin viikolla suuntasimme Birmingham Museum and Art Galleryyn, jossa meillä oli tapaaminen museon kuraattorin kanssa. Hän esitteli meille Birminghamin historiasta kertovaa näyttelyä ja siihen liittyvää dekolonisaatio-projektia, joka oli toteutettu yhteistyössä eri etnisistä taustoista olevien vapaaehtoisten kanssa. Heidän projektinsa sisälsi näyttelytekstien uudelleen tulkintaa kunkin omasta etnisestä näkökulmasta tarkastellen. Tutustuimme myös Faith in Birmingham -näyttelyyn, joka oli rakennettu eri uskontokuntien avulla.  Näyttely oli tehty yhteisvoimin yhteisöjen kanssa niin, että siinä tärkeintä oli ihmisten oma ääni ja kokemus uskostaan eikä museon kuraattoreiden tai uskonnollisten johtajien näkemys.

Birminghamin historiasta kertovaan näyttelyyn on sijoitettu myös toisenlaisia tulkintoja näyttelyn teemoista. Kuva Elisa Lindell

Yleiskuva Faith in Birmingham -näyttelystä. Kuva Elisa Lindell

Tätäkin näyttelyä on tehty yhdessä birminghamin asukkaiden kanssa. Kuva Riina Nurmio

Birminghamin museon taidekokoelmaa oli osittain esillä pyöreässä keskushallissa. Kuva Elisa Lindell

Manchester Museumiin tutustuimme kahden heidän yleisötyön kuraattorinsa opastuksella. He kertoivat meille muun muassa museon perheohjelmasta sekä vapaaehtoisten sitouttamisesta.

Kuva Elisa Lindell

Manchesterin museon näyttelyhallin avoin keskitila. Kuva Riina Nurmio

Vähän erilainen dioraama Manchesterissä. Kuva Riina Nurmio

Manchesterin museossa esiteltiin sekä menneitä että nykyisiä eläinlajeja. Kuvat Riina Nurmio


Museossa oli esillä hurja määrä luonnontieteellisiä näytteitä. Kuva Elisa Lindell

Matkamme viimeisenä päivänä tutustuimme omin päin Liverpoolin museotarjontaan käyden Museum of Liverpoolissa sekä Merseyside Maritime Museumissa Yoko Onosta ja John Lennonista sekä Titanicista kertovissa näyttelyissä. Näihin tutustuimme ilman opastusta tai museoiden henkilökunnan johdatusta mielessämme viikon aikana oppimamme englantilaisten museoiden yleisötyöstä.

Museum of Liverpool. Kuva Elisa Lindell

Merseyside Maritime Museum Liverpoolissa. Kuva Riina Nurmio

Kaiken kaikkiaan voimme sanoa matkan Iso-Britanniaan olleen erittäin opettavainen ja ajatuksia herättävä. Oppimaamme on hyvä tulevaisuudessa soveltaa oman museomme toimintaan.
Myös teetä sai nauttia useita kertoja päivässä.
Kirjoittajat ja matkalaiset ovat Hanna Lommi, Elisa Lindell ja Riina Nurmio.

Kuva Riina Nurmio


Muistelmia kokoelmatyöstä Eira työssään. Kuva: Etelä-Karjalan museo. Syksyllä 2018 julkaisimme ensimmäisen osan pitkäaikaisten työnte...