Tekstit

Näytetään tunnisteella Imatra merkityt tekstit.

Muistoja Tainionkosken koulusta

Kuva
 Tainionkosken kansakoulu perustettiin jo vuonna 1897 AB Tornator Oy:n toimesta. Vuonna 1899 koulu alkoi saada valtion avustusta ja samalla se otettiin valtion valvontaan. Ensimmäinen virallinen lukuvuosi oli 1900-1901. Alkuvuosina koulu oli tehtaan koulu, ja se oli tarkoitettu vain Tornatorin tehtaan väen lapsille. Tuolloin koulu toimi Tainionkosken torin läheisyydessä, Vuoksen rannan tuntumassa puurakennuksessa, joka on sittemmin purettu. Alkuvuosikymmenet koulu kärsi melkoisesta tilanahtaudesta, ja vuonna 1933 koulun siirtyessä tehtaan omistuksesta Ruokolahden kunnan omistukseen alkoi myös uuden koulurakennuksen suunnittelu.  Uuden koulurakennuksen paikaksi valikoitui Tornatorin omistama ns. Kolikkoinmäki, korkea mäki tehtaiden ja asuinalueiden läheisyydessä. Rakennuksen suunnittelijaksi valikoitui arkkitehti Jalmari Lankinen. Tainionkosken koulu oli ensimmäinen Lankisen useista 1930-luvulla suunnittelemista koulurakennuksista, ja ensimmäinen suuremman mittakaavan koulu. Ra...

Rajan historiaa Imatralla

Kuva
Imatralla Immolan kasarmialueella sijaitseva Rajamuseo on ainoa suoraan Rajavartiolaitoksen (RVL) alaisuudessa toimiva museo. Uskon, että Rajavartiolaitoksen rooli rajojemme vartijana lienee lukijoille jokseenkin tuttu. Korona-aikakausi on nostanut myös Rajavartiolaitoksen toiminnan rajanylityspaikoilla ja sisärajojen valvonnassa tikun nokkaan ja turvallisuudesta vastaava viranomainen on ollut runsaasti julkisuudessa. Museonäkökulmasta on helppo todeta, että kuluneiden puolentoista vuoden aikana laitos on toiminut poikkeusoloissa, jotka ovat sen historian merkittävimmät sitten Suomen sotavuosien. Rajamuseo perustettiin vuonna 1989 laitoksen sisäiseksi opetusmuseoksi, jonka tarkoitus oli kehittää Rajavartiolaitoksen henkilöstön ja sen sidosryhmien tietämystä RVL:n historiasta ja perinteistä. Sama opetusvelvollisuus Rajamuseolla on yhä. Pidän oppitunteja ja näyttelyopastuksia muun muassa Immolassa asevelvollisuuttaan suorittaville varusmiehille, kadeteille ja rajavartijan peruskurssia kä...