Näkökulmia opastamiseen ja yleisötyöhön museoissa ja kulttuuriympäristöissä

Lappeenrannan museot toimii alueellisena vastuumuseona Etelä-Karjalassa. Tämä tarkoittaa, että vastaamme maakunnan alueella museotoiminnan edistämisestä, kulttuuriympäristötyöstä ja taidemuseotyöstä (viimeksi mainitusta vastaamme Etelä-Karjalan ohella myös Kymenlaaksossa).

Museotoiminnan edistämisen keskiössä on alueen ei-ammatillisten museoiden ja niiden toimijoiden neuvonta ja ohjaus mm. kokoelmatyössä, sekä museotoiminnan, näyttelyiden ja museopalveluiden kehittämisessä. 

Osana museopalveluiden kehittämistä järjestimme toukokuun lopussa yhteistyössä Taipalsaaren Juurilla-hankkeen kanssa yleisöiden kohtaamista ja opastamista käsitelleen koulutustilaisuuden paikallisen Röytyn kotiseututalon toimijoille. Koulutuksen ajatuksena oli avata museokentän näkökulmia yleisötyöhön ja yleisöjen kohtaamiseen ja pohtia lähtökohtia opastamiseen ja opastuksen suunnitteluun paikallismuseokohteissa tai kulttuuriympäristökohteissa. 

Tähän blogitekstiin pyrin tiivistämään koulutuksessa käsiteltyjä aiheita ja museopalveluiden tuottamisen periaatteita. 

Museon yleisöpalvelut – Yhtä moninaisia kuin museot 

Suomessa toimii noin 150 ammatillisesti hoidettua museota, jotka ylläpitävät noin 330 museokohdetta. Lisäksi maassamme toimii valtava kirjo erilaisia kuntien, yhteisöjen ja yksityishenkilöiden ylläpitämiä paikallismuseoita - yhteensä noin 1000 kappaletta. Paikallismuseot ylläpitävät omia esinekokoelmiaan ja museokohteitaan ja välittävät niiden kautta ymmärrystä paikallishistoriasta, perinteistä, kulttuuriympäristöistä ja muista paikallisista kulttuuripiirteistä. Etelä-Karjalassa paikallismuseokohteita on reilut parikymmentä: tarkemmin niitä voi tarkastella vaikkapa verkkosivuiltamme löytyvästä listauksesta. 

Muutamia Etelä-Karjalan alueella sijaitsevia paikallismuseoita. Kuva: Lappeenrannan museot.

Museoiden ja museotoimijoiden moninaisuudesta johtuen myös museoiden yleisöpalvelut ja niitä toteuttavat tahot ovat äärimmäisen moninaisia. Tyypillisimpiä ja ehkä myös yleisöille tutuimpia palveluita ovat erilaiset opastetut kierrokset ja esittelyt, työpajat, työnäytökset ja tehtävä- ja oppimateriaalit. Lisäksi museot järjestävät luentoja, virtuaalikierroksia, visailuja, yhteislauluiltoja, draamakierroksia ja näytelmiä, teemajumppaa, joogailtoja, kuvasuunnistusta, muisteluhetkiä, ideointiharjoituksia, oppimispolkuja, seikkailuratoja, tulevaisuushyppyjä... 

Yleisölle tutuin nimeke erilaisia palveluita ohjaavalle henkilölle lienee opas, mutta museokentältä löytyy oppaan ohella mm. keskusteluoppaita, ohjaajia, innoittajia, innostajia, vertaisihmettelijöitä, museolehtoreita, museopedagogeja, taidekasvattajia, ympäristökasvattajia, amanuensseja, yleisötyöntekijöitä ja monta muuta - yleisötyötä tekevillä on siis vähintään yhtä monta nimeä kuin on museokentällä toimijoita. 

Mikä moninaisia museopalveluita sitten yhdistää? Yhdistävän tekijän voisi tiivistää yhteen sanaan: vaikka toimintatavat, palveluiden vetäjät ja vetäjien taustat vaihtelevat, keskiössä on aina KOHTAAMINEN. Museopalveluiden järjestäjät ja ohjaajat kohtaavat paikalle saapuneen yleisön näyttelyn, museoesineen, museomiljöön tai kulttuuriympäristön äärellä - erilaisin menetelmin, erilaisin odotuksin ja erilaisin valmiuksin. 

Mikä museopalvelu? 

Mitkä ovat museoissa toteutettavien palveluiden tärkeimmät tehtävät? Miksi ylipäätään toteutamme yleisöpalveluita paikoissa, jossa katseltavaa usein muutoinkin riittää yllin kyllin? 

Museopalvelun tärkein tehtävä on tarjota yleisölle osallisuuden ja oivaltamisen mahdollisuus ja innostaa kulttuuriperinnön pariin. 

Museopalvelu tarjoaa innostuksen polttopuita; kiinnostavia nostoja laajemmasta kokonaisuudesta, anekdootteja, tapoja tutkia ja havainnoida, kokeilla, pohtia ja havahtua ottamaan itse selvää. Museopalvelu on onnistunut, jos sen parista poistuu yleisöä, joka kertoo kuulemaansa eteenpäin; suuntaa kirjastoon, nettiin tai vanhemman sukulaisen luo hankkimaan lisätietoa; tuo perheensäkin kokemaan saman. Ja ennen muuta: haluaa tulla uudestaan museoon – joko tähän tai johonkin toiseen. Museopalveluiden tuottaminen on elinikäistä oppimista: museokävijöiksi ja kulttuuriperinnön kuluttajiksi kasvattamista. 

Yleisöpalvelu on rajattu näkökulma ja valittu menetelmä tietosisällön esittämiseen. 

Museopalvelun, vaikkapa opastuksen, toteuttaja toimii ikään kuin suodattimena yleisön ja lavean näyttely- tai kulttuuriperintösisällön välillä: hän kuratoi laajasta kokonaisuudesta pienemmän sisältöosan, näkökulman tai teeman, jonka jakaa yleisön kanssa. Yhdestä ja samasta näyttelykokonaisuudesta voi löytyä sisältöä moneen eri teemaan: Etelä-Karjalan museon Etelä-Karjalan tarina -näyttelystä voitaisiin erillisinä teemoina nostaa esiin vaikkapa alueen teollistuminen, saimaalainen identiteetti, elämä itärajan pinnassa, liikkuminen Saimaalla, matkailu, kestävä elämäntapa - ja jokaisesta teemasta riittäisi kerrottavaa vähintäänkin yhden opastuksen tarpeiksi. Onkin muistettava, että opastus tai muu museopalvelu ei koskaan ole (eikä voikaan olla) koko totuus, vaan jopa samaan asiaan voi olla monenlaisia lähestymistapoja kertojasta riippuen. 

Yleisöjen kohtaaminen on persoonalla tehtävää työtä – jokainen tekijä on ja saa olla erilainen! 

Jokainen opastustyötä tekevä on yksilö: kerrontaa, painopisteitä ja maneereita värittävät omat kokemukset, arvot ja persoona. Ympäristö, jossa yleisöpalvelua toteutetaan, palvelun runko ja käytettävät menetelmät antavat opastustyölle raamit - oppaan/ohjaajan/oivalluttajan rooli on oman osaamisensa kautta puhaltaa käsiteltävä kulttuuriperintö henkiin. Eri ihmisillä on erilaisia vahvuuksia: joku ymmärtää ryhmädynamiikkaa, toinen luo otollisen ilmapiirin vuoropuhelulle, kolmannella on tarinaniskemisen taito, neljännellä vahva menetelmäosaaminen, viides tukeutuu faktatietoon.. Opastustyössä omiin vahvuuksiin kannattaa satsata, kunhan muistaa, että pieni epämukavuusalueelle meneminen pitää virkeänä ja pakottaa katkaisemaan pyörimään jääneen kelan. 

Mitä museopalvelu sitten ei ole? 

 Alkujaan museopalvelut olivat taidemuseokentällä toteutettuja, rahvaan sivistämiseksi laadittuja, luennonomaisia asiantuntijaopastuksia. Mielikuva oppaasta saattaa siksi yhä olla aina-oikeassa-olevana auktoriteettina virheetöntä vuosilukuluetteloa yleisön niskaan syytävä kansankynttilä. Knoppitieto-oppaiden aika on kuitenkin ohi: nykymaailmassa tarinallisuus, vuorovaikutustaidot ja asiasta innostunut ote päihittävät erehtymättömän asiantuntijaroolin. Tarkan vuosiluvun löytää kuka tahansa sitä kaipaava kännykästään googlaamalla. 

Opastavan yleisötyöntekijän rooli 

Museoalan ammattiliitto MAL toteutti joitakin vuosia sitten museoissa opastustyötä tekeville kyselyn, jossa pohdittiin mm. oppaan roolia museotyössä. Kyselyvastauksista kävi ilmi, että opastyö on..

