keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kimpiastioiden uusi elämä


Ylämaalla järjestettiin kurssi kimpiastioiden korjaamisesta 10.-11.8.2012 yhteistyössä Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen ja Ylämaan kotiseutuyhdistyksen kanssa. Kotiseutuyhdistys värväsi ohjaajat kurssille paikkakuntalaisista ja järjesti tilaksi Ylämaan koulun puutyöluokan, joka palveli kurssin tarpeita mainiosti.

Kurssia lähdettiin suunnittelemaan alun perin paikallismuseoiden toiveista ja tarpeesta. Monien paikallismuseoiden kimpiastiat ovat aikojen saatossa kuivuneet ja pahimmassa tapauksessa muuttuneet lautakasoiksi. Myös korjaustaidot ovat ruostuneet tai hävinneet kokonaan. Kurssilla haluttiin tuoda lisää harrastajia perinnekäsitöiden pariin ja houkutella uusia tekijöitä paikallismuseoiden toimintaan. Kurssi oli erittäin suosittu ja siellä jo tuli kyselyitä uusista samankaltaisista kursseista.

Tässä muodossa astiat ennen kurssia olivat. Kurssi tuli tarpeeseen.
Perjantaiaamu aloitettiin kahvilla ja karjalanpiirakalla. Sen jälkeen alettiin hioa astioiden pinnasta pois likaa. Joitakin astioita oli joskus tiivistetty silikonilla, toisissa oli vain taikinajäämiä liitoksissa niin, etteivät osat enää asettuneet paikoilleen. Kun osat oli puhdistettu, oli palapelin kokoamisen vuoro. Ei ollutkaan kovin helppoa löytää oikeaa järjestystä kokonaan hajonneen astian kimmille. Kun järjestys alkoi hahmottua, kimmet kiinnitettiin toisiinsa luovin ratkaisuin. Maalarinteippi oli suosituin apuväline. Jos kimmet eivät meinanneet pysyä kiinni pohjassa, käytettiin lyhyitä liinoja. Myös niittipyssyllä saatiin kaatuilevat dominopalat liitettyä yhteen. Usein kokoamiseen tarvitsi useamman käsiparin. Ihmeteltiin miten entisaikoina miehet ovat saaneet näitä yksin koottua.

Kokoamiseen tarvittiin useampi käsipari. Tässä astiassa on korjaajan äiti kirkastanut voita.
Seuraavana vuorossa oli vannepuun halkaiseminen ja taivuttelu. Halkaiseminen tapahtuu, kuten muihinkin tarkoituksiin käytettävien vitsasten kohdalla, latvasta alkaen kohti tyveä. Kurssin vetäjät olivat valmiiksi laittaneet vannepuita likoamaan kuumaan veteen, jotta ne saadaan taipumaan haluttuun muotoon. Tuoreen ja märänkin vannepuun taivuttelu tuntui olevan haastavaa ja välillä vitsaspuu taittui. Onneksi läheltä päätä, joten taitokset voitiin leikata pois. Vannepuuta täytyy liottaa kuumassa melko pitkään, että se antaa kunnolla periksi. Nykyajan kiireisinä ihmisinä keksimme erilaisia vippaskonsteja nopeuttaaksemme korjausprosessia. Niinpä taivuttelimme vanteita niin pitkälle kuin ne antoivat periksi alustaviin rengasmuotoihin, sidoimme ne rautalangalla kiinni ja painoimme pieneen ämpäriin taipumaan muotoonsa.
Tässä erikoisessa jäätelökoneessa näkyy, kuinka korvaamaton apu maalarinteippi oli astioiden kokoamisessa.
Etelä-Karjalan paikallismuseoiden ylläpitäjät ovat valmiita jopa etsimään rahoitusratkaisuja, jos löytävät kiinnostuneita kimpiastioiden korjaajia. Vaativaa on tietysti se, että kotiseutumuseoiden astioita täytyy korjata perinteisin menetelmin. Tälläkin kurssilla tarjolla olleita puuliimaa ja nauloja ei voi museoesineisiin laittaa. Kurssilla näitä tarvikkeita ei juurikaan käytetty, sillä osallistujat olivat kiinnostuneita orgaanisista korjausmenetelmistä. Ainoastaan haljenneita pohjalautoja korjattiin liimaamalla, jos niitä ei haluttu kokonaan korvata uusilla. Voimaa joutuu käyttämään enemmän, kun pelkästään sitomalla korjaa puuastioita.

Kuvassa olevat astiat ovat Emil Ketovaaran tekemiä uusia astioita.
Korjattuja kimpiastioita oli esillä Ylämaa-päivässä 12.8.2012. Siellä nähtiin myös paikallisen kimpiastiamestarin, Eemil Ketovaaran, tekemiä kimpiastioita. Kurssille osallistuneet vaikuttivat olevan tyytyväisiä kurssiin ja aikoivat jatkaa omien astioittensa korjaamista vielä kurssin jälkeenkin. 

Kurssilla astiat korjattiin pajuvanteilla.
Kurssin jälkeen pisti mietityttämään, että miten ne ovat ennen vanhaan saaneet tehtyä ja korjattua näitä astioita, kun ei heillä ollut liinoja tai teippejä kokoamisapuna. Isäntä kokosi näitä yksin liiterissä iltapuhteina. Kurssilla jokainen kokoaja tarvitsi kaksi kaveria, jotta kimmet saatiin pysymään pystyssä kaatumatta. Meiltä kyllä puuttui yksi pieni, mutta merkittävä yksityiskohta tuolta kurssilta puuttui, nimittäin sellainen kulma-/neliörauta. Sillä pidettiin aikoinaan kimpiä koottaessa yhdessä ja työn edetessä se siirrettiin toiseen kohtaan. Näitä ei taida enää löytyä juuri mistään. Seuraava kurssi voitaisiin aloittaa nikkaroimalla sellaiset.

Toisaalta, ilman noita apurautoja käsipareja tarvittiin niin monta, että kurssi tutustutti ihmisiä toisiinsa. Tutustelu johti muistojen jakamiseen vanhoista astioista ja niiden käytöstä. Ehkäpä sittenkin seuraavissa muistelutalkoissa opetellaan samalla vaikka tuohivirsun korjausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti