Erasmus+ osa 5: Gdanskin ja Varsovan uudet museokeskukset

Erasmus+ osa 5: Gdanskin ja Varsovan uudet museokeskukset  


Lappeenrannan museoiden Erasmus+ matkojen viides kohdemaa oli Puola. 25.3. - 30.3.2019 toteutuneelle opintomatkalle osallistuivat vs. museotoimenjohtaja Leena Räty sekä amanuenssit Mikko Pirinen ja Miikka Kurri. Matkalla tutustuimme Gdanskiin ja Varsovaan 2000-luvulla valmistuneiden suurten museokeskusten perusnäyttelyihin ja toimintaan.

Saavumme Finnairin koneella Varsovaan sunnuntai-illaksi. Kaupungin rautatieasemalta hotellille kävellessä vastaan tulee 1,7 miljoonan asukkaan kaupungin keskusta uusine pilvenpiirtäjineen ja monikaistaisine pääkatuineen. Hotellia vastapäätä sijaitsee Varsovan Kulttuuripalatsi, 1950-luvulla valmistunut moskovalaisten pilvenpiirtäjien mukaelma, jollaisia Neuvostoliiton miehittämään Itä-Eurooppaan rakennettiin ainakin Riikaan.


Varsovan keskustaa. 


Gdansk. Hotelliaamiaisen jälkeen suuntaamme ensimmäiseksi kahdeksi työpäiväksi Varsovan keskusasemalta junalla Gdanskiin. Puolan pohjoisosassa Itämeren suulla sijaitseva keskiaikainen kaupunki onkin hyvä paikka aloittaa tutustuminen Puolan monivaiheiseen historiaan ja erityisesti 1900-luvun historiaan. Gdansk – aikaisemmalta saksalaiselta nimeltään Danzig - kuului vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa Saksan keisarikuntaan. Maailmansotien välisenä aikana siitä tuli Saksan alueluovutusten myötä Kansainliiton alainen Danzigin vapaakaupunki, jonka saksalaisenemmistöinen väestö ei virallisesti kuulunut Puolalle eikä Saksalle. Danzig oli ennen 1900-luvun mullistuksia monikulttuurinen kaupunki, ja kuului ajoittain Puolalle, mutta oli viimeiset vuosisadat osa Preussia ja Saksan keisarikuntaa. Toisen maailmansodan valtionrajojen muutosten jälkeen kaupungista tuli osa Puolaa ja se sai puolalaisen nimensä Gdansk. Kaupungin saksalaisväestö evakuoitiin Saksan alueelle.

Ensimmäisen päivän tutustumiskohteemme on Euroopan Solidaarisuuskeskus, joka sijaitsee rosoisen telakka-alueen tuntumassa Veiksel-joen suulla vanhan kaupungin pohjoispuolella. Gdanskin telakka ja sen työntekijöiden muodostama solidaarisuus-liike liittyi vahvasti 1980-luvun kommunistisen kauden murtumiseen Puolassa ja Itä-Euroopassa. Liikkeen voimahahmoja oli kommunismin jälkeisen Puolan ensimmäinen presidentti Lech Wallesa. Solidaarisuuskeskus on suuri museo- ja kulttuurikeskus, joka on suunniteltu teolliseen ympäristöönsä sopeutuvaksi maamerkiksi osaksi uudistuvaa telakka-aluetta. Keskuksen edessä on v. 1970 mellakoissa kuolleiden telakkatyöläisten muistomerkki ja käynti ruostutetuin teräslevyin verhoiltuun keskukseen kulkee telakan portin kautta.

Euroopan Solidaarisuuskeskuksen julkisivua. 


Tapaamme Solidaarisuuskeskuksen asiantuntija Kacper Dziekanin, joka kertoo meille talon toiminnasta, sen rakentamisesta ja liikkeen historiaa esittelevästä näyttelystä. Vuonna 2012 valmistunut rakennus on moninaisessa käytössä, jonka yhteisenä teemana on solidaarisuusliikkeen perintö ja ihmisoikeudet. Kyse ei ole siis pelkästään museosta vaan keskuksessa on tiloja kansalaisjärjestöille, työhuoneita, suuri kirjasto, elokuvateatteri jne. Keskeinen yleisömagneetti on kuitenkin solidaarisuusliikkeen historiaa esittelevä kuuteen suureen saliin sijoittuva perusnäyttely.


Kacper Diezkan kertoo Solidaarisuuskeskuksen toiminnasta ja esittelee perusnäyttelyä.





Hitsausmaskeiksi muotoillut diginäytöt. 


Keskustelun jälkeen Kacper esittelee meille paikan päällä näyttelyn ydinkohtia, solidaarisuusliikkeen kronologisesti etenevää tarinaa, uuden teknologian hyödyntämistä näyttelyratkaisuissa sekä vaikuttavaa näyttelyarkkitehtuuria, joka tuntuu keskustelevan pieniä yksityiskohtia myöten rakennuksen ja sen lähiympäristön kanssa. Telakan rosoinen tunnelma äänimaisemineen ohjaa kulkua tilassa. Yhden salin katto on vuorattu telakkatyöläisten kypärillä, digitaaliset katselulaiteet on muotoiltu muistuttamaan hitsausmaskia, kuvien ja asiakirjojen tutustumiseen tehty ”digivalopöytä” on rakennettu oikeasta telakan kokoushuoneen pöydästä. Tunnelmat vaihtuvat eri tiloissa kehystarinan mukaan, toisaalla ollaan tummassa telakkahallissa, yhdessä salissa ollaan valkoisin vitriinein ja seinäkkeiden sisustetussa näyttelytilassa, jonka katto on peilipintaa. Viimeinen huone ennen poistumista on ns. hiljainen tila, jossa voi koota ajatuksiaan ja tuntojaan näyttelykokemuksen jälkeen.

Illalla tutustumme Gdanskin vanhaan kaupunkiin.




Toisen päivän tutustumiskohteena on Toisen maailmasodan museo Gdanskissa. Museo erottuu jo kaukaa huomiota hakevalla arkkitehtuurillaan.


Suomi-konepistooli Suomen talvisotaa esittelevässä vitriinissä. 


Toisesta maailmansodasta on usein kerrottu voittajavaltioiden näkökulmasta tai sitten sitä ajattelee suomalaisesta näkökulmasta. Onkin hedelmällistä tarkastella asiaa puolalaisesta ja itäeurooppalaisesta näkökulmasta. Puolan kohtalo toisessa maailmansodassa on toki pääpiirteissään tuttu. Maan roolina sodassa oli jäädä kärsiväksi osapuoleksi Saksan ja Neuvostoliiton miehitysvaltojen puristukseen. Uusi museo tarjoaakin puolalaisille hienon mahdollisuuden kertoa sodasta ja sen vaiheista omasta kommunismin jälkeisestä näkökulmastaan. Museon perusnäyttelyssä on puolaisen näkökulman rinnalla myös laajempia sotaa avaavia näkökulmia, joihin on ripoteltu kansainvälisiä välähdyksiä eri puolilta ja eri ajoilta sotaa, kuten näyttelyhuoneita Euroopan totalitarististen valtioiden synnystä, Suomen talvisodasta tai Hiroshiman atomipommista.



Näyttelyä meille esittelee museon näyttelyosaston johtaja Bartlomiej Garba. Näyttelytilat ovat näyttävät - kooltaan 5000 m2:n suuruiset. Näyttely avautuu syvällä maan alla sijaitsevissa tiloissa korkean käytävän ympärille. Käytävällä esitellään sodan arkea Puolassa. Käytävältä poiketaan näyttelyosastoille joissa on eri teemoihin keskittyviä osastoja. On sodan taustoja ja sen eri vaiheita Gdanskista käynnistyneestä Saksan hyökkäyssodasta ja Neuvostoliiton itäisen puolan miehityksestä kohti Saksan luhistumista ja sen jälkeisiä tapahtumia. Näyttely etenee kronologisena tarinana. Näyttelyssä on hyödynnetty paljon erilaisia esinevitriineitä syventäviä digitaalisia multimediasovelluksia, liikkuvaa kuvaa, isoja valokuvasuurennoksia, äänimaisemaa.



Korkeaan näyttelytilaan on rakennettu katutiloja jotka havainnollistavat sodan tuhoja puolalaisissa kaupungeissa. 


Oma päänäyttelystä erillinen osasto on tarkoitettu kouluikäisille lapsille. Lasten osastolla on luokkahuone opetustilana ja sen jälkeen kuljetaan puolalaisissa koti-interiööreissä ennen sotia, sotien eri vaiheissa ja sodan jälkeen. Elämä sodan puristuksessa esitetään hyvin konkreettisesti ikkunassa muuttuvine samaa paikkaa kuvaavine 3d-animaatiokatumaisemineen ja mm. kodin arjen tarve-esineiden muutoksina ”normaalista” 1930-luvun elämästä elämään kurjistuvassa rauniokaupungissa.

Lasten näyttelyn kodin ikkunassa näkyy animaatiofilmi, joka kertoo sodan arjesta kodin ulkopuolella.



