Tekstit

Näytetään tunnisteella Rautjärvi merkityt tekstit.

Kokoelmapoliittista ohjelmaa kirjoittamaan

Kuva
  Opiskelen Jyväskylän avoimessa yliopistossa museologian perusopintoja ja suoritin siihen liittyvän harjoittelun osana Lappeenrannan museoiden alueellista työtä kirjoittaen mm. kokoelmapoliittisen ohjelman kotikuntani Rautjärven kotiseutumuseolle. Kokoelmapoliittisen ohjelman kirjoittaminen kuulosti aluksi vaikeammalta kuin mitä se onkaan. Sana ’politiikka’ tuntui itselleni hyvin vieraalta. Sivistyssanakirjan mukaan ’politiikka’ yhdyssanojen loppuosana tarkoittaa määrätarkoitukseen tähtäävää toimintalinjaa tai periaatteita jollakin julkisen elämän alueella . Tätä kokoelmapolitiikka nimenomaan on. Toimintalinja tai periaatteet museon kokoelmatyötä varten eli kokoelman painopisteet ja tallennustehtävät sekä kokoelmanhallinnan ja säilyttämisen periaatteet. Kokoelmapolitiikan kirjoittamiseen on olemassa ohjeita ja pohjia, joiden avulla pärjää. Alueellisen museotyön amanuenssi Marianna Karttunen sanoi, ettei pyörää tarvitse keksiä uudestaan – hyviä lauseita voi toisilta lainata. Suu...

Museon kulttuuriympäristötiimi Rautjärvellä

Kuva
 Alueellisen vastuumuseon kulttuuriympäristötiimi teki toukokuun lopulla maakuntaretken Rautjärvelle. Tiimin (rakennustutkijat, arkeologi ja maakuntatutkija) tavoitteena on kiertää Etelä-Karjalan maakunnan kulttuuriympäristökohteita aloittaen maakunnan pohjoisista osista. Ensimmäisen, Parikkalaan suuntautuneen kierroksen antia voitte lukea täältä . Tutustumiskäyntien tarkoituksena on saada käsitys alueen maiseman ja rakennetun ympäristön sekä arkeologisten kohteiden ominaispiirteistä alueidenkäytön suunnittelun ja neuvontatyön taustaksi.  Maisema Simpeleeltä vuonna 1957. Kuva: Kuvapaja/Lappeenrannan museot. Valitsimme päivän reitillemme Purnujärven kylän Niskapietiläntien varrella, Miettilän kasarmialueen, Rautjärven ja Simpeleen kirkot lähiympäristöineen, Hiitolanjoen voimalaitokset sekä Simpeleen tehtaanpuiston. Päivän päätteeksi matkasimme Sarajärven tietä pitkin Haukkavuorelle Uudenkaupungin rauhan 300-vuotisjuhlan kunniaksi.    Päivän sää oli Parikkalan retken t...

Ensimmäiset työryhmätapaamiset pidetty

Ensimmäiset EEMU-hankkeen tapaamiset pidettiin Lemillä 20.2., Lappeenrannassa 28.2. ja Rautjärvellä 29.2. Vaikka alueen paikallismuseoissa vierailee hyvin koululaisia, Erityisesti kaikki 5.luokkalaiset käyvät oman alueensa kotiseutumuseoissa tai -näyttelyssä, kaikissa kunnissa nousi esiin toive koululaisten paremmasta tavoittamisesta. Lappeenrannassa ryhdytäänkin järjestämään infoiltaa opettajille. Toivotaan opettajien löytävän museot opetuspaikkoina. Samalla suunnitellaan tehtäviä koululaisille. Tehtävien tulisi olla mahdollisimman avoimia ja luovuuteen kannustavia ja niiden tulisi olla helposti toteutettavissa eri kohteissa. Opettajille tahdottaisiin välittää tietoa siitä, että paikallismuseoissa voi opettaa muutakin kuin historiaa. Kulttuuriympäristössä tapahtuva oppiminen laajentaa oppimiskokemusta. Vaikka opetettava aine olisi suomenkieli, paikallismuseo ympäristönä nostaa esiin erilaisia ulottuvuuksia opetettavassa asiassa  ja kehittää oppijan mielikuvitusta. Rautjärvellä...