Tekstit

Näytetään tunnisteella Imatran kaupungin museo merkityt tekstit.

Imatralla tutustuttiin arkkitehtuuriin pyöräillen

Kuva
Tämän blogin tarkoitus on toimia informaatiokanavana ja tavoitteena on jakaa museoiden hyviksi todettuja käytänteitä ja niistä saatuja kokemuksia. Tarkoituksena ei ole rajata blogia pelkästään hankkeen toimintaa koskevaksi. Siksi on mukava saada sähköpostiin tietoa alueen museoiden tapahtumista ja kuvia niistä. Ihmiset ovat kiinnostuneita kulttuuriympäristöstään. Yksi parhaista tavoista tutustua siihen on joko kävellen tai pyöräillen. Silloin näkee muutakin, kuin yhden ainoan rakennuksen, jonka viereen bussi pysähtyy. Yhteisen tekemisen avulla toimiston seinien taakse piiloon jäävä museohenkilökunta tulee alueen ihmisille tutuiksi. Imatran kaupunginmuseo pyöräilytti kaupunkilaisia arkkitehtuurikohteissa. Museonjohtaja Eero Laajon ja intendentti Kalle Pakarisen johdolla tutustuttiin mm. Valtionhotellin, Väärätalon, Kulttuuritalo Virran, Teollisuustyöväen asuntomuseon ja Neitsytniemen kartanon arkkitehtuuriin ja samalla Imatran historiaan. Kaupunginmuseon edustajan mukaan "Retk...

Poimintoja Imatran kaupunginmuseon kuva-arkistosta

Joitakin vuosia sitten keksimme täällä Imatran kaupunginmuseossa, että miksi emme antaisi asiakkaiden tehdä töitä puolestamme. Kuva-arkistossamme on paljon valokuvia, joissa ei ole minkäänlaisia kontekstitietoja tai ne ovat vähäiset. Emme varmaan ole ainoa museo maailmassa, joilta tällaista materiaalia löytyy… Joka tapauksessa päätimme järjestää erilaisten tapahtumapäivien yhteydessä pienimuotoisia valokuvanäyttelyitä mielenkiintoisimmista ilman tietoja olevista kuvista ja antaa asiakkaille mahdollisuuden kuvatunnistukseen ja lisätietojen kertomiseen. En väitä, että muutaman kerran järjestämämme kuvatunnistuskilpailun nimellä pyörineet näyttelynpoikaset mitään suurta suosiota saavuttivat, mutta jonkun verran saimme uusia tietoja ynnä muita yhteydenottoja asiakkailta. Osittain näiden kilpailujen pohjalta Jääski-seura ry:n aktivistit ottivat meihin yhteyttä ja ehdottivat järjestettäväksemme diaesityksiä kuva-arkistomme aineistosta. Mikäs siinä, käy se meille, reippaille pojille. En...