VARSOVA. Kolmannen työpäivän aloitamme Varsovasta.  Päivän tutustumiskohteena on Varsovan kansannousun museo. Se sijaitsee voimakkaasti liike-elämän tarpeisiin uudistuneessa kaupunginosassa keskustan länsipuolella. Museo sijoittuu aikaisempien päivien uudisrakennuskohteista poiketen alkujaan Varsovan raitiotien sähköasemaksi 1900-luvun alussa valmistuneeseen historialliseen rakennukseen. Museo on avattu vuonna 2004, Varsovan kansannousun 60-vuotisvuosipäivänä.

              Varsovan Kansanousun museo sisäpihalta kuvattuna.


Varsovan kansannousu oli toisen maailmansodan loppuvaiheessa puolalaisen vastarinta-armeijan aloittama sota saksalaista miehitysvaltaa vastaan, tavoitteena vallata Varsova takaisin puolalaisten hallintaan. Kansannousu alkoi 1.8.1944 ja päättyi 3. lokakuuta 1944 Puolan tappioon. Kolmen kuukauden taisteluiden jälkeen Varsova oli tuhoutunut keskeisiltä osiltaan totaalisesti. Varsovan kansannousu on museon lähtökohdaksi varsin tummanpuhuva aihe, mutta sen merkityksestä kertoo jo jotain se, että kansannousun museo on avaamisestaan lähtien jatkuvasti Varsovan suosituimpia museoita.

Tapaamisessa Kansannousun museolla. Vasemmalta Mikko Pirinen, Karol Mazur, Leena Räty ja Miikka Kurri. Kuva: Karolina Wolska-Pabian.



Tapaamme ennen näyttelytiloihin tutustumista museon pedagogiselta osastolta Karol Mazurin ja näyttelyä meille opastavan Karolina Wolska-Pabianin. He kertovat että museossa vierailee vuosittain noin 700 000 kävijää. Museoon on yritetty houkutella erityisesti nuoria joka näkyy näyttelyarkkitehtuurissa ja runsaissa digiteknologiaa hyödyntävissä ratkaisuissa, kuten moninaisissa multimediasovelluksissa. Museon erikoisuus on että he ovat panostaneet omaan elokuvatuotantoon. Näyttelystä löytyy museon itse tuottama näyttävä 3d-animaatio joka kuvaa Varsovan lohdutonta tuhoa neuvostoliittolaisen tiedustelukoneen ilmakuviin perustuen loppuvuonna 1944. Karol kertoo ylpeänä että museo on ollut tuottamassa myös kansannousun aikaan sijoittuvaa täyspitkää draamaelokuvaa ”Kurier” (The Messenger, 2019), jonka mainokset ovat tulleet tutuiksi meille jo Varsovan kaduilta ja metroasemilta. Näyttelyn vetonauloja on vuonna 2006 avatusta osasta löytyvä myös yhdysvaltalaisen Liberator- pommikoneen replika. Britannian ilmavoimien lentokone toi tarvikkeita Varsovaan kansannousun alla heinäkuussa-44 ja sitä ohjasivat puolalaiset pilotit.

Varsovan tuhosta kertova 3d-animaatioelokuva on museon tuottama.



Kansannousun tapahtumiin voi syventyä vuorokauden tarkkuudella pienoismallista jota ohjataan näytöltä sekä näytön tarjoaman multimedian avulla.


Vierailun jälkeen suuntaamme Varsovan vanhaan kaupunkiin, joka – kuten juuri olemme kansannousun museossa nähneet ja kokeneet - tuhoutui sodan loppuvaiheessa erittäin pahoin. Vanhaa kaupunkia on restauroitu ja jälleenrakennettu 1950-luvulta alkaen, viimeisimpänä suurena työnä valmistui Kuninkaanlinna vuonna 1983. Varsovan vanha kaupunki on nykyisin Unescon maailmanperintökohde juuri taidokkaan restaurointityönsä ansiosta.


Taustalta avautuu Varsovan vanha kaupunki, oikeassa laidassa Kuninkaanlinna.


Kahtena viimeisenä työpäivänä keskitymme Varsovan uusimpaan suureen museoon POLIN:iin eli Puolan juutalaisten museoon. Ensimmäisen päivän aluksi metroasemalta ulos tupsahtaessamme törmäämme sattumalta museopedagogisen osaston asiantuntijaan Malgorzata Waszchukiin, joka esittelee meille Varsovan geton eli juutalaisen kaupunginosan harvinaista säilynyttä kadunpätkää raitiovaunukiskoineen ja geton ympärille natsien rakennuttaman muurin katuun merkittyjä rajoja. Keväisessä puistossa 1950-luvun jälleenrakennuskauden talojen ympäröimänä on vaikea ymmärtää että koko toista maailmansotaa edeltävän Euroopan suurin juutalaiskeskittymä on hävitetty täältä tarkoituksellisesti maan tasalle.


Polinin pedagogisen osaston asiantuntija Malgorzata Waszchuk esittelee meille Varsovan geton sijaintia.



Arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema museo avautuu kauempaa puistosta vihertävänä laatikkomaisena rakennuksena. Rakennuksen edustalla on Varsovan geton uhrien sodan jälkeen rakennettu muistomerkki. Museon erityisyys alkaa paljastua vasta lähempänä. Monumentaalinen sisäänkäynti ja koko rakennuksen läpäisevä aulatila on vaikuttava, julkisivut on verhoiltu vihertävillä tekstein koristelluilla lasilevyillä.


Sisäänkäynti Puolan juutalaisten museon.


Tutustumme omaehtoisesti ääniopastinlaitteiden kanssa perusnäyttelyyn. Näyttely – ”1000 vuotta Puolan juutalaisten historiaa” - on rakennettu tarinan muotoon. Näyttelysalit ovat paikoin ilmavia ja värikkäitä, mutta muuttuvat aiheen ja aikakauden mukaan. Näyttely kertoo Puolan alueen juutalaisesta kulttuurista eri vuosisatoina. Mukana on pienoismalleja ja multimediaesityksiä juutalaiskorttelien rakenteista, esinevitriinejä, suuria kuvasuurennoksia ja liikkuvaa kuvaa. Keskeinen osuus ovat rekonsturoidut interiöörit, hienoimpana nousee puinen värikkääksi maalattu synagogan yksityiskohtainen interiööri. Äänimaisemat ja erilaiset multimediasovellukset tarjoavat lisää tunnelmaa ja tietoa näyttelykokemukseen. Mieleenpainuva osasto on 1920–30-lukujen kaupunkiosio joka kertoo maailmansotien välisen aikakauden juutalaisen kulttuurin kukoistuskaudesta uudelleen itsenäistyneessä Puolassa. Sieltä löytyy kokonainen kadunpätkä sanomalehtipuoteineen, trendikkäine kahviloineen ja elämänmakuisine tunnelmineen. Aikakautta esitetään hieman samoin kuin mennyttä Viipuria. Loistokkaana aikana joka ei koskaan enää palaa… Sen jälkeiset - toisen maailmansodan aikaiset - osuudet puolan juutalaisten tarinassa ovatkin kuin sitten jotain aivan muuta. Näyttelytilat ovat tummia ja ahdistavia. Syystäkin. Puolan juutalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa on aiheena tyrmäävä, ja jättää loppua kohti kylmäävän olon.

Näyttelyssä oli esillä puolalaisten kaupunkien ja niiden juutalaisten kaupunginosien pienoismalleja ja niitä syventäviä näytöiltä tutkittavia teemallisia multimediaesityksiä.



Vaikuttavin interiööri oli näyttelyn keskiöön rakennettu nykyisen Ukrainan alueella Gwozdiec:issä sijainneen synagogan rekonstruktio 1700-luvun asun koristemaalauksineen.


Puolan juutalaisten museoon oli rakennettu oli digitaalinen näyttöpöytä, jossa saattoi tutkia ja suurennella vanhoja valokuvia, ja tutustua tarinoihin niiden taustalla.


Toisena päivänä tutustuimme hienosti toteutettuun vaihtuvaan näyttelyyn, joka juhlisti Puolan 100-vuotista itsenäisyyttä.  Näyttely perustui Treblinkassa 1942 kuolleen Varsovan juutalaisen Janusz Korczakin kirjaan ”Kuningas Macius Ensimmäinen”. Se oli suunnattu lapsille ja nuorille. Vuorovaikutteisessa näyttelyssä museokävijä asetetaan pohtimaan yhteiskuntaa ja sen rakenteita.  Näyttelyihin tutustumisen ohella meille oli rakennettu tiivis ohjelma, jossa tutustuimme mm. museon näyttely-, pedagogia-, markkinointi- ja kokoelmaosastojen työhön.

Puolan uudet museot ovat isoja suurella rahalla rakennettuja museo- ja kulttuurikeskuksia. Museotoimintojen lisäksi niihin on rakennettu myös tiloja kokoontumisille, ravintolapalveluille, elokuvateattereille jne. Yhteisenä kaikille tutustumillemme museoille voi nähdä puolalaisten tarpeen kirjoittaa historiaansa omasta kommunismin murtumisen jälkeisestä näkökulmastaan. Museoiden näyttelyt oli kaikki rakennettu tarina edellä. Niissä ”perinteisemmän” ja kokoelmakeskeisemmän esillepanotavan sijaan korostuivat äänimaisemat, liikkuvan kuvan käyttö, uusien teknologisten ratkaisujen hyödyntäminen, vuorovaikutteisuus, kokemuksellisuus, isot valokuvasuurennokset ja näyttelyarkkitehtuurin merkitys.



Teksti ja kuvat, ellei toisin mainita, Miikka 

Kommentit