• Erilaisten asiakkaiden ja yleisöjen kohtaamista ja heidän kokemustensa ja tietojensa arvostamista
• Uuden tiedon omaksumista ja jakamista erilaisin menetelmin 
• Perehtyneisyyttä ja esiintymistaitoja 
• Menetelmäosaamista ja kykyä lukea kohderyhmää 
• Herättelemistä, innostamista, uusien näkökulmien avaamista 
• Museon kasvoina toimimista 

Nämä huomiot voimme myös Lappeenrannan museoissa allekirjoittaa. Erityisesti rooli organisaation edustajana on hyvä muistaa: vaikka työtä tehdään omalla persoonalla, vain yksityisyrittäjä edustaa oppaana ainoastaan itseään. Hyvä opas on museon paras käyntikortti. 

Opastyön neljä osa-aluetta 

Millaisista asioista oppaan työ tai oppaana toimiminen oikeastaan koostuu? 

Rijksmuseum Amsterdam, Stedelijk Museum Amsterdam ja Van Gogh Museum kehittivät joitakin vuosia sitten Guiding as a Profession -työkalun, jonka avulla voidaan arvioida ja kehittää opastaitoja. Työkalu määrittelee neljä opastyön osa-aluetta: ryhmän hallinnan, vuorovaikutustaidot, sisältö- ja menetelmäosaamisen, sekä ammattitaidon ja sen kehittämisen. Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry on käännättänyt työkalun myös suomeksi kotimaisen museokentän käyttöön. 

Alankomaissa kehitetty työkalu on suomalaiseen yleisötyöajatteluun nähden ehkä melko perinteinen ja äärimmäisen yksityiskohtainen, mutta sieltä on maalaisjärjellä poimittavissa olennaisia, ammattimaista yleisöjen kohtaamista määrittäviä asioita: kiinnostus omaan tekemiseen ja sen kehittämiseen, yleisön ja heidän tietämyksensä arvostaminen, vuorovaikutus, tietopohja, menetelmäosaaminen ja oman organisaation kasvoina toimiminen. 

 

Guiding as a Profession -työkalun neljä opastyön osa-aluetta tiivistettyinä yhteen kuvaan.

Yleisöpalvelun suunnittelu – Mistä lähteä liikkeelle? 

Usein yleisöpalvelun suunnittelu lähtee liikkeelle olemassa olevasta ympäristöstä: siitä mitä se edustaa tai mitä sen avulla voidaan kertoa. Liikkeelle voidaan lähteä yksittäisestä esineestä, näyttelystä, museomiljööstä, rakennuksesta tai jostain muusta kulttuuriympäristön osasta. Voipa kohteena olla luonnonympäristö tai maisemakin. 

Lähde liikkeelle esineestä 

Kulttuurihistoriallisen museon perusyksikkö on esine: se on primaari tietolähde ja sen tutkiminen tekee museokäynnistä ainutlaatuisen. Vastaavanlaista vanhaa esinettä ei ehkä enää ole muualla nähtävissä. 

Eri aikakausien esineet itsessään osoittavat, kuinka maailma muuttuu ja kehittyy: niiden ulkonäkö, materiaalit, toiminta ja käyttötavat muuttuvat. Esine voi toimia esimerkkinä laajemmasta kehityskulusta; historiallisesta tapahtumasta, suvun, perheen tai yksilön vaiheista, käsityötaidoista, teollistumisesta, kaupankännistä. Esineet heijastavat osaltaan myös yhteiskunnan muutosta: maatalousyhteiskunta tarvitsi erilaisia esineitä kuin teollinen, saati nykyinen palveluyhteiskunta. Monesti museoesineiden kautta voidaan luodata myös tulevaisuutta: mitä enemmän tiedetään menneisyydestä ja nähdään sen jatkumoita, sitä enemmän voidaan myös ennakoida tulevaa.
 

Näkökulmia esineeseen. Kuva: Marianna Karttunen

Lähde liikkeelle kulttuuriympäristöstä 

Myös eletty, ihmistoiminnan jälkiä sisältävä kulttuuriympäristö tarjoaa runsaasti näkökulmia erilaisille yleisöpalveluille. Näistä tyypillisimpiä lienevät erilaiset opastetut kävelykierrokset - vaikka yhtälailla palveluna voisi toimia vaikkapa ohjattu lähihistoriajumppa tai itsenäisesti toteutettava aistikävely.

Kulttuuriympäristö voi kertoa meille vaikkapa elinkeinojen muutoksista, yhteisön sosiaalisen rakenteen vaihtelusta, yhteiskunnan ja kulttuurin uusista tuulista, rakennusperinnöstä ja alueen esihistoriasta, infrastruktuurin ja kaavoituksen kehittymisestä, kehityksen harhapoluista ja epäonnistuneista kokeiluista. Ja aivan kuten yksittäisistä esineistä, voi myös kulttuuriympäristöistä avautua yllättäviä kurkistusaukkoja tulevaisuuteen. 

