Tekstit

Näytetään tunnisteella Lappeenrannan satama merkityt tekstit.

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Keskusta

Kuva
Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Keskusta Edelliset kaksi Lappeenrannan kävelyreittiä suuntautuivat keskustan ulkopuolisille alueille. Tässä jutussa tarkastellaan muutamia keskusta-alueen kohteita.  Kaupungin ytimessä on monia mielenkiintoisia paikkoja, mutta olen tähän kirjoitukseen nostanut esiin oman kiinnostukseni mukaan muutaman kohteen. Valitsemistani paikoista löytyi myös kivasti vanhoja kuvia, joita haluan lukijoille esitellä. Keskusta-alueella voi aloittaa oman pikku kävelynsä vesitornilta Kimpisen kaupunginosasta. Vesitornin sisään ei valitettavasti pääse, vaikka sen rappuset olisivat varmasti hyvät kunnon hikiliikuntaan.  Moni lappeenrantalainenkaan ei ehkä tiedä sitä, että vesitorni on alun perin rakennettu mäelle jo 1920-luvun lopussa, jonkin verran nykyistä pienempänä tornina. Myöhemmin tuota rakennusta laajennettiin, siihen lisättiin korkeutta ja sivuihin tukipilarit kannattelemaan laajennetun torniosan painoa. Vesitornin näköalatasanteelle on aina välillä ...