Tekstit

Muistopajassa

Kuva
Lappeenrannan museot suunnittelee uutta tuotetta, Muistopajaa, jossa käydään omaa elämää läpi NLP-harjoitusten ja muistorasian tekemisen kautta. Pajan pilottiin osallistuva Mervi Kokki kertoo: Oli maanantai-iltapäivä. Aurinko paistoi, tunsin vienon nurmikon tuoksun, ensimmäisen tälle keväälle. Olin matkalla muistorasiatyöpajan tapaamiseen Lappeenrannan Wolfkoffin talomuseoon. Olin useasti halunnut vierailla tässä museossa ja vihdoin sinne pääsisin. Tämä olisi neljäs kerta, kun  muistopajalaiset tapaisivat. Tähän mennessä olimme vierailleet jo Lappeenrannan taidemuseolla ja  Etelä-karjalan museolla.  Astuimme kaupunkimiljööstä puutalojen sisäpihalle ja huokailin jo mielessäni, mukulakiviä, puutalojen seinät, kauniit ikkunat. Avasimme talomuseon oven ja astuimme eteisen kautta talon sydämeen, sen keittiöön. Katsoin kaikkea suurin silmin ja sydän laulaen. Aah, ihan kuin mummolan keittiö juuri tältä silloin tuntui…Juuri tuollainen kattila! Kuulin miten mummoni ...

Haloo museot, ryhdytään pysäyttelemään!

Kuva
                                          Museon henkilökunta rentoutuu Anni Rapinojan installaation alla Lappeenrannan taidemuseossa. Kuva: Lappeenrannan museot, Päivi Partanen                                          Museokollega oli somekoulutuksessa ja oppi että nykyisellään ihminen jaksaa keskittyä kuuden sekunnin ajan. Toinen koulun penkillä istunut älysi ihmetellä pitäisikö meidän jo huolestua tästä tilanteesta. No ehkäpä, mutta se ei ollut kurssin aihe, vaan se kuinka saadaan keskittymiskyvyttömät multitaskaajat ja monikärkiohjukset huomaamaan juuri se meidän lähettämä viesti. Samaan aikaan some heimoutuu ja digitaalinen kehitys luo kuiluja tiedon tuo...

Luonnon ja kirjaamisen täyteinen kesä

Kuva
Tekstiilikonservaattori Susanna Kajander ja interiöörikonservaattori Tiia Yli-Kankahila asuivat ja työskentelivät kesän Kotkaniemen kartanossa. Mennyt kesä oli meille kahdelle konservaattorille mielenkiintoinen ja jännittävä. Olimme kesän töissä Luumäellä presidentti P.E. Svinhufvudin kotikartanossa Kotkaniemessä Kivijärven rannalla. Työnteon lisäksi asuimme kesä-elokuun samaisessa rakennuksessa ja työmatkoihin ei juuri tuhlaantunut aamuisin aikaa. Kotkaniemi on menossa mittavaan remonttiin, minkä vuoksi kartanon irtaimisto siirrettiin turvaan remontin tieltä. Meidän tehtävämme oli käydä kaikki esineet ja huonekalut yksitellen läpi. Puhdistimme, valokuvasimme, kuntokartoitimme ja pakkasimme kaikki ainutlaatuiset entisen presidenttiparin tavarat. Kaiken kaikkiaan pakkaavien käsiemme ja tarkkailevien silmiemme kautta kulki noin 1500 yksilöä. Aikamoista kirjaamista ja excel-taulokon täyttöä oli tehtävä, jotta mikään esine ei unohtuisi ja häviäisi. Esine esineeltä opimme jotakin lisää...

Arvoisa yleisö, hurmaavat naiset ja arvoisat herrat

Kuva
Bloggarina tässä kuussa Avojaloin - 10 elämää Karjalan Kannaksella -näyttelyn käsikirjoittaja, kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelainen.   Avojaloin-näyttelyn avajaisissa 25.4.2015 näyttelyn avasi virallisesti kirjailija Olavi Paavolainen. Oli hieno elämys nähdä yleisön ilme, kun museotoimenjohtaja Päivi Partanen kuulutti mikrofoniin, että nyt näyttelyn saapuu avaamaan kirjailija Olavi Paavolainen… Oli aivan hiljaista, kaikki katselivat ympärilleen henkeään pidätellen. Siten lasikäytävää pitkin ilmestyi pitkä, tolkuttoman komea mies tyylikkäässä puvussaan ja kiiltävissä kengissään, savuke imukkeessa, hiukset öljyttyinä. Ihmiset väistyivät sivuun hänen edestään. Entrée oli ihan juuri sellainen kuin loistavalta Olavi Paavolaiselta voi odottaakin. Tämä entrée, karismaattinen läsnäolo ja monologin lataus olivat Paavolaista esittäneen Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijän Seppo Kaisanlahden ansiota! Hän otti yleisönsä niin kuin maailmaanähnyt dandy vain voi...