Havaintoja ja mietteitä museokesän varrelta

 

Näkymä taidemuseolta sulkemisaikaan.

Paluu juurille museotyön kautta

Kesäpäivät ovat kuluneet joutuisasti museon aulassa istuen. Välillä haikailee ulos lämpimään kesäilmaan, mutta sateisina päivinä olen kiitollinen, etten joudu sään armoille. Museossa käy päivien mittaa kaikenlaisia ihmisiä - vanhoja pariskuntia, lapsiperheitä, ystävyksiä sekä muita kesäloman viettäjiä. Mukulakiviä ja maisemia -kierroksille eksyy mukaan niin turisteja kuin paikallisiakin, toisinaan myös suomea puhumattomia henkilöitä.

Olen nauttinut kesästä Lappeenrannassa. Kotiseuturakkaana ihmisenä olin innoissani, kun tiesin pääseväni pois Helsingistä yliopiston kesäloman ajaksi. Olen ollut muutamana aiempanakin kesinä töissä Lappeenrannassa opintojeni aikana, mutta museoilla tunnelma on tyystin erilainen - Työpaikka paitsi sijaitsee Linnoituksessa (joka on ehdottomasti kaupungin paras paikka) mutta työn sisältö on myös tarjonnut mahdollisuuden sukeltaa kotikaupungin historiaan ja kehitysvaiheisiin. Erityisen paljon uutta olen oppinut itsekin Linnoituksen kävelykierroksilla, joita olen päässyt vetämään. Yhteiskunta-alan opiskelijana historia luonnollisesti kiinnostaa minua, ja tätä kiinnostusta ovat ruokkineet lisäksi mm. Etelä-Karjalan museon näyttelyt.

Ilmaiskesä tarjoaa monenlaista nähtävää moninaiselle yleisölle

Ilmaiskesä on tuonut museoille kävijöitä, jotka kenties harvemmin muuten eksyisivät museoon. Sen näkee heidän käytöksestään - varovaisista askelista, hieman eksyneestä ilmeestä tai epäluuloisesta olemuksesta. Mielestäni on todella hienoa, että ilmainen sisäänpääsy on houkutellut uutta asiakaskuntaa taiteen ja historian pariin. Toivottavasti jotkut heistä innostuisivat tulemaan toistekin. Kynnys museovierailuun voi olla taloudellinen, mutta myös sosiaalinen tai näiden kahden yhdistelmä. Kun tehdään valintoja siitä, mihin omia rahojaan käyttää, jäävät museot monella listan hännille. Toisaalta monille kysymys on ennen kaikkea tottumuksesta ja “rutiinin” puutteesta - museokäynti ei yksinkertaisesti käy mielessä vapaa-ajan viettomahdollisuutena. Kenties juuri tämä ryhmä on se, jota tullaan museoilla kesän jälkeen näkemään enemmän. Taloudellista kynnystä taas varmasti poistavat edelleen vuoden mittaa pidettävät yksittäiset ilmaispäivät.

Ilmaiskesän näyttelyvalikoima on ollut sopivan monipuolinen. Taidemuseon Normaalit ruokajuomat ja jokapäiväinen leipämme on teemaltaan sopivan “neutraali” ja helposti lähestyttävä, mutta näyttelyyn mahtuu mukaan myös yhteiskunnallisesti kantaaottavia teoksia. Esimerkiksi näyttelyn nimessäkin esiintyvä Saara Hornig’n “Jokapäiväinen leipämme” -valokuvateos esittää vahvaa yhteiskuntakritiikkiä ja kontrastoituu toisessa siivessä esillä oleviin yläluokkaisiin, Suomen taiteen kultakauden Finchin tai Järnefeltin asetelmiin. Toisaalta myös ruoan tuotantoa korostava näyttelyosuus nostaa varovasti esiin ajatuksia siitä, kuinka ruoka päätyy luonnosta lautaselle. Etelä-Karjalan museon perusnäyttely tarjoilee kävijöille tuttua ja turvallista Viipurin pienoismallia sekä menneiden vuosikymmenten nostalgiaa, mutta Pohjoistuulen metsä haastaa katsojan pohtimaan omaa luontosuhdettaan ja ajatuksiaan metsätaloudesta. Lisäksi ratsuväkimuseon perusnäyttely jaksaa houkutella kävijöitä omintakeisuudellaan vuosi toisensa perään.

Kävelykierroksilla tutustutaan mm. kuvassa kukkivaan ruusuruohoon.

Kulttuurihistoriallista tarkastelua ulkoilmassa

Linnoituskierrosten oppaana olen nauttinut vapaudesta päättää oman mielenkiinnon mukaan, mistä asioista keskittyy puhumaan enemmän. Luontoihmisenä suosikkiosuuteni kierroksilla on kasveista kertominen, myöskin siksi että ne liittyvät vahvasti juuri linnoitusalueen sosiaalihistoriaan ja arkiseen kansan elämään. Toisaalta on hauska kertoa myös sellaisista asioista, joita tavan linnoituksessa kulkija ei päällepäin huomaa - niittynurmella kasvava kumina, Ruotsin ajan kellari tai Maaherran talon muistoa ylläpitävä lehmuskuja. On ollut lisäksi mukavaa päästä kohtaamaan ihmisiä ja esittelemään heille itsellenikin kovin tärkeää ympäristöä. Parasta opastustyö onkin silloin, kun ryhmä esittää kommentteja ja kysymyksiä tai jopa keskustelee keskenään.

Museoympäristö ruokkii luovuutta

Opaskierrosten lisäksi odotin eniten työskentelyä taidemuseolla. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka taidemuseo ilmoitustauluineen toimii jonkinlaisena “viestintätukikohtana” erilaisille taide- ja kulttuuritiloille sekä tilaisuuksille. Viikoittain tuodaan uusia tapahtuma- ja näyttelyjulisteita ja lähes jokainen asiakas myös pysähtyy niitä ihmettelemään. Museovierailu voi ruokkia yleisen kulttuurinnälän lisäksi omaa luovuutta ja mielikuvitusta. Itseäni taidenäyttelyt inspiroivat aina piirtämään tai maalaamaan, ja museokortin omistajana toisinaan vierailenkin museoissa varta vasten piirustusvihko mukanani. Saattaapa tämänhetkinen näyttely taidemuseolla innostaa kävijöitä vaikka leipomaan tai kokkaamaan.

Maaherran talosta on jäljellä vain muisto – sekä tonttia reunustavat syreenipensaat.

Myönnän, että kesätyö museolla oli ollut jo pitkään toiveissani, enkä voikaan sanoa pettyneeni. Etenkin taide on vaivihkaa ottanut uutta jalansijaa elämässäni viimeisen vuoden aikana, ja tämä kesätyö olikin se viimeinen sysäys, joka sai minut ilmoittautumaan taidehistorian kurssille nyt alkavana lukukautena. Lisäksi linnoituskierrokset ovat harjaannuttaneet esiintymistaitojani sekä yleistuntemusta paikallishistorian laajemmista konteksteista. Täysi alanvaihto minulla tuskin on edessä, mutta tämä kesätyö on saanut minussa aikaan muutoksen, joka näkyy arjessani myös tulevana syksynä.

Teksti ja kuvat: Oscar Arminen, museoapulainen