Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta


Vesitorninäkymä Lappeenrannasta vuonna 1939. Kuva: Lappeenrannan museot/Aarne Pietinen.

Viime aikoina mielessäni on pyörinyt Lappeenrannan vesitorni ja sieltä eri aikoina otetut maisemavalokuvat. Torni avautui kesällä 2022 pitkän tauon jälkeen yleisölle. Tulevalle kesälle tornin tiloihin on tarkoitus avata vesitorninäkymistä ja kaupunkielämän muutoksista kertova valokuvanäyttely, jota viimeistelemme museolla paraikaa. Näyttelyn painopiste on vuosina 1954–55 uudistetun vesitornin Tornikahvilan ikkunoiden takaa avautuvassa, maakuntakeskukseksi kehittyvässä kaupungissa suunnilleen 1980-luvun lopulle saakka.

Tässä blogikirjoituksessa keskityn kuitenkin vanhaan vuosina 1926–27 rakennettuun vesitorniin ja pohdiskelemaan sen ympärillä avautuvan Lappeenrannan kaupunkikuvaa ja kehitysnäkymiä ennen sotia. Vanhojen valokuvien tarkastelun lisäksi aikalaisnäkökulmaa tornista avautuvien maisemien tutkiskeluun tarjoaa arkkitehti Otto-Iivari Meurmanin asemakaavasuunnittelun osana vuonna 1936 toteutettu Lappeenrannan pienoismalli, joka kertoo mihin suuntaan kaupungin toivottiin kehittyvän.


Kehittyvän Lappeenrannan symboli

Taikinamäelle, kaupungin korkeimmalle kukkulalle vuosina 1926–27 rakennettu vesitorni merkitsi uuden aikakauden alkamista Lappeenrannassa. Kaupunkilaiset saivat nähdä ja kokea miten uutta vesi- ja viemärijohtoverkostoa kaivettiin katujen alle, ja juokseva vesi syrjäytti kaivot.

Teknisessä mielessä torni oli näkyvin osa Lappeenrantaan perustettua vesilaitosta, jonka pohjavesipumppaamo rakennettiin Huhtiniemeen, ja jonka vesivarasto uusi torni oli.

Arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelemasta vesitornista tuli kaupunkiin uusi maamerkki. Se oli näyttävä uudenaikainen rakennus, joka kohosi Lappeenrannan siluetissa kaupunginlahdelta esikaupunkien laidoille.

Arkkitehti Martti Välikankaan akvarelli Lappeenrannan vanhasta vesitornista vuonna 1926. Torni on säilynyt nykyisen vesitornin betonikuoren sisällä. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto.


Ja mikä hienointa: vesitorni merkitsi myös uuden näköalapaikan saapumista kaupunkiin. Tornin laelle 28 metrin korkeuteen maanpinnasta rakennettiin näköalatasanne, jonne yleisö pääsi kiipeämään kierreportaita pientä maksua vastaan. Tasanteelle tehtiin palovartijoiden käyttöön paviljonkimainen, ikkunoin varusteltu ”tähystysasema”, jonka huippuna kohosi radiomastona palvellut 9 metrinen lipputanko. (Etelä-Savo 21.9.1926)

Uudelle näköalapaikalle oli tarvetta. Aikalaissuosiosta kertoo paljon se, että jo ensimmäisen aukiolokuukauden aikana vuonna 1928 tornissa kerrottiin vierailleen noin 3500 henkeä (Maakansa 16.9.1928).


Kaupunki vesitornin ympärillä

Varhaisin vesitornista otettu valokuva vuodelta 1927 paljastaa vesitornin lähiympäristön olevan vielä rakentamatonta seutua. Oikealla kulkee Koulukatu (aik. Kuninkaankatu) joka muuntuu kaupungin ulkopuolella Imatran suuntaan johtavaksi maantieksi. Kuva: Lappeenrannan museot/Tuntematon valokuvaaja.

Uusi vesitorni tarjosi 1920- ja 30-luvuilla mielenkiintoisen näköalapaikan muutosten kourissa painiskelevaan Lappeenrantaan. Nykykatsojalle vesitorninäkymiksi tallentuneet valokuvat vaikuttavat varsin eksoottisilta. Tornin alle levittäytyvä Taikinamäen kaupunginosa on vielä hiljattain kaupunkiin liitettyä reunaa. Se näyttää uinuvalta laitakaupungilta, jonka avoin hiekkapintainen maisema ikään kuin odottaa uudisrakentajia. Tiivis kaupunkiasutus päättyy nykyisen Koulukadun ja Kimpisenkadun risteykseen, johon piirtyy uuden ja vanhan kaupungin raja. Koulukadun voi päätellä olevan yhä itään johtava pääkatu, joka tienvarsiasutuksineen jatkuu vanhana maantienä Imatran suuntaan.

