Nykyisyyttä tallentamassa



Mitä tarkoittaa nykydokumentointi? Projektitutkija Jani Loijas kertoo!

Nykyisyyttä tallentamassa
  
Työskentelin huhtikuun ajan Lappeenrannan museoiden nykydokumentointiprojektissa, jonka keskeisenä teemana on rajaliikenne Nuijamaantiellä ja Lappeenrannan läpäisevällä Valtatie 6:lla. Mutta mitä nykydokumentoinnilla oikein tarkoitetaan? Kuvailisin sitä menetelmäksi (tai useiden menetelmien joukoksi), jolla kerätään ja tallennetaan tietoa ja kokemuksia nykypäivän elämästä, ilmiöistä ja tapahtumista. Nykyisyyttä on tallennettu kautta aikain, mutta museoiden ja yliopistojen käyttämänä tutkimustapana nykydokumentointi sai alkunsa 1900-luvun loppupuolella, kun ymmärrettiin, että tämän hetken ilmiöiden tallentaminen on tärkeää yhteiskunnan muutoksen yhä kiihtyessä. Tällä vuosituhannella nykydokumentointi on vakiintunut osaksi museoiden tehtäväkenttää ja sen merkitys on jatkuvasti kasvanut.

Rajaliikennettä kulkee runsaasti Etelä-Karjalan kautta, ja tällä seudulla siihen liittyvät ilmiöt – kuten vaikka nuijamaantien varteen viime vuosina ilmestyneet suuret hallimarketit – näkyvät ja tuntuvat selvästi, joten aihe on oivallinen nykydokumentoinnille. Taloon tultuani pohdin, miten lähteä työstämään tätä projektia? Yksi dokumentoinnin keinoista on valokuvaus, ja hetken ajatuksia pyöriteltyäni oli selvää, että hyvän kuvamateriaalin saaminen tässä projektissa on tärkeää. Projekti siis suorastaan vaati tekemään lyhyen road tripin (tai oikeastaan useampiakin).

Ensimmäisen kuvausmatkan päämäärä oli ajaa Nuijamaantien päästä päähän ja takaisin. Lähtiessä en tiennyt ollenkaan, mistä tai minkälaisia kuvia tulisi ottaa, vaan tarkoituksena oli kerätä materiaalia intuition avulla. Olen kulkenut Nuijamaantiellä aikaisemminkin, mutta en tutkijan roolissa. Ajatuksena oli nyt valokuvata, havainnoida ja saada yleiskuva Nuijamaantiestä mahdollisimman vähään ennakkotietoon nojaten, ja kuvata sellaista, mikä tuntuu sopivalta. Pyrin siis sysäämään aikaisemmat mielikuvani syrjään, ja lähestymään kohdetta tutkijana intuition ja havainnoinnin avulla.

Mukaan lähti museon valokuvaaja Tuomas, joka otti kymmeniä valokuvia. Tien päällä kävi nopeasti selväksi se, että käytännön syistä emme pystyneet pysähtymään läheskään aina, joten kuvaaminen piti useimmiten tehdä liikkuvasta autosta.

Nuijamaantielle johtavalla rampilla

Käytännön työnjako oli siis seuraava: minä ajoin, ja Tuomas valokuvasi. Ensimmäinen kiinnostava kuvauspaikka, jonne oli mahdollista pysähtyä, oli 6-tien ja nuijamaantien kupeessa oleva, kysymysmerkkinä edelleen pysyttelevä ”Ikean tontti”. Työmaa, jossa työt ovat seisahtuneet, ja joka odottaa parempia aikoja - myös vilkkaampaa rajaliikennettä - on kiinnostava, ja aiheeseen liittyvä kuvauskohde.


Näkymä työmaa-alueen portilta

Nuijamaantiellä kuvia tuli otettua tieliikenteestä itsestään sekä tien varrelta löytyvistä mielenkiintoisista kohteista, kuten kyrillisin kirjaimin painetuista mainoskylteistä. Niistä huomaa rajan läheisyyden ja venäläisten merkityksen tälle alueelle.


Tienvarsimainontaa Nuijamaantiellä



Liikennettä


Matka jatkui kuvia ottaen aina nykyiselle raja-asemalle saakka, jossa vietettiin ilmeisen hiljaista torstai-iltapäivää. Ennen kuin auton nokka kääntyi kohti Lappeenrantaa, kävimme vielä rajan pinnassa Nuijamaan kylällä täyttämässä kahvintarpeemme Disa’s fishin kahvilassa sekä ottamassa muutamia kuvia. Nuijamaalle palasimme vielä myöhemmin paikallisoppaan kanssa, ja pääsimme myös mielenkiintoiselle kierrokselle Rajavartiolaitoksen väen mukana, tämän ensimmäisen reissun ollessa pieni pintaraapaisu.


Nuijamaalta löytyvä kaksikielinen kieltotaulu


Paluumatkalla huomiomme kiinnittyi etenkin tien varteen viime vuosina ilmestyneisiin suuriin hallimarketteihin. Laplandia, Lidl, Rajamarket ja Disasin suurempi myymälä eivät ole ilmestyneet vahingossa nykysijoilleen, vaan ne ovat halunneet saada oman osansa rajaliikenteen myötä lisääntyneestä asiakasvirrasta, joka tosin nyt tuntui olevan laskusuhdanteessa. Kaikissa kaupoissa mainonta on kaksikielistä, korostetuimmin venäläisyys tuntui huokuvan Laplandia marketista, sekä Disasista. Niiden parkkipaikoilla olleet autot olivat myös suurimmaksi osaksi rajanaapureidemme pitkäkilpisiä kulkuvälineitä.


Mustolan Disa´s Fish


Ensimmäinen nykydokumentointimatka Nuijamaantiellä antoi minulle osviittaa siitä, miten merkittävä vaikutus rajaliikenteellä on etenkin seudun elinkeinoelämälle, ja mitä odotuksia siihen on ladattu. Lappeenranta on erityisessä asemassa sijaintinsa ansiosta, ja rajaliikenteen vilkkaus tai hiljaisuus tuntuu vaikuttavan suoraan moniin täällä tehtäviin investointeihin. Havaintojeni lisäksi museo sai kuvamateriaalia, jota sittemmin on kertynyt useita satoja kuvia tätä ensimmäistä reissua seuranneilla roadtripeillä, jotka ovat ulottuneet aina Imatralta Taavettiin ja rajavyöhykkeelle Nuijamaalla.


Jani Loijas, projektitutkija

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia

Arjen ja yllätysten monumentit - museoharjoittelussa kulttuuriympäristötiimissä

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta