Tekstit

Näytetään tunnisteella saimaa merkityt tekstit.

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi: Myllysaari

Kuva
Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Myllysaari Parasta Lappeenrannan kesässä on minusta Myllysaari ja satama.  Tässä jutussa tehdään pieni pyörähdys Myllysaaren maisemiin.  Paikkakuntalaisten rakkauden tätä paikkaa kohtaa havaitsee hyvin Lappeenrannan museoiden Finna  sta, josta hakusanalla Myllysaari löytää suuren joukon kivoja kuvia puistomaisesta uimarannastamme. Myllysaaren uimala on perustettu paikalleen 1900-luvun alkupuolella.  Se on alun perin ollut Kylpylän asiakkaille tarkoitettu uimapaikka pienen kävelymatkan päästä Kylpylältä. Ensimmäinen uimala sijaitsi Ainonkadun mutkassa, nykyisen parkkipaikan kohdalla, ja siinä on ollut yksi pitkä laituri, jonka nokassa uimahyppyrakennelma seisoi. Sen avaamisjuhlallisuuksia vietettiin jo vuonna 1926. Vanha uimala oli puurakenteinen.   Alue on ollut alun perin aidattu, mutta jossakin vaiheessa, ennen 1950-lukua alue on avattu kaikille yhteiseksi rannaksi.   Uusi uimalaitos rakennettiin 1950-luvun ...

LUONTO- JA TIEDEKESKUS SAIMAARIUM TUO SAIMAAN MENESTYSTARINAT PARRASVALOIHIN

Kuva
LUONTO- JA TIEDEKESKUS SAIMAARIUM TUO SAIMAAN MENESTYSTARINAT PARRASVALOIHIN Lappeenrannan Linnoituksen Satamatie 8:aan avattiin 30.10.2019 Luonto- ja tiedekeskus SAIMAARIUMin ensimmäisen vaiheen näyttely. Toimintaa pyörittävät yleishyödyllinen yritys Saimaarium Oy sekä Saimaan ympäristö- ja tiedekasvatuksen tuki ry laajan yhteistyöverkoston avittamana. Rakennus oli toukokuuhun 2019 asti vuokralla Maahanmuuttovirastolla. Näyttelytilaksi erotettiin osa alakerran toimistona toimineesta tilasta. Puhutteluhuoneina toimineet erilliset tilat tullaan remontoimaan vaihtuvien näyttelyjen ja tapahtumien tiloiksi. Ministeri Krista Mikkonen toi hallituksen terveiset SAIMAARIUMin ensimmäisen Tiedetiistai-tapahtumaan, jonka aiheena Saimaan vesiensuojelu muuttuvassa ilmastossa. Samalla reilun 40 hengen yleisö juhlisti Luonto- ja tiedekeskuksen avajaisia. Tervehdyksen tilaisuuteen toi myös LUT:n rehtori Juha-Matti Saksa. Kuva: K-M V SAIMAARIUMin ensimmäistä Tiedetiistaita ja samalla Saim...

Saimaan säilömää

Kuva
Veden alla. Kuva: Seppo Toivari. Saimaan säilömää Saimaan pinnan alla on melkoinen aikapankki, jota Lappeenrannassa toimiva vedenlais-harrastajaryhmä Saimaan Hylyt käy tutkimassa. Ryhmä koostuu vedenalaisarkeogiasta kiinnostuneista vapaista harrastajista ja sukeltajista. Ydinryhmä koostuu seuraavista ”sammakoista”:  Pentti Kokki, Ilari Vilmari, Matti Luoma, Ismo Marttinen ja Kari Lappalainen.  Seuraavassa käytännön kenttätyön tarinaa erään lähialueemme hylkylöydön tarkastuksesta: Saimme kalastajalta tiedon Karhusaaren pohjoispuolella sijaitsevasta mahdollisesta laivanhylystä kaikuluotainkuvan perusteella. Tämä on nykyään hyvin tyypillinen meille tuleva ensitieto kaikuluotaintekniikan kehittymisen myötä. Periaatteessa samanlaista pohjan viistokaikuluotausta myös ryhmämme käyttää hylkyetsinnöissä. Vinkistä kiitollisena odotimme hieman, että Saimaa sai tukevan jääpeitteen tarkastussukellukselle. Talvisaikaan myös kaupungin lähialueen vesi on kirkkaimmillaan, jo...