Etäämpänä vesitorninäkymissä avautuu sen sijaan tuttu perinteinen idylli, jollaisena Lappeenranta usein halutaan nähdä. On Saimaan saaristoa teollistuneine rantoineen, linnoitusvalleja ja Ratsuväkiprikaatin varuskunta, puutalojen sävyttämä kaupunkikeskusta kirkkoineen sekä kaupunginlahden pohjukassa kauppatori ja kylpylän puisto.

Vesitorninäkymä etelään vuonna 1936. Taikinamäen ja Peltolan entisen esikaupunkiasutuksen välillä on selvä raja. Kuva: Pietinen/Museovirasto

Vesitornin rakentamisen aikaan vuonna 1927 Lappeenranta on vajaan 3500 asukkaan pikkukaupunki Viipurin läänissä. Muutoksia on kuitenkin ilmassa. Vielä hetken kaupunkialue ulottuu Pikisaaresta nykyisen kauppatorin pohjoislaitaan, Chymokselta kirkkoherran pappilan rajoille Kimpiseen.

Vesitornista etelään otetut maisemakuvat kertovat kaupungin rajan takaa alkavasta esikaupunkiasutuksesta. Lappeen maalaiskuntaan hallitsemattomasti, ilman rakennusjärjestystä tai suunniteltua katuverkostoa muodostuneen puutalovyöhykkeen väkimäärä on yli kaksinkertainen kaupungin asukaslukuun verrattuna. Esikaupungit kertovat vuosikymmeniä jatkuneesta kaupungistumisesta, voimakkaan teollistumisen aiheuttamasta väestönkasvusta.

Vuonna 1932 Lappeenrannan läheisyydessä olevat alueet - nykyiset Lepola, Peltola, Alakylä ja Tykki-Kiviharju - liitetään osaksi kaupunkia. Samanaikaisesti muodostetaan itäisestä Kaukaan tehtaiden ja Lauritsalan sahan ympärille kasvaneesta teollisuustaajamasta uusi itsenäinen kunta - Lauritsalan kauppala. Alueliitoksissa Lappeenrannan väkiluku kolminkertaistuu heti liitosvuonna ja asettuu noin 12 000 asukkaaseen 1930-luvun lopuksi.

Vesitorninäkymä länteen vuonna 1938 Kaupungin keskustasta voi löytää muutoksen merkkejä, kuten Saimaanlinnan kerrostalotyömaan, Gulfin bensiiniaseman ja Yhtymän liiketalon. Kuva: Kirvun valokuvaamo/Lappeenrannan museo

Vaikka Lappeenranta on lääninkeskus Viipuriin nähden pieni kaupunki, eivät eteläisen Saimaan rannat ole enää mitään takamaata 1930-luvun lopulle tultaessa. Vesitornista otetuista kuvista voi havainnoida kehityksen merkkejä: miten Imatran voimalaitoksen imussa kehittyvää teollisuutta palveleva, Vuoksenniskalle johtava rautatie asemineen valmistuu kaupungin eteläpuolelle, miten Tykin esikaupunkiasutuksen keskelle kohoaa Armilan funkiskoulu, tai miten Ihalaisen kalkkilouhoksen laitaan rakentuu moderni tehdasalue korkeine punatiilisine piippuineen ja asuinalueineen. Kaupungin vanha keskustakin uudistuu, joskin hitaammin. Valokuvissa sinne kohoavat kaupungin ensimmäinen viisikerroksinen liike- ja asuintalo, ja uutta aikaa henkivä Yhtymän liiketalo. Itään hiljalleen työntyvän Valtakadun varteen tulee bensiiniasemia ja elokuvateatteri, ja kirkkoa vastapäätä linja-autoasema.


Uusien kaupunginosien kehitysnäkymiä

Mielenkiintoisimmat kehitysnäkymät 1930-luvun Lappeenrannassa avautuvat kuitenkin keskustan sijaan uusissa kaupunginosissa. Näistä näkymistä esimakua tarjoaa vesitornin juurelle vuosina 1929–30 rakentuva Peltolan kansakoulu. Koulun suunnittelee arkkitehti Toivo Salervo. Rakennuksen omaleimainen muoto juontuu osin arkkitehti Otto-Iivari Meurmanin vuonna 1927 asemakaavaansa laatimasta ”Vapauden aukio”-nimisestä sommitelmasta. Aukio ja siitä säteittäisesti erkanevat kadut ovat osa laajempaa asemakaavakokonaisuutta uuden kaupunkiympäristön rakentumiselle. Koulun valmistumisen aikoihin Vapauden aukio saa ensimmäiset piirteensä kahden kadun ja niiden risteyskohdan puoliympyrämuodon rakentamisen myötä, mutta lopullinen muoto jää vielä odottamaan.

