Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Huhtiniemen lepokoti

Kuva
Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Huhtiniemen lepokoti Huhtiniemen lepokodista muistan kuulleni ensimmäisen kerran jo joskus lapsuudessani. Olin kuitenkin unohtanut lepokodin olemassaolon ja se muistui mieleeni vasta viime syksynä, kun museolaisten kanssa teimme kävelyretken Rantaraittia pitkin tyky-päivänä. Kävimme samalla kurkkaamassa Huhtiniemen kärkeä ja sieltä löytyivätkin lepokodin jäänteet.  Kevään aikana olen usein kävellyt tuon alueen ohi, mutten ole tohtinut kuin kerran käydä alueella kuvaamassa noita hienoja vanhan rakennuksen osia rivitaloyhtiön pihalla. Huhtiniemen lepokoti nimen kärjessä. Postikorttikuva 1920-29, kuvaaja tuntematon. Lappeenrannan museot Rantaraitin Huhtiniemen päässä on sijainnut Huhtiniemen lepokoti, joka on kulkenut myös nimillä Huhtiniemen pensionaatti, -sanatorio tai - parantola. Se sijaitsee aivan Huhtiniemen kärjessä, paikalla jonne Evälahti rakennutti 2000-luvun alkupuolella rivitalorakennuksia. Lepokoti oli Huhtiniemen harjalla ot...

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Skinnarilan huvilat

Kuva
Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Skinnarilan huvilat Tänä poikkeusaikana on ollut paljon vapaa-aikaa, jolloin on tullut tehtyä pitkiä ja polveilevia kävelyretkiä Lappeenrannan ulkoilu- alueilla. Keväisen luonnon ihmetyksen lisäksi olen törmännyt  useampaan vanhaan rakennukseen ja rakennusten raunioihin. Päätin kerätä niistä vähän tietoa ja vanhoja kuvia arkistoistamme Elävä museo- blogin seuraajien iloksi. Pääsette näin hieman kiertelemään samoilla alueilla, joissa olen itse viime aikoina samoillut. Avuksenne tähän kotisohvalla seikkailuun voitte ottaa  kaupungin karttapalveluiden uudehkon ominaisuuden käyttöönne. Sen avulla voi tutkia kaupungin eri alueden vanhoja ilmakarttoja usealta vuodelta. Karttapalvelun sivuilta pääsee jatkamaan ilmakuviin seuraavasti: valitse vasemmasta yläkulmasta tasoksi ilmakuvat ja valitse haluttu vuosi. Osa nyt esittelemistäni rakennuksista on hyvässä kunnossa ja yhä käytössä. Muutamia rakennuksia on tuhoutunut täysin ja ainakin yhdestä on...

WOLKOFFIN SUVUN PÄÄSIÄISLEIVONNAISISTA

Kuva
WOLKOFFIN SUVUN PÄÄSIÄISLEIVONNAISISTA Pääsiäisleivonnaisten valmistelu aloitettiin pääsiäistä edeltävällä viikolla, suurella viikolla. Keskiviikkona tehtiin kulitsataikina, jonka alustaminen oli erityisen raskasta työtä. Koska taikinaan piti saada hyvä sitko, oli naisilla suuren taikinan vaivaamisesta kädet punaisena. Jo torstaiaamuna neljän aikaan heräsi äiti Martta paistamaan kulitsoja. Wolkoffeilla kulitsat valmistettiin perinteisesti puilla lämmitettävässä leivinuunissa, koska sen pehmeä ja mieto lämpö paistoi kookkaat, kolmikerroksiset kulitsat juuri sopivan hitaasti. Martta Wolkoff kulitsan valmistuksessa pääsiäisenä 1977. Suureen perjantaihin kuului perinteisesti pasha vaivaaminen. Rahkan valmistus pashaa varten oli aloitettu jo aiemmin, nyt nyyteissä viileässä säilytetty valmis rahka puserrettiin kuivaksi ja ja hierrettiin siivilän läpi tasaiseksi. Sen joukkoon vaivattiin voisula ja muut ainekset. Pashamuotit vuorattiin harsokankaalla, täytettiin rahkaseoksella...