torstai 14. kesäkuuta 2012

Särentäaitaa ja pettua

Vitasaidaksikin sitä kutsutaan. Sen sijaan risuaita voi olla loukkaava nimitys tälle, kotiseudullani riukuaidaksi kutsutulle, aitatyypille. Maanantaina Savitaipaleen Hakamäellä rakennetulle särentäaidalle pitäisi keksiä ehkä vielä arvokkaampi nimitys, koska materiaalina käytettiin lehtikuusta. "Vähän niinkuin rakentaisi aitaa mahongista", kuului Hakamäellä.

Kaikki halukkaat saivat kokeilla aidan rakentamista Hakamäen museoympäristössä. Noin 20 ihmistä kävi seuraamassa rakentamista, mutta vain muutama uskaltautui kokeilemaan. Mestarit olivat tehneet hommaa selvästi ennenkin ja olivat sitä mieltä, että ennen katajakin oli laadultaan parempaa. "Nykyaikainen tehokasvatettu kataja" ei kuulemma kestä käytössä, niipä vitsakset eli vitakset tehtiinkin pääasiassa näreistä. Nuorista kuusista, ken ei arvannut.

Projektikoordinaattorikin meni ja taivutteli vitsaksia aidan sidontaan. Sain työstettäväksi melkoisen paksun katajan. Oli kyllä työ halkaista puu keskeltä, onneksi mestarit neuvoivat kuinka paksumpaa puolta kääntämällä saa ohjattua uran taas keskelle puuta.

Pystyseipäiden alaosat usein hiillostetaan, koska se hidastaa niiden lahoamista. Kuulemma Hakamäen hiekkamaassa ne lahoavat parin kymmenen vuoden kuluessa kuitenkin, joten hiillostaminen jätettiin väliin. Saatiinpa selvyys siihenkin, miksi aidanseipäät on jätetty niin korkeiksi: ei pääse piru hyppimään aidalla. Minulle selvisi, että särentäaidan nimitys tulee siitä, että puuriukujen kaarnaa poistetaan kirveellä, jotta ne kuivuisivat ajan myötä eivätkä lahoaisi.


Riukukerrosta kiinnitetään närevitsaksilla.

Pettua leipään 

Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen väki oli myös tuonut paikalle männyn runkoja, joista halukkaat saivat kokeilla petun irroittamista. Se oli myös allekirjoittaneen mielestä hirveän hauskaa ja jännittävää! Petun raaka-aineeksi mänty täytyy poimia kesän alussa, silloin puu on vielä tarpeeksi kosteaa.

Eräs talkoolainen nosti esiin kysymyksen: miten kukaan on ikinä keksinyt käyttää puun nilaa ruoka-aineena? Sen päältä täytyy kuitenkin ottaa kuoikerros pois. Sitten varovasti irrotellaan nila, joka tosin lähtee yllättävän helposti puisella paistinlastan näköisellä kapineella. Tämän jälkeen pettuliinat täytyy joko paahtaa tai keittää, jotta niistä saadaan haitalliset aineet irti. Ennen jauhamista liinat on joka tapauksessa kuivattava.

Männystä irroitettu pettuliina
Kun pettuliinat saatiin irti rungosta, ne nosteltiin aidan päälle kuivumaan. Niitä kuivataan vielä uunissa, jotta tulevat rapeiksi ja ne voidaan lopulta jauhaa jauhoiksi. Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Eila Kajanus-Jurvanen kertoi jauhaneensa pettua puruksi ja jauhoiksi tehosekoittimella. Talkoolaiset ilahtuivat perinteiden ja nykytekniikan yhdistämisestä. Tämä johdatteli pohtimaan voisiko petun kuivausta suorittaa kuivausrummussa? (Vaarana lienee, että kuiva pettupuru häviää rummun suodattimiin...)



Projektikoordinaattori innostui petusta.















Niille, jotka eivät päässeet Hakamäelle maanantaina, löysin ohjeen miten rakentaa riukuaita: http://www.meidanmokki.fi/artikkeli/rakenna-riukuaita

Petun käytöstä lisätietoutta mm. täältä: http://www.luontoyrittaja.net/216.html

2 kommenttia:

  1. Näitä projektikuvia on aina niin mukavaa katsella. Eipä onnistuisi minulta moisen aidan valmistus... (ainakaan ilman tuollaista apua)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olisi minultakaan ilman opettajia luonnistunut kumpikaan näistä hommista. Eli kyllä ne kotiseutu- ja historiaharrastajat ovat tärkeitä perinteiden ylläpitäjiä!

      Poista