Linnoituskierrosta rakentamassa

Tänä kesänä minulle tarjoutui mahdollisuus suunnitella ja pitää Lappeenrannan historiallisella linnoitusniemellä opastettuja kierroksia.  Kierroksen pitäminen linnoituksen kaltaisessa kohteessa tarjoaa paljon pohdittavaa. Historiaa riittäisi vaikka kuinka monen kierroksen verran kerrottavaksi, mutta rajoitetussa ajassa on pakko karsia. Täytyy miettiä, mistä olisi hyvä kertoa. Mikä on tärkeää tietoa? Tulisiko sen olla yleisluontoista ja suuria ääriviivoja vai pieniä yksityiskohtia? Ihmisten arkea vai historian tärkeitä henkilöitä ja valtioiden välisiä sotia ja sopimuksia? Pitäisikö keskittyä siihen, mikä vielä on näkyvillä rakennuksissa ja kasveissa, vai jo kadonneeseen historiaan, josta voi kertoa enää sanallisesti? Mitä yleisö haluaa kuulla? Mikä ihmisiä kiinnostaa? Mahdollisuuksia on monia. 

Perinteinen tapa kertoa talojen rakennusvuosia ja erilaisten historian kuuluisuuksien -kuninkaiden, sotapäälliköiden ja taiteilijoiden- vierailuista ja vaikutuksesta linnoituksen historiaan ei ole ollenkaan huono lähestymistapa. Kävijä, jolle paikan historia on täysin vieras voinee parhaimmillaan onnistua kontekstoimaan näkemäänsä. Pietari Brahe perusti kaupungin. Katariina Suuri rakennutti ortodoksisen kirkon. Linnoituksen historia nivoutuu osaksi suurempaa kuvaa. 

Lappeenrannan kaupunki ja linnoitus vuonna 1740. Länsirannassa sijaitsee ns. “alakaupunki”, jota järven puolella ympäröi pitkä laituri. Suuren maa-alan vie myös maaherran residenssin tontti. Kartan alkuperäinen sijainti: Krigsarkivet. Kuva: Etelä-Karjalan museo. Kuvaa rajattu. 

Toisaalta, kuinka mukavaa olisikaan voida sukeltaa syvemmälle historiaan, linnoitusniemen eri vaiheiden arkielämään, ääniin, tuoksuihin, tuntemuksiin ja ajatuksiin. Miltä tuntui venäläisen sotilaan nojailla kurtiinimuuriin ja katsella ampuma-aukosta Saimaalle vastavalmistuneessa linnoituksessa vuonna 1802 tai käyskennellä 1660-luvulla sulkavalaisena talonpoikana kapeita maalaamattomien hirsitalojen reunustamia kujia etsien luvattua majapaikkaa markkinoiden ajaksi. Tällaisten mielikuvien luominen ja menneisyyden tavallisen epätavallisten ihmisten elämään syventyminen voi parhaimmillaan olla hieno ja opettavainen elämys. Haastetta kuitenkin on.  

 Arkeologisissa kaivauksissa löydetyt liitupiiput ja oikeuspöytäkirjojen maininnat taipalsaarelaisen talonpojan espanjalaisen tupakan myynnistä 1600-luvun kaupungin kaduilla kertovat vanhan Lappeenrannan tupruttelukulttuurista, ja viipurilaisten rummunlyöjän ilmoittaessa “häntäkaupungin markkinoiden alkamisesta” tarkoittaen sillä Lappeenrantaa, pääsee ehkä ajan pilkallisen huumorin makuun.[1] Mutta nykyisessä linnoituksessa ei ole tästä maailmasta lähes mitään jälkiä ja varsinkin vanhempien aikojen osalta mielikuvitus pitäisikin virittää äärimmilleen nähdäkseen väläyksiä siitä, miltä kaikki olisi voinut näyttää.   

Näiden kärjistetysti ilmaistujen ääripäiden välille muodostui minun kierrokseni runko, eikä se ehkä lopulta ollut oikein kumpaakaan, vaan jotakin ihan omaansa. Se oli sarja anekdootteja eri aikojen elämästä linnoitusniemellä painottuen nykykuulijalle ihmetystä tai huvitusta herättäviin yksityiskohtiin. Informaatio oli monilta osin myös synkkää; köyhyys ja sodat painottuivat iloisia hetkiä enemmän. Köyhät ruotsalaissotilaat Hattujen sodan kynnyksellä 1740 joutuivat myymään varusteensakin elättääkseen itsensä ja perheensä Saimaan karuilla rannoilla. Valtio sentään tarjosi sotamiehille petivaatteet, mutta vaimot ja lapset joutuivat nämäkin etsimään itse.[2]  

Laajemmalla tasolla toin esille esimerkiksi Lappeenrannan merkityksen 1600-luvun tervakaupan solmukohtana ja yleensä muistin mainita Pietari Brahen kaupungin perustajana, joskin ilmeisesti parempi olisi kiittää maaherra Rosenhanea, joka paikalliset olot tuntien suositteli kreiville kaupungin paikkaa. Tavoite oli, että kierroksella olisi nimenmukaisesti tehty kurkistuksia linnoitusniemen historiaan ja toisaalta myös kyetty tarjoamaan laajempaa kontekstia ja jotakin tuttua. 