Vesitorninäkymä länteen vuonna 1936. Etualalla Vapaudenaukiota, vasemmalla katujen välissä Peltolan kansakoulu. Kuva: Pietinen/Museovirasto

Pienessä Lappeenrannassa ei vielä ole omaa arkkitehtikuntaa, joten kaupunkisuunnittelusta ja keskeisten julkisten rakennusten suunnittelusta vastaavat viipurilaiset ja helsinkiläiset arkkitehdit, usein aikansa merkittävät nimet. Esikaupunkiliitosten myötä kaupunki tilaa vuonna 1932 arkkitehti Otto-I. Meurmanilta asemakaavasuunnitelmat uusien alueiden järjestämiseksi ja kytkemiseksi osaksi vanhaa kaupunkirakennetta. Suunnitelmat koskevat nykyisiä Taikinamäen, Kimpisen, Lepolan, Peltolan, Alakylän, Tykki-Kiviharjun ja Leirin kaupunginosia ja ne vahvistetaan vuonna 1936.

Lappeenrannan asemakaavapienoismalli vuodelta 1936, mittakaava 1:2000, Arkkitehtuuri- ja asemakaavatoimisto Otto-I. Meurman, Viipuri. Lappeenrannan museoiden kokoelmiin kuuluva pienoismalli havainnollistaa 1930-luvulla tavoiteltua kaupunkikuvaa, mutta kaipaa konservointia. Kuva: Miikka Kurri/Etelä-Karjalan museon kokoelmat

Otto-I. Meurmanin arkkitehtuuri- ja asemakaavatoimisto laatii suunnitelmistaan pienoismallin, joka konkretisoi kokonaiskuvaa uudistuvasta kaupungista. Tässä tulevaisuudenkuvassa Lappeenrannan vanhan keskustan ympärille rakentuu säännönmukaisiin kortteleihin ja tontteihin jäsentynyt pientalovaltainen puutarhakaupunki. Esikaupunkialueiden sokkeloisen katuverkon sijaan kaupungin kadut ovat pitkiä ja suoria tai maastonmuotoja myötäillen kaartuvia. Uuden kaupungin pääkatuja reunustavat pitkät kaksikerroksiset puutalot, ja merkittävimmillä paikoilla - kuten uuden rautatieaseman ympäristössä ja Peltolassa keskustan tuntumassa - kolmikerroksiset kivitalot. Kaupungista ulos johtavien pääkatujen välille on suunniteltu kehäkatuja, kuten ulkokehää kiertävä Ratakatu, Savonkatu, ja hieman nykyistä Lappeenkatua muistuttava Inkerinkatu. Meurmanin kaupungissa on virkistysalueita ja urheilukenttiä, asutuksen lomaan työntyviä puistoalueita ja aukiosommitelmia. Kaupunkiin on myös hahmoteltu julkisten rakennusten, kuten kaupungintalon, sairaalan ja kirjaston, sijaintipaikkoja. Ja jopa nykyisen kauppatorin ja -hallin sijaintia on asemoitu nykyiselle paikalleen. (Etelä-Savo 4.2.1936 ja Etelä-Savo 6.2.1936)

Vesitorninäkymä pohjoiseen vuonna 1939. Koulukadun takana uusi Kimpisen urheilukenttä. Kuva Lappeenrannan museot/Aarne Pietinen


Uusien kaavasuunnitelmien toteuttaminen käynnistyy 1930-luvun lopulla ensin rakentamattomilla alueilla. Vesitornista voi seurata miten Peltolan koulun eteläpuolelle, Armilan ja Pohjolankatujen väliin, rakennetaan nykyisinkin olemassa olevaa pientalokorttelia. Kimpisenkadulle ja Maaherrankadulle kohoaa suuria omakotitaloja, ja Kimpiseen, urheilupuistoksi kaavoitetulle alueelle rakennetaan kaupungin uusi kilpaurheiluun soveltuva urheilukenttä katsomoineen.

Entisten esikaupunkien tiheään rakennetuissa puutalokortteleissa laajemmat muutokset jäävät sen sijaan odottamaan tulevaa. Ja kuten tiedämme, sitä tulevaisuutta ei koskaan tullut, vaan syttyy sota. Maailma Lappeenrannan ympärillä muuttuu, Viipuri jää valtakunnan rajan taakse, ja Lappeenrannasta alkaa kehittyä maakuntakeskus – uusin visioin ja suunnitelmin.

Mutta minkälaiseksi Lappeenrannan kaupunkinäkymät muuttuivat sotien jälkeen? Siitä kertoo kesäkaudeksi Lappeenrannan vesitornissa avautuva, museomme kokoelmiin perustuva valokuvanäyttely: ”Olipa kerran… vesitorninäkymä”.


Miikka Kurri

Amanuenssi, valokuvakokoelmat

Kommentit

  1. Hienoa Miika! Uskon tästä tulevan todella suosittu ja sana kiertää nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Tämä on hieno juttu, synnyin kaupungista, Lappeenranta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Etelä-Karjalan museon kulttuuriympäristötiimi tutuksi: arkeologi Esa Hertell

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia