Tekstit

Näytetään tunnisteella näyttelyt merkityt tekstit.

Näyttelyssä: Manga Hokusai Manga – Kun 1800-luvun puupiirrokset kohtaavat nykymangan

Kuva
Etelä-Karjalan museon alkuvuoden näyttely vie kävijän matkalle kahdenlaisen mangan maailmaan: menneisyyden Edo-kauden Japaniin ja nykypäivän mangasarjakuvakulttuuriin. Manga Hokusai Manga on Japan Foundationin tuottama kansainvälinen kiertonäyttely, joka on kiertänyt maailmaa vuodesta 2016 lähtien. Nyt se on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa, ja samalla Etelä-Karjalan museo palaa japanilaisen kulttuurin pariin lähes 15 vuoden tauon jälkeen.  Hokusain perintö ja mangan juuret  Jos tunnet vain yhden  Katsushika Hokusain  työn, se on todennäköisesti näyttelyn avaava  Suuri aalto Kanagawan edustalla . 1800-luvulla elänyt taiteilija Katsushika Hokusai tunnetaan parhaiten juuri tämän, lukuisina toisintoina esiintyvän teoksen luojana. Mangan harrastajat ympäri maailmaa kuitenkin arvostavat laajasti taiteilijan...

Etelä-Karjalan museolla on Nupit Kaakossa!

Kuva
Millaista oli olla nuori Etelä-Karjalassa 1970-luvulla, entäpä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä? Tai jossain sillä välillä? Elitkö nuoruuttasi kaupunkialueella vai ”pitäjillä”? Kuuluivatko ajanviettopaikkoihisi nuokkarit, töllit tai discot? Näitä ja monia muita nuoruuteen liittyviä asioita pääset muistelemaan Etelä-Karjalan museon Nupit Kaakossa! – eteläkarjalaisen nuoriso- ja dj-kulttuurin vuosikymmenet -näyttelyssä! Näyttelyssä esitellään myös dj-kulttuurin ensiaskeleita ja kehitystä maakunnassa. Nupit Kaakossa -näyttely esittelee nuorisokulttuuria eri vuosikymmeniltä. Kuva: Tuomas Nokelainen. Näyttelyn alkusysäyksenä toimi legendaarisen DJ Edwardin, Eetun, kuolema toukokuussa 2019. Eetun kollegat olivat yhteydessä Etelä-Karjalan museoon ja ehdottivat järjestettäväksi Eetun pitkää ja vaiherikasta työuraa esittelevää näyttelyä. Aihe oli kiinnostava, ja sitä päätettiin laajentaa käsittelemään dj-kulttuuria ja sen muutosta sekä nuorisokulttuurin historiaa maakunnassa. Museolta k...

Monimuotoisia museounelmia

Kuva
Lappeenrannassa vietetään tänä vuonna kulttuurin unelmavuotta . Kulttuurin unelmavuoden tarkoituksena on lisätä kulttuurialan näkyvyyttä ja arvostusta, luoda kaupunkilaisille ja kaupungissa vieraileville mahdollisuuksia osallisuuteen ja hyvinvointiin, sekä kehittää yhteistyötä kulttuuri-, taide-, ja tapahtuma-alojen sisällä.   Juhlav uotta on valmisteltu jo vuodesta 2022 saakka keräämällä kaupunkilaisilta kulttuuriunelmia. Osa unelmista koskettaa myös suoraan museoita, ja olemme itse jatkaneet kulttuurin unelmavuosi - organisaation aloittamaa työtä keräämällä “museounelmia” alkuvuoden tapahtumissa ja osana museoiden näyttely- ja yleisötyötä.    Kulttuurin unelmavuosi käynnistyi helmikuun alussa ja sen päättäjäisiä vietetään marraskuun loppupuolella. Väliin mahtuu monenlaisia toteutuneita kulttuuri unel mia ; näyttelynavajaisia, museoklubeja ja kuraattorin kierroksia, kulttuuritupsahduksia , vapaan sisäänpääsyn kesää , kohtaamisia sekä teema kierroksia.    M...