Kuvassa linnoitusniemen länislaidalla muistona ruotsalaiskaudesta näkyy 1700-luvulta periytyvä entinen maaherran residenssi puserrettuna vankilan ja rautatien väliin. Kuva: Linnoitus, länsilaitaa, mm. 1899-1910,  Tammelin, Hilda, valokuvaaja, Lappeenrannan museot.

Opastetun kierroksen sisältö ja suunnittelu ovat vain pieni osa opastusta. Näkökulmasta riippuen jäävuoren huippu tai pohja on itse opastus, vuorovaikutus oppaan ja opastettavien välillä. Ennen ensimmäisten opastusten alkua vallitsee mielessä pieni hermostuneisuus ja jännitys. Ruumiin on vaikeaa pysyä paikoillaan, kun taas mieltä ei meinaa saada liikkeelle millään. Siinä seisoo kuin auto liikennevaloissa valmistautumassa mäkilähtöön. Tietäen, että kohta täytyy suorittaa jotakin sellaista, jonka periaatteessa osaa ja on oppinut, mutta johon ei ole aivan rutinoitunut ja joka kuitenkin saattaa yllättää aivan odottamattomilla käänteillä.  

Jossain kohtaa kello osuu pykälään ja on aika aloittaa.

Ensimmäiset vuorosanat ovat vielä helppoja, kun puhe keskittyy käytännön asioihin, kierroksen kestoon, reittiin ja että kysymyksiä ja kommentteja voi mielin määrin esittää. Sitten siirrytäänkin jo syvään päätyyn. Mielessä välähtelee peräjälkeen tapahtumia ja vuosilukuja, jotka sekoittuvat silmissä näkyviin paikkoihin ja rakennuksiin. Päässä mietitty ja moneen kertaan käyty käsikirjoitus tuntuu täysin unohtuneen. Tässä kohtaa täytyy alkaa puhua ja siitä se sitten lähtee rullaamaan. Viimeistään ensimmäisen kävijän esittämän kysymyksen kohdalla mieli vähän rentoutuu ja suurin jännitys laantuu. 

Tänä päivänä ei länsirinteessä näy enää sen enempää maaherran residenssiä, rautatietä, kuin vankilaakaan niemen päällä.  Kuva: Eero Ahola

Ensimmäisillä kierroksilla käy helposti niin, ettei muista kertoa kaikkea haluamaansa tai jännityksen tähden puhua sopertaa asiat nopeasti ja kaavamaisesti. Toisaalta toimen rutinoituessa kierros alkaa kerta kerralta jähmettyä yhä enemmän käsittämään aina samat tarinat ja nämä tarinatkin uhkaavat menettää kaiken elonsa ja hohtonsa, kun ne tarpeeksi monta kertaa kertoo samoin sanankääntein mekaanisesti toistaen kuin soittorasia tai lelu (Siitäkin huolimatta, että ne kuulijoille ovat tuoreita).  

Eihän kierroksella sinänsä tarvitse olla joka kerta mitään uutta sisältöä, mutta helposti sisältö muuttuu puhujalle itselleen täysin tyhjäksi ja silloin siitä usein myös katoaa jotain. Siksi sopii oppaankin kertaavan aihettaan ja tutustua siihen yhä uudelleen, jotta se muistissa säilyisi kirjavana ja elävänä ja mahdollisesti saisi myös uusia puolia. Tällöin myös opastusta pidettäessä on asian kertominen kuin ääneen ajattelemista ja pohtimista. Mistä tässä kaikessa onkaan kyse? Tässä tehtävässä auttavat mitä suurimmin myös kävijät, jotka omilla huomioillaan ja kysymyksillään tarjoavat oppia ja elämyksiä myös oppaalle. 

 

Eero Ahola 
Museoapulainen, opastava kesätyöntekijä 
 

[1] Liitupiipuista Lappeenrannassa ks. Esim. Lappeenrannan linnoitus- Kehruuhuoneenpuisto Kaupunki- ja linnoituskohteen koekaivaus25.7-3.8.2012, tutkimusraportti, Microsoft Word - Lappeenranta Linnoitus kaivauskertomus 2012.docx (kyppi.fi) s. 28; Taipalsaarelaisen tupakanmyynti ks.Lappeenrannan raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat (1653-1682) Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia (narc.fi) tiedosto 14; Viipurin rummunlyöjä ks.Lappeenrannan raastuvanoikeuden renovoidut tuomiokirjat (1653-1682) Kuvien tarkastelu - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia (narc.fi), tiedosto 8.  

[2] Hirn, Hans. Von Willebrandska Regementet: 1739-1743. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 1962. S. 51-53.