Takaisin Viipuriin



Lappeenrannan museoiden työntekijöiden yhteinen Viipurin matka innoitti meitä työntekijöitä kirjoittamaan juttusarjan Viipurin rakennuksista, asuinalueista ja patsaista. Ensimmäisessä jutussamme esittelevät Lappeenrannan taidemuseon amanuessit Mikko, Hanna ja Elisa Viipurissa olleita ja yhä sieltä löytyviä patsaista.  


Torkkeli Knuutinpojan patsas




Torkkeli Knuutinpojan patsas. Kuva: Lappeenrannan museot

Viipurin ruotsinkieliset alkoivat puuhata 1880-luvulla Viipuriin Viipurin linnan perustajan pidetyn Torkkeli Knuutinpojan patsasta. Tekijäksi valittiin kuvanveistäjä Ville Vallgren, jolle kyseinen työ oli hänen siihenastisen uransa merkittävin. Patsaan ensimmäinen luonnos oli valmis 1887, mutta se pystyttäminen kiellettiin. Ruotsalaisen sotapäällikön (marskin, ruots. marsk) patsasta pidettiin poliittisesti liian arkana ja epäkorrektina aiheena. Lisäksi Vallgren onnistui suutuspäissään rikkomaan ensimmäistä versiota, kun joku oli arvostellut sitä. 
Vuonna 1888 Vallgren teki lopullisen luonnosversion, joka tuotiin Viipuriin. Tsaari kuitenkin antoi luvan patsaan pystyttämiseen 1907 ja veistos valettiin pronssiin saman vuonna ja pystytettiin vanhan raatihuoneen eteen katsomaan kohti linnaa vuonna 1908. Patsas poistettiin paikaltaan neuvostoaikana ja se päätyi vuosiksi linnan kellariin. 1990-luvulla vaurioitunut veistos, jolta puuttui molemmat jalat, vasen käsivarsi sekä miekka, laitettiin kuntoon ja palautettiin aukiolle linnan 700-vuotisjuhlien yhteydessä 1993. 
Novgorodin kronikka mainitsee ruotsalaisten tehneen kevään 1293 ja kevään 1294 välisenä vuonna retken, jonka aikana he perustivat uuden linnan Karjalaan. Sama todetaan Eerikinkronikassa mainitsematta vuotta tai retken johtajaa. Vasta 1400-luvulla elänyt historioitsija Ericus Olai mainitsee Torkkeli Knuutinpojan sekä Västeråsin piispan Peterin vuonna 1293 tehdyn retken alkuunpanijoina. Knuutinpojan tiedetään olleen Tukholmassa saman vuoden helluntain aikoihin, mutta koska hänen toiminnastaan Ruotsissa ei sen jälkeen ole mainintoja ennen vuotta 1295, on hänen oletettu johtaneen retkeä itse. On mahdollista, että Viipurin kohdalla oli jo entuudestaan karjalaisten varustus ja kenties myös suomalaista tai ruotsalaista asutusta, mutta kivisen linnan rakentaminen alkoi joka tapauksessa tämän retken yhteydessä. Birger Maununpojan ja hänen kahden nuoremman veljensä välisen valtataistelun yhteydessä Torkkeli Knuutinpoika tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Tukholmassa vuonna 1306.


Puistojen Viipuri


Viipurin kaupungia ja erityisesti sen puistoja alettiin 1920- luvulla kaunistamaan. Puistoihin hankittiin pääasiassa Zweybergin rahaston turvin veistoksia, joita sijoitettiin kaupungin keskeisille paikoille. Tuona aikana hankitut veistokset vakiintuivat nopeasti hankintansa jälkeen kaupungin tunnuksiksi.  Mikko Hovin Kalapoika-patsas pystytettiin 1925 Salakkalahden puistoon.  Torkkelinpuiston toiseen päähän pystytettiin Georges Winterin suihkukaivoveistos Imatran rannalla eli Torkkelin Tilta vuonna 1925 ja toiseen päähän Jussi Mäntysen Hirvi kahta vuotta myöhemmin. 
Torkkelinpuisto on nykyiseltä nimeltään Leninin puisto ja se sijaitsee Viipurin keskustassa. Vladimir Leninin mukaan nimetty puisto tunnetaan Suomessa paremmin vanhalla nimellään Torkkelinpuisto, joka viittaa Viipurin linnan perustajaan Torkkeli Knuutinpoikaan. Puisto on noin 700 metriä pitkä ja yli 200 metriä leveä ja se ulottuu kauppatorilta aina Punaisenlähteentorille saakka. Vuonna 1862 puistoon istutettiin yli 200 puuta, joukossa oli muun muassa valkosalavia, lehtikuusia sekä Suomessa harvinaisia amurinkorkkipuita. Uusi puisto tunnettiin aluksi myös nimillä Esplanadin puisto tai Kaupunginpuisto, Torkkelinpuisto-nimitys otettiin käyttöön Suomen itsenäistymisen jälkeen. 

