maanantai 18. huhtikuuta 2016

Muistopajassa


Lappeenrannan museot suunnittelee uutta tuotetta, Muistopajaa, jossa käydään omaa elämää läpi NLP-harjoitusten ja muistorasian tekemisen kautta. Pajan pilottiin osallistuva Mervi Kokki kertoo:

Oli maanantai-iltapäivä. Aurinko paistoi, tunsin vienon nurmikon tuoksun, ensimmäisen tälle keväälle. Olin matkalla muistorasiatyöpajan tapaamiseen Lappeenrannan Wolfkoffin talomuseoon. Olin useasti halunnut vierailla tässä museossa ja vihdoin sinne pääsisin. Tämä olisi neljäs kerta, kun  muistopajalaiset tapaisivat. Tähän mennessä olimme vierailleet jo Lappeenrannan taidemuseolla ja  Etelä-karjalan museolla. 

Astuimme kaupunkimiljööstä puutalojen sisäpihalle ja huokailin jo mielessäni, mukulakiviä, puutalojen seinät, kauniit ikkunat. Avasimme talomuseon oven ja astuimme eteisen kautta talon sydämeen, sen keittiöön. Katsoin kaikkea suurin silmin ja sydän laulaen. Aah, ihan kuin mummolan keittiö juuri tältä silloin tuntui…Juuri tuollainen kattila!

Kuulin miten mummoni sytyttämät puut rätisivät 40 vuotta sitten. Hellassa paloivat pappani keräämät pienet oksat, koska ennen mitään ei heitetty hukkaan. Niillä keittiön puuliesi lämpeni nopeasti aamuisin.  Muistot tulvivat mieleeni välittömästi. Lapsuuden onni ihmetellä kaikessa rauhassa ja imeä itseensä elämää, kaunista maailmaa… ilman huolta. Mummoni hyräillessä Tuu tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla. Nukahtaa muistojen pehmeään turvalliseen syliin kiikkustuolin keinuessa hiljakseen.

Löysin eteisestä portaat jotka olivat kuin mummolani ullakolle vievät puurappuset. Minulle tuli tunne, kuin pääsisin kurkistamaan siihen aikaan, mistä mummoni oli minulle kertonut. Mummoni kertomukset vanhasta ajasta ovat aina kiehtoneet minua. Olisin itsekin halunnut elää aikaa, jolloin Mansikkia ja Mustikkia huhuiltiin metsästä lypsylle.

Katsoin uudelleen ympärilleni, näin ovia ja ikkunoita, museo oli täynnä tunnelmaa. Valo siivilöityi ikkunoista ja kauniista verhoista ja loi taianomaisen tunnelman. Silmäni ahmivat kaikkea kaunista, mitä havaitsin. Miten kauniita olivat ihan arkipäiväisetkin esineet. Ei mitään muovia, vaan usein puuta tai kauniisti työstettyä metallia.

Kuljin huoneesta toiseen ja vain ihmettelin, että tällaista ihanaa voi myös olla. Tässä talossa oli asunut selkeästi herrasväkeä. Hienot huoneet olivat upeita, esinemäärät suuria. Saimme vaeltaa museossa ja etsiä sieltä yhden huoneen, joka oli tuonut mieleemme muiston. Valitsin keittiön ja kerroin mummoni tekemistä herkuista. Kuuntelin myös muiden tarinat ja ihmettelin, miten mahtavia muistoja voi tällainen upea paikka tuoda mieliimme.

Yksityiskohtia Wolkoffin talomuseosta. Kuva: Mervi Kokki


Lopulta kaikesta kokemastani olin aivan uupunut, istahdin jakkaralle museon keittiössä. Tunsin olevani sanaton. Visuaalisen ihmisen aarreaitta, sitä tämä paikka on. Nyt oli aika kuitenkin keskittyä myös ryhmässä jakamaan kokemaamme ja kertomaan ajatuksia omasta tulevasta muistorasiasta.  

Vaikkeivät kaikki huoneet vahvistaneet muistoani mummolasta, olivat ne  silti mielenkiintoisia ja niin täynnä esineitä, etten kyllä kaikkea varmaankaan huomannut. Mietin miten häkellyttävää on astua keskellä kaupunkia tällaiseen maailmaan ja miten hyvää se tekisikään tehdä useamminkin.  Minun on siis palattava uudestaan.

Jokaisesta tapaamiskerrasta saimme uusia keinoja toteuttaa omaa muistorasiaa. Olimme saaneet nähdä erilaisia muistorasioita. Niitä oli tehty puulaatikoihin, matkalaukkuihin, kenkälaatikkoon jne. Muistorasiaan saa laittaa tavaroita, materiaaleja, valokuvia ja muistoesineitä. Sitä voi maalata, rakentaa, valaista, lisätä ääniä jne. Jokainen omalla tavallaan.

Pajassa toteutetut ryhmä ja paritehtävät olivat oiva tapa jakaa muistoja. Toisten muistot syvensivät omien muistojen kokemusta. Pajassa muistoja herätellään monin keinoin, mukana olivat kaikki aistit. Muisto voi tulla mieleen esim. tervan tuoksusta, villalangasta tai valokuvasta.  Myös erilaiset menetelmät, joissa muistoja katsotaan eri roolista olivat hyviä. Kiitos museovierailujen ja oivien

menetelmien, tiedän nyt tarkalleen miltä muistorasiani tulee näyttämään. Minun muistoni liittyi mummolaan Lappeenrannan Ilottulassa ja vuoteen 1975, kesään jonka vietin mummolassa ko lmivuotiaana.Tämän muiston pohjalta teen vanhan matkalaukun sisuksen muistojeni mukaiseksi.


Seuraavat kaksi tapaamiskertaa käytämme muistorasiantoteuttamiseen. En malta odottaa miltä oma ja muiden muistorasia lopulta näyttävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti