torstai 11. lokakuuta 2012

Luontoretki paikallismuseoon


Viime viikolla teimme Etelä-Karjalan Luonnonsuojelupiirin ja Lappeenrannan seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa yhteistyössä luontoretken museoympäristöön.

Sitä on tullut havainnoitua, että museoita ympäröi joko luonnon tai ihmisen muovaama ympäristö, mutta koskaan aiemmin siihen museon välittömään lähiympäristöön ei kukaan ole ainakaan minua niin perusteellisesti perehdyttänyt. Meillä oli luonnonsuojeluyhdistyksestä asiansa tunteva opas pihalla kertomassa kasveista (niitä vielä oli näkyvissä!) sekä sammalista ja niiden ilmaantumisesta kyseisiin kohtiin.

Tätä tutustumisretkeä ei olisi varmastikaan toteutettu ellei sekä eräs paikallinen lastentarhanopettaja että eräs paikallinen museo olisi niin kovasti innostuneet ajatuksesta. Olimme keskustelleet tällaisesta luonnonsuojeluliiton ihmisten kanssa, mutta en meinannut keksiä missä lähteä tätä toteuttamaan. Aikakin tuntui olevan kortilla, koska yleisötapahtumaa olisi pitänyt ehtiä mainostaa.
Onneksi Etelä-Karjalan museon opeinfossa eräs paikallinen tarhantäti innostui ajatuksesta ja lähdimme järjestämään tätä. Mooses Putron museolla asiasta innostuttiin myös ja aikuisille luvattiin kahvit lasten syödessä eväitä.
Mooses Putron museo sijaitsee mahtavassa paikassa omalla niemellään järven ympäröimänä. Monta kertaa olin jo aiemmin pohtinut sitä, että siellä voisi käydä ihan vain sen paikan vuoksi. Museon kiinni ollessa kyläläiset käyvätkin siellä kävelyretkillä. 

Niemeen asti ei bussilla uskaltanut ajaa, koska tie oli osittain melkoista liejua. Museon opas haki lapset bussilta ja kertoi jo matkalla merkkihenkilöstä, jonka pihaan ollaan tultu vierailulle. Lapsia oli niin paljon, että pihassa porukka jaettiin kahtia. Toinen puolisko jäi tutkailemaan luontoa ulos oppaan johdolla ja toinen puolisko meni sisälle ihastelemaan museon esineistöä. Minulle tuli sellainen olo, että lapset jaksoivat sisälläkin keskittyä vähän paremmin kuunteluun, kun tiesivät saavansa myös ulkoilla.

Lapset vaikuttivat hyvin kiinnostuneilta. Onneksi opettajia oli monta, koska niemi tosiaan rajautuu järveen. Tontilla on omaa hiekkarantaa eikä ranta ole mitenkään jyrkkä. Vesi on kuitenkin niin kiinnostava elementti, että oli aivan tarpeellista kahden aikuisen tarkkailla, etteivät lapset menneet aivan veteen asti.
Nämä eskarit olivat ennenkin tutkailleet metsää ja tunnistivat osan kasveista, joista luonnonsuojeluyhdistyksen opas kyseli.

Kierrokselle lähdettiin katsomalla mitä paikalle tuodussa multakasassa kasvaa. Se johdatteli pohtimaan miten ne kasvit oikein liikkuvat paikasta toiseen?








Hankevetäjänä tietenkin yksi parhaista jutuista oli se, että sain kuulla museon, luonnonsuojeluyhdistyksen sekä päiväkodin yhteistyön jatkuvan. Sitä hanketyössä pelkää, että hankkeen loputtua hyvät käytännöt jäävät unholaan.

2 kommenttia:

  1. Kahden päiväkoti-ikäisen lapsen äitinä luin tämän selostuksen todella innoissani. Lapset oppivat parhaiten juuri näin kokonaisvaltaisesti, kokeilemalla, kuulemalla, haistelemalla (jopa maistelemalla). Hienoa, että yhteistyö jatkuu. Pitäisi varmaankin suunnitella jotain tällaista meidänkin päiväkodille tänne Turkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin oli mielestäni niin yksinkertainen juttu, mutta eipä oltu ainakaan täällä aiemmin tehty!

      Kaikkia osapuolia tarvittiin, vaikka kirjoitinkin aktiivisesta lastentarhanopettajasta. Eipä tätä olisi saatu toteutettua, jos luonnonsuojeluliitto ei olisi itse ehdottanut tämäntyyppistä yhteistyömallia ja ellei heiltä olisi löytynyt henkilöä lapsia opastamaan. Tarvittiin myös se museo joka halusi lapset nuuskimaan pihamaalleen. :)

      Poista