EDELLEEN ELOSSA
Kun siirryin reilu viisi vuotta sitten museoassistentiksi
lastentarhanopettajan työstä, ystäväni sanoi: ”Ei oo siun homma, tylsistyt
kuoliaaksi.” Enpä arvannutkaan, mitä olisi edessä: historian herääminen eloon
sekä intohimo tutkimista kohtaan. Kyllä, myös minulle, joka ei juuri koskaan
käynyt museoissa, koska muut vapaa-ajanviettotavat veivät minunkin huomioni.
Ketä ne vanhat potit voisi kiinnostaa tai iänikuinen aihe: sota.
Etelä- Karjalan museo: Jaana Kiero
Olen saanut yllättyä, koska tutkimieni esineitten aiheet
ovat olleet elämänläheisiä ja omaa elämänhistoriaakin koskettavia: muoviset
retkiastiat, paperinuket, lukuisat erilaiset tekstiilit, rakuunoitten
kunniamerkit, huonekalut, rakennukset, valokuvissa esiintyvät valokuvaamoitten
leimat, henkilöt ja maisemat, hammaslääkärin, suutarin ja puusepän työvälineet,
sairaaloitten esineistö, rahatoimen vanha arvoesineitten säilytysarkku,
evakkokuormassa tuotu omaisuus sekä entisestä ammatistani tutut välineet: puiset,
käsintehdyt lelut, vain muutamia aiheita mainitakseni.
Leluja Parkkarilan päiväkodista. Etelä- Karjalan museo: Jaana Kiero
Museoesineen arvon määrittää sen tarina: missä esinettä on
käytetty, milloin ja kenelle esine on kuulunut? Mihin historialliseen
tapahtumaan esine liittyy? Lisääkö esine museokokoelman kulttuurihistoriallista
arvoa? Esine on siis konkreettinen todiste menneestä. Nykyisessä
informaatiotulvassa on ollut hyviäkin puolia, myös museotyössä.
Sukututkimuksista ja muista digitoiduista aineistoista saattaa löytyä runsaasti
museoarvoa lisäävää tietoa hyvinkin vanhojen esineiden kohdalla.
Valtava kasa puusepän työvälineitä on muuttunut suureksi
määräksi tietoa Lappeenrannan historiasta. Lahjoittaneen henkilön taustoja tutkiessani,
avautui eteeni Lappeenranta 150 vuoden takaa lähes sadan vuoden ajalta
esineitten, valokuvien ja arkistomateriaalin muodossa. Perheenjäsenet olivat
jättäneet perinnökseen kertomuksia Lappeenrannasta ja perheestään ääninauhojen,
lehtihaastatteluitten, maalausten, valokuvien ja esineitten muodossa. Onpa
perheen poika päässyt kirjaankin sekä teatteriesitykseen: Koston kevät
–teoksessa poika kertoo tarinaa sisällissodan ajoilta ja Imatran teatterissa
esitetyssä Sivulliset osalliset –näytelmässä samainen henkilö on saanut
roolin. Perheen isä on ollut omin käsin
valmistamassa Lappeenrannan kouluihin, raatihuoneelle ja apteekkiin kalustoja,
perheen miesten käsistä on valmistunut myös soittimia, taulujen kehyksiä ja
viimeisiä leposijoja eli ruumisarkkuja, sisällissodan aikaan sekä punaisille
että valkoisille. Isä on ollut perustamassa Lappeenrannan työväenyhdistystä,
jonka yksi osa, eli työväentalo on kolmannen kerran häviämässä Lappeenrannan
katukuvasta. Isä ja pojat ovat viihdyttäneet lappeenrantalaisia sekä kaupungin
vierailijoita soittoharrastuksellaan. Melkoinen aarre kasasta höyliä siis
paljastuikin.
Etelä- Karjalan museo: Jaana Kiero
Museologian opintoihini liittyi nykydokumentointitehtävä,
missä piti tallentaa museoon jokin nykyajan ilmiö. Dokumentoitava ilmiö saattoi
olla myös aineeton: laulut, tanssit, risteily jne. Valitsin omaan tehtävääni
aiheeksi Pusupuiston vanhan kioskin senhetkisen toiminnan. Pusupuiston kioskin
tarina oli mielenkiintoinen värikkäine taustoineen. Kioskin historia alkoi jo
125 vuotta sitten, 1893. Kioskin perusti nuohoojamestarin vaimo, joka haki
kaupungilta lupaa ”kesäryytmaassa
kesäaikana myydä limonaadia, setteriä ja soodavettä”. Tämän jälkeen
Pusupuiston kioski on toiminut kaupunkilaisten kohtaamispaikkana ja mm.
opaskierrosten lähtöpaikkana. Kioskin pitäjinä on toiminut yksityishenkilöitä,
urheiluseuroja ja yhdistyksiä. Onpa kioski päässyt Lappeenrannassa 1939
kuvattuun elokuvaankin ”Punahousut”. Kioski vilahtaa elokuvassa jopa neljä
kertaa. Kioskissa on vuosien saatossa myyty perinteisiä kioskituotteita:
makeisia, savukkeita, lehtiä sekä virvoitusjuomia, kahvia ja pullaa,
kesäteatterin pääsylippuja sekä matkatoimiston toimesta erilaisia matkalippuja.
Kioski on toiminut myös matkailutoimiston infopisteenä sekä maailman pienimpänä
vaatekauppana.
 |
| Lappeenrannan Pusupuiston kioski. kuva: Jaana Kiero |
Elähdyttävää on ollut museotyö! Kokoelmiin liittyvät,
elokuvaakin jännittävämmät tarinat, museon tallennusvastuualueelle suunnatut retket
työkavereitten kanssa ja näyttelyistä nousevat tunteet ovat pitäneet minut
elossa ei tylsässä, vaan suunnattoman mielenkiintoisessa työssä. Tutkimusten
mukaan kulttuuri lisää ihmisen elinvuosia samassa määrin kuin liikunta. Entäpä,
kun ihminen saa työskennellä kulttuurialalla? Mahdammeko elää ikuisesti?
Kun ystäväni luuli, että kuolisin museotyössä tylsyyteen,
taisi poikani tietää asian oikean laidan tokaistessaan: ”Sinne sie kuulutkii,
kaltastes joukkoon.”
(kuva: taistelu)
 |
| Jaana ja nuket. Kuvan otti Noora Niemi. |
Kirjoittaja Jaana Kiero toimii kokoelmapuolen museoassistenttinä Lappeenrannan museoilla.
Kommentit
Lähetä kommentti