Hirvi-patsas on valettu pronssiin ja sen kerrotaan olleen kautta aikojen erityisesti lasten suuressa suosiossa, sillä sen juurelta on mukava laskea mäkeä suoraan Alvar Aallon uudelle kirjastorakennukselle päin. Patsas on 3,6 metriä korkea ja jalustallaan se näyttää valtavan suurelta.  Hirvi-patsaan tekijä Jussi Mäntynen oli saanut patsaan kipsiversion valmiiksi jo vuonna 1923, jolloin se valmistui Helsingissä toukokuun aikana pidettäviin Pohjoismaiseen Metsästysnäyttelyyn. Mäntynen oli tarjonnut patsasta Helsingin kaupungille, sijoitettavaksi Kaivopuistoon, mutta tarjous hylättiin.
Mäntysen Hirvi-patsa.  Kuva:Lappeenrannan museot

 Mäntyselle Hirvi-patsas oli ensimmäinen julkinen veistos. Mäntynen toimi tuohon aikaan Helsingin yliopiston konservaattorina, ja se on ilmeisesti heikentänyt hänen taiteilijastatustaan aikanaan, mm. Toivo T. Kaila kirjoitti Mäntysestä vähättelevään sävyyn omassa kirjassaan. Edellisten onkin arveltu olleen syy siihen, että Helsingin kaupungin valtuusto hylkäsi hänen tarjouksensa ja Hirvi-patsasta ei sijoitettu Kaivopuistoon. 
Hirvi-patsaasta on tehty useita kopiota.  Karjalaisseurat lahjottivat yhden kopioista Lahden kaupungille, jonne oli siirtynyt evakkona suuri määrä karjalaisia sotien jälkeen.  Lahden Erkon puistossa, jonne se sijoitettiin vuonna 1955, se seisoo vartioimassa puistoa. Vuodesta 2004 opiskelijat ovat lakittaneet tämän hirvipatsaan vappuisin. Turun Kupittaan puistossa on vuodesta 1969 ollut myös yksi Hirvi-patsas. Neljäs Hirvi-patsas on luonnontieteelisen museon edustalla Helsingissä (1971 alk.). Myös se lakitetaan vappuisin biologin opiskelijoiden toimesta. 
Yrjö Liipolan veistos Metsän poika, joka pystytettiin vuonna 1932. Sen tekijä Liipola opiskeli Turun piirustuskoulussa ja Firenzen taideakatemiassa sekä näiden lisäksi hän on opiskellut Pariisissa ja Berliinissä. Hän toimi myös Suomen konsulina Unkarissa ja teki käännöstöinä, kääntäen unkarilaista kirjallisuutta suomeksi. 


Liipolan Metsänpoika. Kuva: Lappeenrannan museot

Liipola itse tarjosi alun perin Metsänpoika-teostaan Viipurin kaupungille. Sen inspiraationa oli Aleksis Kiven Metsästäjän laulu. Hän halusi saada veistokseensa samaa reippautta ja intoa kuin laulun sanoissa. Valtuusto päätti tilata teoksen, mutta asia eteni kovin hitaasti. Vielä kahden vuoden päästä asiaa ei ollut edennyt ja Liipola ehti jo pyytää markan inflaation takia lisää korvausta etumaksuksi. Lopulta vuonna 1932 Patsas sijoitettiin Torkkelin puistoon. Sitä on luonnehdittu ihannoiduksi kuvaksi suomalaisesta nuorukaisesta. 

