Tekstit

Näytetään tunnisteella Lappeenrannan taidemuseo merkityt tekstit.

Parikkala vahvasti esillä Lappeenrannan museoiden kesässä

Kuva
Lappeenrannan museoiden kesän 2023 näyttelyissä on vahva yhteys Etelä-Karjalan pohjoisimpaan kuntaan Parikkalaan. Valokuvaaja Matti Poutvaaran näyttely on esillä Etelä-Karjalan museossa ja ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen Lappeenrannan taidemuseossa. Sekä Poutvaara että Rönkkönen ovat kotoisin Parikkalasta.   Pilvien kuvaaja – Matti Poutvaaran Elämä ja taide -näyttely Etelä-Karjalan museossa tarjoaa sukelluksen 1900-luvun vuosikymmenten Suomeen. Valokuvaaja Matti Poutvaaran (1909–1989) tuotantoa on esillä 1920-luvun lopulta aina 1980-luvulle saakka. Tuottelias valokuvaaja julkaisi postikorttisarjoja ja kuvakirjoja Suomen eri alueilta, maakunnista ja kaupungeista. Poutvaaran kuvat ovat tuttuja myös matkailujulisteista. Matti Poutvaara syntyi Parikkalassa ja sinne hän myös 1970-luvulla palasi asumaan eri paikkakunnilla viettämiensä vuosien jälkeen. Kuva: Matti Poutvaara. Perhosen kaipaus, Koitsanlahti, Parikkala (1930-luvun alku). Matti Poutvaaran perikunta Matti Poutvaara tunn...
Kuva
LAPPEENRANNAN MUSEOIDEN FINNA-KUULUMISIA Arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteinen aineistopalvelu täyttää tänä vuonna viisi vuotta, ja tänä aika mukana olijoiden ja aineistojen määrä on kasvanut merkittävästi. Lappeenrannan museot ovat olleet mukana kolme vuotta, ensin kuva- ja esineaineistoilla ja elokuusta 2018 lähtien myös taidekokoelmien voimin. Lappeenrannan taidemuseo on tehnyt sopimuksen Suomen museoliiton kanssa taidekokoelmissaan olevien teosten saattamisesta avoimeen tietoverkkoon. Sopimus mahdollistaa museon kokoelmissa olevien suomalaisten taiteilijoiden teosten esittämisen museon hallitsemilla verkkosivuilla sekä sovelluksissa ilman teos- tai tekijäkohtaista sopimusta. Tällä hetkellä Lappeenrannan museoiden Finna-näkymästä löytyy lähes 500 taideteosta ja aineisto karttuu jatkuvasti. Eeva-Mari Haikala: Attempt to capture a moment(sometimes called nostalgia), 2008  Pyysiäinen, Valdemar: Näkymä satamatorilta, 1955, öljy kankaalle. Tällä hetkellä ...
Kuva
Museon kulisseissa Työt valmiina ripustettavaksi Lappeenrannan taidemuseon viikko on ollut kiireinen, kun uutta Kaakko18- näyttelyä on rakennettu ja edelliset näyttelyt on purettu tieltä pois. Saleista kuuluu työn ääniä, puheen sorinaa ja ovikello soi lakkaamatta näyttelyyn valittujen taiteilijoiden tuodessa omia töitään museolle. Museomestari Matti työn äärellä Näyttelyiden vaihtoviikot ovat museossa työtään tekeville kiireistä aikaa, erityisesti museomestareille ja näyttelyamanuensseille ja usein työpäivät venyvät kovinkin pitkiksi. Kotona käydään lähinnä nukkumassa ja syömässä. Rakennustöissä saattaa myös taiteilijat olla tekemässä omia ripustuksiaan ja rakentelujaan. Tänäänkin seurasin kun työryhmä Ahola, Knaapi ja Sokura vuorasivat punaisilla tiskiräteillä yhtä hallin nurkkausta.  Tilan valkoiset seinä ovat nyt saaneet vaalenpunaisen pinnan ja tunnelma tilassa on tyystin toinen kuin vielä viime viikolla. Taiteilijat työn touhussa Myös ...