Tekstit

Näytetään tunnisteella Jalmari Lankinen merkityt tekstit.

Muistoja Tainionkosken koulusta

Kuva
 Tainionkosken kansakoulu perustettiin jo vuonna 1897 AB Tornator Oy:n toimesta. Vuonna 1899 koulu alkoi saada valtion avustusta ja samalla se otettiin valtion valvontaan. Ensimmäinen virallinen lukuvuosi oli 1900-1901. Alkuvuosina koulu oli tehtaan koulu, ja se oli tarkoitettu vain Tornatorin tehtaan väen lapsille. Tuolloin koulu toimi Tainionkosken torin läheisyydessä, Vuoksen rannan tuntumassa puurakennuksessa, joka on sittemmin purettu. Alkuvuosikymmenet koulu kärsi melkoisesta tilanahtaudesta, ja vuonna 1933 koulun siirtyessä tehtaan omistuksesta Ruokolahden kunnan omistukseen alkoi myös uuden koulurakennuksen suunnittelu.  Uuden koulurakennuksen paikaksi valikoitui Tornatorin omistama ns. Kolikkoinmäki, korkea mäki tehtaiden ja asuinalueiden läheisyydessä. Rakennuksen suunnittelijaksi valikoitui arkkitehti Jalmari Lankinen. Tainionkosken koulu oli ensimmäinen Lankisen useista 1930-luvulla suunnittelemista koulurakennuksista, ja ensimmäinen suuremman mittakaavan koulu. Ra...

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi: Armilan koulu ja Kesämäen koulu

Kuva
Kevät on tullut ja sen myötä kävelyretket ympäri kaupunkia. Etelä-Karjalan museolla avautuu viikolla 17 Jalmari Lankisen näyttely: Jalmari Lankinen – Viipurin arkkitehti, Kannaksen valokuvaaja . Näyttely esittelee häntä enemmän valokuvaajana kuin arkkitehtinä, jona hän on tullut suurelle yleisölle enemmän tutuksi.  Ajattelinkin, että voisin pyörähtää pikakävelyllä ja käydä yhdessä Lankisen rakennuskohteessa, joka sattuu olemaan melko lähellä omaa kotiani. Se on varmasti kaikille lappeenrantalaisille tuttu kohde, mutta myös niille, jotka ovat Lappeenrantaan saapuneet koskaan junalla.  Rakennus nimittäin sijaitsee aivan juna-aseman lähettyvillä.  Juna-asemalta suunnistaessa kaupunkiin päin, rakennus jää vasemmalle puolelle puistoaluetta, ja se sijaitsee aivan Vanhan hautausmaan kulmalla.  Rakennus on vuonna 1938 valmistunut Armilan kansakoulu, sittemmin Armilan koulu. Rakennuksessa ei tosin enää ole koulutoimintaa, vaan se on kunnostettu joitakin vuosia sitten yrityskä...

Jalmari Lankinen valokuvaajana

Kuva
Kuvat: Jalmari Lankinen, ellei toisin mainita. Etelä-Karjalan museon kuva-arkiston kokoelmissa on vuodesta 2017 saakka ollut Jalmari ja Juha Lankisen valokuva- ja arkistokokoelma, jonka perustan muodostavat Jalmari Lankisen kuvaamat valokuvat 1910-30-luvuilta Viipurista ja Karjalasta. Viipurilainen arkkitehti Jalmari Lankinen (1894-1970) oli harrastelijavalokuvaaja. Hän oli saanut tuntumaa valokuvaukseen jo kouluaikoina tehdessään sitä kesätyönään. Lankinen kuvasi alkuaikoina paljon muotokuvia lapsuudenperheestään ja sittemmin opiskelijatovereistaan Suomen Teknillisessä Korkeakoulussa. Nämä vanhimmat kuvat ovat 1910-20-luvuilta säilyneitä vedoksia. Jalmari Lankisen lapsuudenperhe heinätöissä 1910-luvulla.  Ahto Virtanen, Jalmari Lankinen ja Alvar Aalto Suomen Teknillisen Korkeakoulun luokassa vuonna 1921. Lankisen valokuvausharrastus otti kunnolla tuulta alleen, kun Viipuriin perustettiin vuonna 1930 Karjalan kameraseura. Seura kokoontui 1930-luvulla kerran viikossa kerhoiltoihin, ...

Takaisin Viipuriin

Kuva
Takaisin Viipuriin Viimeisessä   Viipurin matkaa käsittelevässä jutussamme tutkija Anne Tahvainen esittelee Jalmari Lankisen Viipuriin suunnittelemaa Maalaiskunnan taloa. Arkkitehti Jalmari Lankinen suunnitteli 20-30-luvuilla Viipuriin n. 30 rakennusta. Osa niistä on säilynyt näihin päiviin. Eräs esimerkki aivan Viipurin keskustassa on vuonna 1932 valmistunut Maalaiskunnan talo nykyisen Severnaja Ulitsan varrella. Punaisenlähteentorin laidalle rakennus kohosi Viipurin maalaiskunnan toimitaloksi, mutta tämän ohella siellä toimi mm. maaseurakunnan kirkkoherranvirasto, yksityissairaala sekä Arkkitehtitoimisto Jalmari A. Lankinen. Rakennuksen peruskiven lasku suoritettiin 29.6.1931 ja siinä yhteydessä perustuksiin sijoitettiin sinkkilaatikko, johon pantiin rakennuksen piirustukset, vanhan kunnantalon valokuva, talon rakennushankkeen vaiheita käsittävä selostus, kunnalliskertomuksia, rahanäytteet ja peruskiven laskemispäivänä ilmestyneet viipurilaiset sanomalehdet. Maa...

Projektitutkija Anne Tahvanainen kertoo työstään Juha Lankisen kokoelman parissa

Kuva
Minulla on työn alla intendentti Juha Lankisen kokoelma, jonka Lappeenrannan museot hankkivat Lankisen (1937-2015) kuolinpesältä vuonna 2017. Tätä mielenkiintoista kokoelmaa voisin kuvailla runsauden sarveksi, joka pursuaa mitä erilaisimpia aineistoja. Lankinen on kerännyt hämmästyttävät määrät Viipuriin liittyvää aineistoa ja uransa aikana muun muassa suunnitellut Viipurin pienoismallin Etelä-Karjalan museoon. Hiihtokilpailut Viipurissa  J uha Lankinen onkimassa Vuoksella  Toukokuun alussa, Karjalaisen kulttuurirahaston, Viipuri-säätiön, Suoja-säätiön ja Pamaus-seuran (Teollisuus- ja liikkeenharjoittajain seura Pamaus ry) tuella aloitin urakoinnin tämän kokoelman parissa, joka aloittaessani oli suurin piirtein huoneellinen pahvilaatikoita. Tähän mennessä olen erotellut Juha Lankisen ja hänen isänsä, viipurilaisen arkkitehdin, Jalmari Lankisen (1894-1970) kuva-aineistot kaikesta muusta materiaalista ja aloittanut niiden luetteloimisen ja digitoimisen. Toist...