Tekstit

Näytetään tunnisteella kesätyö merkityt tekstit.

Kesä 2026 Lappeenrannan museoilla

Kuva
 Kesäläiseksi Lappeenrannan museoille Kevät kului vauhdikkaasti kandidaatin opintojen sekä kandidaatintyön läpi tarpomisessa. Siksi odotin alkavaa kesää erityisen innoilla, vaikka se ei näyttänytkään perinteisesti lomalaisen kesältä. Jäätelön, matkustelun ja auringossa paistattelun sijaan pääsin syventymään Lappeenrannan museoiden maailmaan. Aloitin ensimmäistä kertaa kesätyöt museoilla kotikaupungissani Lappeenrannassa, ja siinä samalla pääsin nauttimaan kulttuurista ja taiteesta, sekä samalla liityin osaksi erinomaista työporukkaa. Linnoituksen vallit kesähohteessa. Kuva: Saga Kettunen Mielessäni jo pitkään pyörinyt ajatus, että minkälaista voisi olla työ museoilla ja mitä museoilla ylipäätänsä tehdään. Aiemmat kokemukseni museoista ovat olleet lapsuuden museokäynnit muun muassa koulun reissuilla, esimerkiksi Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa, jossa pääsin muiden lasten tavoin ihmettelemään ja kummastelemaan täytettyjä eläimiä. Myöhemmin olen käynyt spontaanimmin museovi...

Havaintoja ja mietteitä museokesän varrelta

Kuva
  Näkymä taidemuseolta sulkemisaikaan. Paluu juurille museotyön kautta Kesäpäivät ovat kuluneet joutuisasti museon aulassa istuen. Välillä haikailee ulos lämpimään kesäilmaan, mutta sateisina päivinä olen kiitollinen, etten joudu sään armoille. Museossa käy päivien mittaa kaikenlaisia ihmisiä - vanhoja pariskuntia, lapsiperheitä, ystävyksiä sekä muita kesäloman viettäjiä. Mukulakiviä ja maisemia  -kierroksille eksyy mukaan niin turisteja kuin paikallisiakin, toisinaan myös suomea puhumattomia henkilöitä. Olen nauttinut kesästä Lappeenrannassa. Kotiseuturakkaana ihmisenä olin innoissani, kun tiesin pääseväni pois Helsingistä yliopiston kesäloman ajaksi. Olen ollut muutamana aiempanakin kesinä töissä Lappeenrannassa opintojeni aikana, mutta museoilla tunnelma on tyystin erilainen - Työpaikka paitsi sijaitsee Linnoituksessa (joka on ehdottomasti kaupungin paras paikka) mutta työn sisältö on myös tarjonnut mahdollisuuden sukeltaa kotikaupungin historiaan ja kehitysvaiheisiin. Erit...

Linnoituskierrosta rakentamassa

Kuva
Tänä kesänä minulle tarjoutui mahdollisuus suunnitella ja pitää Lappeenrannan historiallisella linnoitusniemellä opastettuja kierroksia.  Kierroksen pitäminen linnoituksen kaltaisessa kohteessa tarjoaa paljon pohdittavaa. Historiaa riittäisi vaikka kuinka monen kierroksen verran kerrottavaksi, mutta rajoitetussa ajassa on pakko karsia. Täytyy miettiä, mistä olisi hyvä kertoa. Mikä on tärkeää tietoa? Tulisiko sen olla yleisluontoista ja suuria ääriviivoja vai pieniä yksityiskohtia? Ihmisten arkea vai historian tärkeitä henkilöitä ja valtioiden välisiä sotia ja sopimuksia? Pitäisikö keskittyä siihen, mikä vielä on näkyvillä rakennuksissa ja kasveissa, vai jo kadonneeseen historiaan, josta voi kertoa enää sanallisesti? Mitä yleisö haluaa kuulla? Mikä ihmisiä kiinnostaa? Mahdollisuuksia on monia.   Perinteinen tapa kertoa talojen rakennusvuosia ja erilaisten historian kuuluisuuksien - kuninkaiden, sotapäälliköiden ja taiteilijoiden- vierailuista ja vaikutuksesta linnoituksen his...