keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kulttuuri, kotiseutu ja kuntauudistus


”Kaupungit, jotka ymmärtävät kulttuurin arvon, menestyvät myös muuten”, totesi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toukokuussa 2012 kommentoidessaan Helsingin Guggenheim-hankkeen vaiheita.  Toivottavasti mahdollisimman monen kunnan päättäjä ja virkamies  oivaltaa tämän yksinkertaisen ja selkeän menestyksen reseptin.

Taiteen harjoittaminen, harrastaminen, kotiseututyö ja paikallisen kulttuuriperinteen vaaliminen on mainittu kuntien kulttuuritoimintaa säätävässä laissa. Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on niin ikään todettu kulttuurilla olevan keskeisen aseman yhteiskuntaa rakennettaessa.  Sillä on paitsi itseisarvoinen asemansa, myös merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen sekä yksilöiden hyvinvointiin. Kulttuuripalveluiden on oltava tasa-arvoisesti ja tasalaatuisesti kaikkien saatavilla.

Vuonna 2030 Suomessa on 244 kuntaa, joissa joka kolmas asukas on täyttänyt 60 vuotta. Lukumäärä tulee tuplaantumaan nykyisestä.  Väestönmuutos tulee olemaan valtaisa. Mikäli halutaan järjestää monipuoliset ja laadukkaat palvelut kuntalaisille myös tulevaisuudessa, on etsittävä uusia ratkaisuja. Elinvoimainen kuntarakenne ja palveluiden turvaaminen on tarkoituksena myös meneillään olevassa kuntauudistuksessa. 

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen avasi tilannetta alueellisten museoiden johtajille tänä keväänä.  Tällä hetkellä käynnissä on museoiden tehtävien, rakenteen ja rahoituksen tarkastelu ja toiminnan vaikuttavuuden kehittäminen. On todennäköistä, että maakuntamuseo- ja aluetaidemuseojärjestelmää tultaneen myös muuttamaan kuntauudistuksen myötä. Ehkä tulevaisuudessa museopalvelut jakautuvat entistä selkeämmin perus-, lähi- ja alueellisiin palveluihin. Nyt on tuhannen taalan paikka itse kunkin miettiä, kuinka omaa toimintaa kehitetään tulevaisuuden toimintaympäristöihin ja tarpeisiin sopivaksi.

Ovatko kuntarajojen muutokset sitten oikeasti uhka paikalliselle identiteetille, kuten on julkisuudessa paljon pelätty? Haukkaako suuri kunta pienen kokonaan? Mitä tapahtuu paikallisuudelle? Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo kirjoittaa alkuvuodesta ilmestyneessä Hiidenkivi-lehdessä (1/2012), että ”Kunta meni, mutta kotiseutu säilyy”. Hän esittää, että yhdistymistilanteissa rakennettaisiin tietoisesti tasavertaisia mahdollisuuksia kaksoisidentiteetille, jota tukevat seudulliset, maakunnalliset ja kansalliset identiteetit eli meikäläisyydet.  On huollettava ja talletettava paikallista identiteettiä ja samalla rakennettava myös uuden kunnan kuntaidentiteettiä yhdessä asukkaiden kanssa.

Eiväthän kuntaliitokset oikeasti uhkaa kenenkään identiteettiä. Miun parikkalalaisuutta, lappeenrantalaisuutta ja eteläkarjalaisuutta tai siun joutsenolaisuutta tai suomenniemeläisyyttä ei kukaan muu voi muuksi muuttaa kuntarajoja siirtelemällä. Sillä mitä kauemmas maailmalla kulkee, sitä lähemmäksi kotiseutua päätyy.

Päivi Partanen
Museotoimenjohtaja

Teksti ilmestyi Etelä-Karjalan museon lehden Museoviestin vuoden 2012 pääkirjoitusena. 


Asiaan otettiin kantaa myös Etelä-Karjalan liitton järjestämässä maakunnallisessa seminaarissa 8.5.2012 Kotkaniemessä, presidentti Svinhufvudin kotimuseossa.

2 kommenttia:

  1. Olen ehdottomasti samaa mieltä että kuntien tulisi panostaa kulttuuriin ja ymmärtää sen voima ja vaikutus. Ja totta on myös se etteivät kuntaliitokset oikeasti vaikuta identiteettiin. Pitäjiä ja kuntia on yhdistelty ennenkin, mutta jokainen on sen paikkakunnan asukas kuin uskoo olevansa.
    Hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Tämä on erinomainen kirjoitus. Historiaa lukeneet tietävät, että kauan sitten pitäjät olivat jättimäisiä. Silti kukaan ei kyseenalaistanut identiteettiä jonkin kylän tai kulmakunnan asukkaana. Historian havistessa kuntia sitten perustettiin pienempiäkin, nyt on taas heiluri kääntynyt toiseen suuntaan

    VastaaPoista