Tekstit

Näytetään tunnisteella matkailu merkityt tekstit.

Kurkistus kulttuurimatkailuun takahuoneesta

Kuva
Opiskelen matkailualan palveluiden tuottajaksi ja tein harjoittelujakson Lappeenrannan museoille. Olen aina ollut kiinnostunut vieraista kulttuureista, vieraista sekä ajallisesti että maantieteellisesti. Toistaiseksi harrastukset matkailun ja arkeologian parissa ovat tyydyttäneet tätä intohimoa. Kun elämä järjesti mahdollisuuden opiskella uuden ammatin, ajattelin että ehkä näitä asioita voisi yrittää yhdistää. Laajemmassa mittakaavassa on kyse kulttuurimatkailusta, mutta harjoitteluiden myötä kiinnostukseni on yhä enemmän keskittynyt museoihin ja niiden potentiaaliin matkailussa. Koen myös, että monet museot voisivat hyödyntää matkailua entistä enemmän. Olenkin kaupannut itseäni museoharjoitteluihin lauseella: ”Olen kiinnostunut kulttuurimatkailun kehittämisestä ja etenkin siitä, kuinka museot voisivat hyötyä siitä.” Lappeenrantakin tarttui syöttiin! Matkailun merkitys museoille Matkailu tarkoittaa yksinkertaistetusti ihmisten liikkumista, ja matkailun hyödyntäminen taas yksinker...
Kuva
Miska-karhuja ja matkailuviirejä Tervehdys, lukijat. Itse tosiaan sain suureksi ilokseni palata kesän jälkeen takaisin museoassistentin töihin Etelä-Karjalan museon saaman strategiarahoituksen ansiosta. Juuri tällä hetkellä jatkan esinekokonaisuuden luettelointia, jota en kesällä ehtinyt saada valmiiksi. Se on kuulunut aiemmin paikalliselle henkilölle, joka ehti elämänsä aikana kerätä sangen mittavan kokoelman erilaisia Lappeenrannan ja Neuvostoliiton matkailuun liittyviä matkamuistoja sekä muuta esineistöä, pääasiassa kuitenkin 1970- ja 1980-luvuilta. Näiden esineiden tiedot tallennetaan museon tietokantaan, ne valokuvataan ja lopuksi niihin maalataan tai liitetään muulla tavoin tunnistenumero. Tätä tekstiä kirjoitettaessa edellä mainittu työ on jo aika lailla viittä vaille valmis. Vaikka monelle ihmiselle matkamuistoista tulee ehkä ensimmäisenä mielikuva nurkkiin kertyvästä, halvasta ja pahimmillaan mauttomastakin rojusta, niin on tämä kyseinen esineistö ollut itse...