“Ei ennen tämmösiä ollu!” - Vai oliko?

Museokokoelmat ilmentävät aikansa ilmiöitä ja asenteita 

Maailma muuttuu ja niin myös museotyö. Vanhoille asioille keksitään uusia nimiä ja määritelmiä. Uudet ilmiöt ja asiat löytävät museoihin mm. nykydokumentointityön myötä.  Digitalisaatio ja globalisaatio ovat muuttaneet ja muuttavat maailmaa ja museotyötä. 

 Monilla on käsitys, että museoissa säilytetään vain rahallisesti arvokasta ja vanhaa aineistoa; “vanhoja kippoja ja kuppeja”. Voi olla yllättävää, että museossa voi olla esillä myös kaupasta saatavia, paikallisia tuotteita ja näyttelyissä tarkastellaan vaikkapa vähemmistöjen elämää tai ihmisoikeuksia. Museoarvo määrittyy siten, miten hyvin aineisto kuvaa erilaisia ilmiöitä ja maailman tapahtumia. Millaista tarinaa esine tai valokuva kertoo ja millaisia muistoja ja tunteita se herättää. Museo-objekti on dokumentti menneestä. Ennen museoihin kerättiin harvinaisuuksia ja outoja asioita, nykypäivän museoiden aineistot pyrkivät esittämään ajankuvaa yleisemmällä tasolla. Monipuolisilla aineistoilla pyritään välittämään kullekin ajanjaksolle tai ilmiölle ominaisinta luonnetta. 

Maailman avautumisen ja vapautumisen myötä on elämäämme tullut erilaisia termejä, joita myös museoissa pohditaan. Tällaisia ovat mm. monimuotoisuus, inklusiivisuus, turvallisempi tila ja yhdenvertaisuus. Pohdimme sitä, miten nämä asiat näkyvät museotyössä ja työyhteisössä.   

 

Monimuotoinen työyhteisö mahdollistaa monimuotoiset kokoelmat 

 

Monimuotoisuudella tai diversiteetillä tarkoitetaan yksilöiden keskinäistä erilaisuutta muun muassa iän, sukupuolen, etnisen taustan, seksuaalisen suuntautumisen, perhetilanteen, suhdemuodon, vammaisuuden, kielen, uskonnon, arvojen, vakaumuksen, persoonallisuuden, neurodiversiteetin, työkyvyn tai koulutustaustan osalta. Inklusiivisuudella taas tarkoitetaan monimuotoisuuden huomioimista kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Inklusiivisuuden keskeisin idea on nähdä ihmiset yksilöinä, joilla on yhtenäiset mahdollisuudet saavuttaa asioita erilaisista lähtökohdista riippumatta. 

 

Monimuotoisessa yhteisössä kaikille annetaan yhdenvertaiset mahdollisuudet ja resurssit, jolloin koko yhteisö voi lähtökohtaisesti paremmin. Riippumatta yksilön erilaisista ominaisuuksista, kaikki voivat tuntea olevansa tärkeitä yhteisön jäseniä. Monimuotoisuus vaikuttaa myönteisesti esimerkiksi tyytyväisyyteen, motivoituneisuuteen ja innovaatiokykyyn. Monimuotoinen työyhteisö museossa mahdollistaa myös monimuotoisempien kokoelmien kertymisen, koska yksilöt päättävät, mitä museoiden kokoelmiin otetaan vastaan ja mitkä aiheet koetaan kulloinkin tärkeiksi. Näin myös museoyleisö laajenee, kun erilaisille ihmisille ja yhteisöille löytyy museoista samaistumispintaa. Monimuotoiset museoaineistot tarjoavat aineksia mm. identiteetin rakentamiseen. 

  

Miksi museokokoelmissa on aukkoja? 

Museoiden nykyiset kokoelmat ovat usein konservatiivisia ja homogeenisia. Monien yksilöiden ja yhteisöjen historia on tallentamatta tai aineistoa on hyvin vähän. Aineiston on saattanut tallentaa henkilö, jolla ei ole omakohtaista kosketuspintaa aiheeseen, jolloin aineiston tiedot jäävät puutteellisiksi tai eivät ole haettavissa oikeilla asiasanoilla. Tallennettaessa ilmiöille ei ehkä edes löydy kuvaavia asiasanoja tallennusjärjestelmästä. Myös lait, aineistoja tallentavien henkilöiden henkilökohtaiset asenteet ja mielipiteet tai aineistoissa esiintyviin henkilöihin kohdistuva uhka tai yksityisyydensuoja ovat rajanneet moninaisia aineistoja pois. Joskus henkilöt tai yhteisöt ovat saattaneet myös haluta itse, että heidät tai ilmiö/asia unohdettaisiin. Laki museon perustehtävästä mahdollistaisi kuitenkin tallentamiseen poikkeukset yhteisen hyvän perusteella, luonnollisesti kenenkään oikeuksia loukkaamatta.  

Kiero, Ari. Lappeenranta Pride -kulkue 2019. Etelä-Karjalan museon kokoelmat.