Näkökulmia kulttuuriympäristöön. Kuva: Marianna Karttunen

Lähde liikkeelle suunnittelun periaatteista ja sisältökysymyksistä 

Tutun ympäristön ja esineistön ohella yleisökierroksen suunnittelulle voi olla hyvä hakea myös tieteellistä tai muutoin koeteltua teoria- ja tietopohjaa. Itse tukeudun usein Tekniikan museon Pienten paja –hankkeessa 2014 hahmoteltuihin suunnittelun periaatteisiin. (Julkaistu hankkeessa toteutetun arviointityön pohjalta työstetyssä, vertaisarvioidussa artikkelissa Towards children’s creative museum engagement and collaborative sense-making.)

Suunnitteluperiaatteet on alkujaan tuotettu lapsiryhmien kanssa työskentelyä silmällä pitäen - mutta mikään ei estä soveltamaan niitä myös muille kohderyhmille palveluita suunniteltaessa! Kokemus on osoittanut, että yleensä se, minkä lapset kriittisyydessään ja luovuudessaan toimivaksi osoittavat, uppoaa myös aikuiskohderyhmään. 

Suunnittelun periaatteet 

Monitieteisyys 

Tietoa tuottavat monet eri tieteenalat ja tietoa voi hakea ja yhdistellä erilaisista lähteistä (tarkista aina faktat, ja kerro yleisölle, jos kyse on esimerkiksi tarinaperinteestä) 

Monimuotoisuus, moniaistisuus ja mielikuvitus 

Monipuoliset menetelmät ovat tärkeä osa opastamista: kuunteleminen, katseleminen, kokeileminen, virike-esineet, tarinankerronta ja liike tuovat vaihtelevuutta, elämyksellisyyttä ja mielenkiintoa kerrontaan ja edesauttavat oppimista. 

Yleisön tietämyksen ja osaamisen arvostaminen 

Ota yleisön tietämys, kokemukset, tarinat ja merkitykset hyötykäyttöön kaikkien iloksi! 

Arkisen ja tieteellisen ajattelun yhdistäminen 

Linkitä eri lähteistä hankkimasi tieto arkiseen kokemukseen - arki auttaa hahmottamaan ja luomaan konteksteja ja merkityksiä. 

Sisältökysymykset 

Toinen hyvä pohja yleisöpalvelun suunnitteluun on sisältökysymysten lista. Kysymyslista auttaa tuomaan suunnittelun periaatteita konkretiaan, ja se voi vaihdella käsiteltävän teeman tai toteuttajan mukaan. Itse kysyn uutta sisältöä suunnitellessani seuraavat kysymykset: 

• Minkä asian äärellä ollaan? Mitkä ovat perustiedot käsiteltävästä aiheesta ja mihin näkökulmaan keskitytään? 
• Millä menetelmällä halutun näkökulman voi parhaiten tuoda esiin? 
• Mikä on palvelun teema, kesto, missä, miten ja miksi se etenee 
• Miten asia näkyy ihmisten arjessa tässä paikassa tai tässä hetkessä - miksi asia on kiinnostava kuulijoille ja miksi haluan kertoa siitä tässä ja nyt? 
• Miten asia on muuttunut aikojen kuluessa? Esim. maiseman muutos, tekniikan kehitys, aiheeseen kohdistuvien asenteiden tai arvojen muutos... 
• Millaisia tarinoita, kertomuksia, kaskuja, kansanperinnettä tms. asiaan liittyy? Mitä on yleisesti tiedossa, mitä löytyy kirjallisuudesta, mitä itse tiedän, mitä olen kuullut, mistä voin kilauttaa kaverille? 
• Millä keinoin asiaa voi havainnoida tai havainnollistaa? Liittyykö asiaan esimerkiksi aisteja tai liikettä? 
• Itse tekeminen jättää muistijäljen: mitä voisimme tutkia/tehdä/kokeilla yhdessä yleisön kanssa? 
• Miltä asia näyttää tulevaisuudessa? Onko asia yhä olemassa, relevantti, kenties muutoksen edessä..? 

Kysyen ja kyseenalaistaen, uusia näkökulmia hakien, yleisön kanssa keskustellen, kontekstoiden ja erilaisista ilmiöistä kiinnostuen yleisöjen kohtaamisessa ja yleisöpalveluiden kehittämisessä pääsee jo pitkälle. 

 Marianna Karttunen 

 Amanuenssi, alueellinen museotyö