Viipuriin pystytettiin myös sodan jälkeen patsaita. Yksi tunnetuimmista on Lenin-patsas Punaisenlähteentorilla.  Se oli merkittävin huomionosoitus Leninille, joka nousi  omalle paikalleen vuonna 1957. Se on yhä sen keskipiste. Lenin patsaita on ollut Viipurissa useita, mm. lännestä päin Viipuriin saapuva vieras näki jykevän Leninin patsaan tervehtimässä vierailijaa maantien laidalla. 
Erikoisia Leninin patsaita Viipurissa on ollut myös mm. harvinainen Lenin patsas, joka saatiin lahjana 1950-luvulla. Siinä oli sekä Lenin että Stalin rinnakkain seisomassa. Parivaljakko oli tarkoitus sijoittaa torille, mutta Stalinin kuolema ja sitä seurannut henkilökritiikki estivät aikeet. Kaupungin johto päätti hätäisesti patsaan sahaamisesta kahtia ja ajatus oli että torille pystytettäisiin pelkästään Leninin puolisko. Taitelija kieltäytyi kajoamasta veistokseen ja asia ei edennyt. Lopulta tilattiin uusi Lenin patsas ja tämä kaksikko pakattiin  Viipurin linnan kellariin.  Sittemmin niitä ei ole tuotu päivänvaloon.
Kalapoika oli graniittinen suihkukaivoveistos, joka esitti suurta kalaa syliinsä pusertavaa, virnuilevaa poikaa.  Sen tekijä Mikko Hovi syntyi Koivistolla Härkölän kylässä. Hänen taiteellinen uransa alkoi varsin myöhään, yli kolmikymppisenä. Hän opiskeli Helsingin Taideteollisuuskoulun koristetaiteen linjalla ja valmistui koristeveistäjä.

 Hänen tekemiään stukko-ornamentteja ym. koristeita löytyy useista Helsingin ja Viipurin rakennuksissa. Stukkotöiden ohella hän muotoili omaksi ilokseen pienoisveistoksia fajanssista ja kipsistä. Näitä voi löytää myynnissä huutokaupoissa ja mm. huutonetissä. Vuonna 1924 hänellä oli yksityisnäyttely Viipurissa. Näyttelystä Viipurin kaupunki osti häneltä graniittisen Kalapoika-veistoksen Salakkalahden puistoon. Sodan jälkeen Lahden kaupunki osti veistoksen kaksoiskappaleen 1950 (nykyisin Lahden kaupungintalonpuisto). Helsingin Linnanmäellä on vuonna 1953 valmistunut pronssinen toisinto. Yksi versio Kalapoika-veistoksesta oli esillä myös vuoden 1937 Milanon ja Rooman Suomen taiteen näyttelyissä.


Torkkelin Tildan toisinto sijaitsee tällä hetkellä Lappeenrannassa Etelä-Karjalan museossa.Kuva: Elisa Lindell

Torkkelin Tilta oli Georges Winterin (1875–1954) veistämä patsas. Winter opiskeli Turussa, syntyi Pietarissa ja asui veistoksen tekoaikaan Antreassa. Teos oli pronssinen ja vuodelta 1926. Se on tunnettu myös nimillä Imatran tyttö, Imatran rannalla sekä Imatran impi. Tilta hankittiin Viipuriin J.C. Zweygbergin lahjoitusrahaston varoilla. Veistosta nimitettiin Viipurin Havis Amandaksi, sillä molemmat olivat suihkulähteessä seisovia alastomia naisfiguureja. Suihkulähteen allas, jossa Tilta on seisonut, on edelleen paikoillaan Torkkelinpuistossa, mutta veistoksen itsensä oletetaan tuhoutuneen toisessa maailmansodassa. Alkuperäinen veistos on Lappeenrannan museoiden kokoelmissa, Viipurin Tilta on ollut toisinto siitä. Teoksissa oli eroavaisuutta jalustoissa: puiston veistoksessa ei ollut ruukkua eikä ruukun päällä liskoa.

Kommentit