Monet ilmiöt ovat voineet kadota tallennettavine aineistoineen, jos niiden dokumentointia ei ole katsottu niiden vielä eläessä tärkeiksi. Museokokoelmissa voi olla aineistojen osalta vuosikausien, jopa vuosikymmenten pituisia aukkoja, vaikkapa kaupunkikuvan muutoksesta. Esimerkkinä vaikkapa pikkukioskit, joissa asioitiin rakennuksen ulkopuolelta käsin. Monet kioskit ja huoltoasemat ovat voineet kadota ilman että niistä on yhtäkään valokuvaa. Kioskit ja huoltoasemat ovat kuitenkin olleet tärkeitä maamerkkejä ja kohtaamispaikkoja.  

Rinno, Kenzi. 1984. Kioski Snellmaninkadun ja Valtakadun risteyksessä. Etelä-Karjalan museon kokoelmat.

Tämä päivä on huomisen historiaa, joten tällä hetkellä arkisilta tuntuvia asioita tulisi muistaa dokumentoida. Yksikin kuva on enemmän, kuin ei mitään.  

Monimuotoinen tallentaminen tarjoaa identiteetin rakennuspalikoita  

Monimuotoisessa muodossa dokumentoidut aineistot luovat kattavamman kuvan erilaisista ilmiöistä. Jos ilmiö on dokumentoitu vain yhdentyyppisen aineiston avulla, voi ilmiö jäädä yksiulotteiseksi ja suurelle yleisölle merkityksettömäksi. Monimuotoisesti kuvaamalla, esineitä keräämällä, haastattelemalla ja havainnoimalla dokumentoitu ilmiö on laajemmin käsiteltävissä. Monimuotoinen aineiston keruu tuo ilmiöt myös saavutettaviksi laajemmalle käyttäjäkunnalle. Nykydokumentointi mahdollistaa erilaisten sisältöjen oikeellisuuden, kun tallennustyöhön otetaan mukaan ilmiön tunteva henkilö tai yhteisö, joka voi sanoittaa ilmiötä omasta asiantuntijuudestaan käsin. Tämä edellyttää museoilta avointa ja osallistavaa toimintaa erilaisten yleisöjen kanssa.  

Museoiden kertomukset ovat usein ulossulkevia vaikkapa vammaisten, maahanmuuttajien, toisen ja kolmannen polven uussuomalaisen tai sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen osalta. Vähemmistöjen historian tulisi näkyä myös osana paikallishistoriaa. Se, ettei samaistuttavaa aineistoa ole kokoelmissa, vahvistaa yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteita. Etelä-Karjalan asukkaisiin on jo vuosikymmeniä kuulunut ihmistä ja yhteisöjä, joiden omaa historiaa ei ole tallennettu. Suomi on kuitenkin ollut ja on osa globaalia menneisyyttä. Mm. romanit ovat olleet jo vuosisatoja osa Suomen historiaa. Tataareja on ollut Suomessa jo yli 100 vuotta ja tataarimuslimit taistelivat sodissa Suomen puolella. Erisyisen maahanmuuton myötä maassamme on paljon kieli- ja kulttuurivähemmistöjä ja heillä Suomessa Suomen kansalaisiksi syntyneitä lapsia. Globaalin historian käsittely antaa paremmat valmiudet toimia avoimessa ja moninaisessa yhteiskunnassa. Myös lait ovat muuttuneet niin, että erilaiset vähemmistöt ovat tulleet yhteiskunnassa näkyvämmiksi.  

Lindqvist, Kaleva. 1960-69. Ihmisiä Lappeenrannan kauppatorilla. Etelä-Karjalan museon kokoelmat.

Stuart Hallin mukaan “ihmisen identiteetti rakentuu hänen oman tarinansa kohdatessa historian ja kulttuurin kertomukset. Museot ovat näiden kohtaamisten paikkoja, joten niillä on tärkeä rooli yksilöiden ja yhteisöjen identiteettien rakentajana.” 

Kertoessaan todellisia tarinoita paitsi meistä, myös toisista (inhimillisistä ja ei-inhimillisistä toimijoista), toisina aikoina ja toisissa olosuhteissa, museot synnyttävät empatiaa ja vähentävät jännitteitä yhteiskunnassa. Juuri empatiaa tarvitaan filosofi Timo Miettisen mukaan, jotta laaja sivistys voi toteutua: tiedollisen sivistyksen lisäksi on olemassa empatian mahdollistamaa eettistä sivistystä, jolla edistetään esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja kestävyyden toteutumista, ja yhteiskunnallista sivistystä, jolla kykenemme vaikkapa rakentavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.  

“Museot välittävät tietoa ja ovat monimuotoisen oppimisen paikkoja, mutta niillä on mahdollisuus tukea myös eettisen ja yhteiskunnallisen sivistyksen arvoja.” (Leena Paaskoski)  

Museoissa ja niiden kokoelmissa ongelmana on näkymättömyys: kaikilla ei ole ääntä yhteiskunnassa. Kenen ääntä emme kuule museossa ja miksi? Näkyvätkö museoissa syrjäytyneet, sairaat ja vammaiset? Näkyvätkö he, joiden elämä ei ole ollut menestystarina? Näkyvätkö museoissa tavalliset keskivertoihmiset? 

Löydätkö sinä oman historiasi museosta? 

Jaana Solakuja

Museoassistentti, kokoelmat ja tutkimus