Kesä 2026 Lappeenrannan museoilla

 Kesäläiseksi Lappeenrannan museoille

Kevät kului vauhdikkaasti kandidaatin opintojen sekä kandidaatintyön läpi tarpomisessa. Siksi odotin alkavaa kesää erityisen innoilla, vaikka se ei näyttänytkään perinteisesti lomalaisen kesältä. Jäätelön, matkustelun ja auringossa paistattelun sijaan pääsin syventymään Lappeenrannan museoiden maailmaan. Aloitin ensimmäistä kertaa kesätyöt museoilla kotikaupungissani Lappeenrannassa, ja siinä samalla pääsin nauttimaan kulttuurista ja taiteesta, sekä samalla liityin osaksi erinomaista työporukkaa.

Linnoituksen vallit kesähohteessa. Kuva: Saga Kettunen

Mielessäni jo pitkään pyörinyt ajatus, että minkälaista voisi olla työ museoilla ja mitä museoilla ylipäätänsä tehdään. Aiemmat kokemukseni museoista ovat olleet lapsuuden museokäynnit muun muassa koulun reissuilla, esimerkiksi Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa, jossa pääsin muiden lasten tavoin ihmettelemään ja kummastelemaan täytettyjä eläimiä. Myöhemmin olen käynyt spontaanimmin museovierailuilla museoissa läheisteni kanssa, kuten muun muassa Lappeenrannan museoilla. Etelä-Karjalan tarina sekä ratsuväen ja rakuunoiden historia on tullut ennen kesää museoillakin jo tutuksi. Lapsuudesta nousee mieleen myös muistoja elokuvasta "Yö museossa" (eng. Night at the Museum), jossa yöllä museoiden esineet ja figuurit heräävät eloon aina yöaikaan ja elävät omaa elämäänsä silloin kun ketään ei näy museoissa vartijan lisäksi. En pahasti kyllä pettynyt, että meidän neljässä museossa eivät esineet heränneet eloon, päinvastoin.

Kesän aloitus museoilla

Kesän lähdettyä käyntiin alkoi museoissa ensimmäinen viikko perehdytyksellä, johon oli varattu ruhtinaallisesti aikaa. Tämän viikon aikana sain jo hyvin esimakua siitä mitä museokesä tulee sisältämään sekä minkälaisen työporukan kanssa tulen viettämään kesän. Perehdytysviikot olivat varsin vauhdikkaat ja pääsimme muun muassa lomakkeiden ja kahvien lomassa harjoittelemaan ensiapu- ja paloturvallisuutta. Nyt voinkin todeta, että olen sertifioitu ensiapu- ja paloturvallisuuden osaaja. Nyt pitäisi taitaa siis muun muassa erilainen ensiapu sekä palotilanteiden sammutus, jota harjoittelimme muun muassa palavalla ihmisen kokoisella nukella. Perehdytysviikkojen jälkeen pääsimme nopeasti heti museotyön makuun.

Ensiapukoulutuksen nukkeja. Kuva: Oscar Arminen

Kesällä sain työskennellä Lappeenrannan linnoituksen kolmessa eri museossa, joita ovat Etelä-Karjalan museo, Ratsuväkimuseo sekä Lappeenrannan taidemuseo. Näiden lisäksi ei pidä unohtaa mystistä keskustan kupeessa Kauppakadulla sijaitsevaa Wolkoffin talomuseota, joka sekin on aivan kivenheiton päästä linnoituksesta.  Hämmennyin aluksi työavaimien määrästä, ja varsinkin usein aamulla museoita avatessa tai Wolkoffin talomuseolla opastusta aloittaessa hetki menikin usein avaimia ihmetellessä. Avaimista huolimatta opin paljon museoiden arjesta, vastuusta ja työnkuvasta sekä ylipäätään mitä on olla osa museoiden kesää. Kesäläisenä pääsin muun muassa työskentelemään kassalla asiakaspalvelussa, johon sisältyi tuotteiden ja lippujen myyntiä, huolehtimaan museoiden myymälöiden tuotteista, tekemään opastuksia ja näyttelyvartteja. Pääsin myös osaksi museon kesäviestintätiimiä tekemään museoiden sosiaalista mediaa ja viestintää.

Tunnelma kesäisessä linnoituksen ja museoiden miljöössä

Museokesän täytti erilaiset ja monipuoliset ohjelmat ja uusimpana olikin museoiden näyttelyvartit, joiden suosio vaihteli. Varsinkin heinäkuu oli meille hyvin kiireistä aikaa ja hiljaiset salit täyttyivätkin katsojista ja kokijoista sekä pienestä puheensorinasta. Jokaisessa museossa pystyi kokemaan erilaisen tunnelman ja usein museoissa korostuikin seesteisyys ja niissä helposti alkoi itselläkin inspiraatio virtaamaan ja halu oppia lisää taiteesta sekä etsimään kauan kaapin takahyllyllä olleet kynät ja siveltimet esiin.

Linnoituksen taidemuseo. Kuva: Saga Kettunen

Museoiden ohjelmiston uutuutena tänä kesänä oli muun muassa Wolkoff talomuseon vapaakulkuisemmat kierrokset keskusteluoppaiden saattelemana, eli kierrokselle sai mennä itsenäisemmin varsinaisen opastuksen ulkopuolella melkein koko aukioloajan aikana. Usein kuljimmekin vieraiden matkassa kertomassa Wolkoffien suvusta ja talosta. Toisena uutuutena olivat arkisin aamupäivällä kesällä alkaneet Kepparikierrokset, joihin oli mahdollisuus itselläkin välillä osallistua niin apukäsinä kuin myös ohjaamaan kierrosta. Samassa yhteydessä pääsi kätevästi nauttimaan kesäpäivien auringosta Ratsuväkimuseon puistossa. Samalla pääsi kesän aikana ihastelemaan perinneratsukoita, jotka matkasivat Wolkoffin talomuseon ohi sekä pysähtyivät levähtämään Ratsuväkimuseon eteen.

Ratsuväkimuseolta näkymä perinneratsukoihin ja Ratsuväkimuseon puisto. Kuva: Saga Kettunen

Myös suosiota saanut Mukulakiviä ja maisemia -kävelykierrosta sain käydä seuraamassa ja samalla ikuistettua kauniita hetkiä ympäröivistä maisemista ja luonnosta museoiden sosiaalisen median sisältöihin. Jo itse linnoituksen miljöö on taianomainen, ja kaunis vanha arkkitehtuuri oli jokaisen työpäivän yksi kohokohdista upeiden näyttelyiden lisäksi. Oli mahtavaa myös huomata kuinka museoilta voi löytää melkein jokaiselle jotakin koettavaa sekä nähtävää. Ja vähintään päästä nauttimaan luonnonhelmaan kauniista maisemista.

Linnoituksen tunnelmallisia maisemia. Kuva: Saga Kettunen

Mieleen painuvat hetket ja näyttelyt

Näyttelyvarteista moni jää varmasti elävästi mieleen vielä vuosia myöhemmin ja erityisesti valokuvataiteilija Sami Parkkisen Kuka kantaa valoa -yksityisnäyttely tuli itselle tutuksi muun muassa näyttelyvarttien pitämisen myötä. Samalla pääsin myös kokemaan Unto Ahjotulen muistonäyttelyn sekä pohtimaan ja hänen abstrakteja ja yhteiskuntakritiikkiä sisältäviä taideteoksiaan.

Etelä-Karjalan museon vaihtuvana näyttelynä tämän vuoden maaliskuusta lokakuulle saakka on esillä Pelastakaa taide! - Taival Viipurista Lappeenrantaan -näyttely, joka on oma suosikkini. Näyttelyssä voi tuntea kuinka aika on pysähtynyt ja päästä ihailemaan taidetta, jota on nähnyt vain koulun oppikirjoissa sekä kummastelemaan pelastetun taiteen matkaa Viipurista Lappeenrantaan. Kuinka hohdokas on Viipurikin ollut Suomeen kuuluessa. Oma suosikkini Viipurista evakuoidusta taiteesta oli  tunnelmallinen maalaus "Maisema Seinen rannoilta" (1907–1908), jonka on maalannut Wilho Sjöström.

Mieleenpainuvin museo oli ehdottomasti Wolkoffin talomuseo, jossa saatoin viipyä vierailijoiden kanssa keskusteluoppaana pitempiä toveja. Ja voisin sanoa, että aina opin jotakin uutta: niin Wolkoffien kauppiassuvusta, kuin suomalaisesta historiasta, sekä vanhoista esineistä kävijöiden tarinoiden kautta. Talo oli omalla tavallansa mystinen, ja siellä tuli usein tunne siitä kuin kauppiassuku olisi vain lomareissulla ja he saattaisivat palata takaisin talolle hetkenä minä hyvänsä.

Wolkoffin talomuseo. Kuva: Saga Kettunen

Erityisesti tykkäsin siitä, että sain konkreettista kokemusta museoiden sosiaalisen median viestinnästä, mikä samalla tukee omia viestinnän opintojani. Koen myös, että kulttuurin kokeminen ja siitä samalla oppiminen voi osaltaan vahvistaa yhteiskuntatieteellistä otetta, mistä olen hyvilläni. Oma roolini sijoittui paljolti erilaisten julkaisuiden visiointiin ja toisinaan ideat saattoivat olla aika lentäviäkin. Visioinnin ja ideoinnin lisäksi suunnittelin tekstejä sekä kuvasin ja editoin videoita. Erittäin hauskaa oli humorististen videoiden suunnittelu ja kuvaaminen. 

Parasta oli hyvä työilmapiiri, tekemisen meininki, sekä yhteisöllisyys. Asioista pystyi puhumaan rennosti ja tuli jaettua paljon hauskoja kokemuksia yhdessä. Vaikeaa oli pysyä vakavana, vaikka siihen rooliin itse saatan toisinaan helpomminkin asettua. Kokemukseni kesästä museoilla oli siis erittäin positiivinen. Lisäksi asiakaskohtaamiset olivat usein mieltä avartavia ja välillä jo nekin saattoivat piristää omaa työpäivää. Museotyö on jotakin sellaista mitä voisin tulevaisuudessa kokea uudestaan, ja varsinkin jos siihen saisi lisää viestinnällistä painotusta mukaan. Opin, näin ja koin paljon museoiden arjessa ja lähden kohti syksyä monia kokemuksia rikkaampana sekä taiteiden siivittämänä.

Saga Kettunen