Ruosteen punertama projektori ja Uus-Lavolan unohdettu elokuvateatteri KINO-KARI

 

Vanha ruosteinen elokuvaprojektori uhmaa aikaa omakotitalon pihamaalla. Näky hämmentää, vaikka olen pyöräillyt paikallisen matkakumppanini kanssa Uus-Lavolan vehreään omakoti- ja rivitaloidylliin varta vasten katsomaan projektoria ja etsimään paikkaa, jossa Uus-Lavolan unhoon painunut elokuvateatteri Kino-Kari esitti elokuvia vuosina 1955–1963. 

Elokuvateatterin olemassaolo Uus-Lavolassa herättää ajatuksia, sillä Lappeenrannan läntisten kaupunginosien historian mieltää helposti paperinohueksi. Huhtiniemen maisemiin rakennettu Kuusimäki, Kourula, Sammonlahti ja Skinnarila ovat kehittyneet pääosin 1970-luvulta alkaen, kuten yliopistokin, ja Sammonlahden aluekeskus vasta 1980–90-luvun vaihteesta. 

Uus-Lavolan ja Lavolan kaupunginosien historia juontaa kuitenkin kauemmas, aikaan ennen kaupunkiliitosta, jälleenrakennuksen ja kaupungistumisen vuosikymmenille, sekä ajanjaksolle, jolloin elokuvateatterit elävät Suomessa viimeistä suurta kultakauttaan ennen television läpimurtoa.

Elokuvateatteri Kino-Kari Lavolankadulta kuvattuna vuonna 1959. Rakennus sijaitsi osoitteessa Poronkatu 1. Valokuvaaja Erkki Hietakari

Kun alkukesällä näin museolle tarjottuja valokuvia elokuvateatteri Kino-Karista, olin ymmälläni. Luulin tuntevani Lappeenrannan ja Imatran elokuvateatterirakennukset ainakin pääpiirteissään, mutta Kino-Karista kuulin nyt ensimmäistä kertaa. Näistä valokuvista pulppuaa myös tämänkertaisen blogin aiheeni, kuvien aiheuttamasta innostuksesta selvitellä tarkemmin millainen elokuvateatteri Kino-Kari aikoinaan oli ja pohdiskella samalla 1950-luvun Uus-Lavolan olemusta ja mitä kaikkea täkäläisellä elokuvateatterikentällä näihin aikoihin oikein tapahtuikaan.

Ei ihan kaupunkia, muttei maaseutuakaan enää

Palataan viisikymmenluvun alkuun ja Lappeen maalaiskuntaan. Muutamia kilometrejä Lappeenrannan länsirajan takana, Helsingintien läheisyydessä käy kalke. Omakotitaloja kohoaa pelloille ja metsään raivatuille tonteille kuin teollistumisen alkuaikojen esikaupunkiin. Nyt rakentaminen on säännönmukaisempaa ja hallitumpaa, mutta yhä vähemmän säädeltyä kuin kaupungin rajan tuolla puolen. Rakentaminen on alkanut jo ennen talvisotaa, mutta sodan jälkeen se räjähtää kasvuun.

Lappeen Uus-Lavolan asutustaajamaan kohoaa omakotitaloalueita vuonna 1957. Elokuvateatteri Kino-Kari on merkitty Lavolankadun laitaan keltaisella. Maanmittauslaitos

Vanhasta Lavolan kylästä erottautuakseen uusi asutusalue saa nimekseen Uus-Lavola. Se levittäytyy nykyisen kaupunginosansa lisäksi myös Lavolan ja Kourulan alueille – ja asettuu laajemmassa kuvassa Rutolan sahayhdyskunnan ja kaupunkiin kuuluvan Kuusimäen väliin. Uus-Lavolasta kehittyy Lappeen suurin taajama. Sen väkiluku kohoaa 2250 asukkaaseen vuoteen 1965 mennessä.

Uudet asukkaat muuttavat pääosin maaseudulta, mutta oman kodin rakentaminen houkuttaa myös kaupunkilaisia, sillä sodan jälkeen Lappeenrannassa vallitsee asuntopula ja veroäyri on maalaiskunnassa matalampi. Uuslavolaiset käyvät suurilta osin palkkatöissä kaupungissa ja lähialueiden teollisuuslaitoksissa, kuten Paraisten Kalkkivuori Oy:llä. Elämäntapa kaupunkilaistuu ja siirrytään kaupungin ja maaseudun hämärtyvälle rajamaalle, jossa ei olla ihan vielä kaupungissa, muttei maaseudullakaan enää. 

Asukkaiden kaupunkilaistumishaaveista kertovat toiveet saada Uus-Lavola jo 1950-luvulla osaksi Lappeenrantaa. Uusilla asuinalueilla ei vielä ole kunnallistekniikkaa sähkö- ja puhelinlinjoja lukuun ottamatta. Alueen rakentaminen myös takkuilee, kun Uus-Lavolan kehitystä ohjaavaa rakennussuunnitelmaa ei saada valmiiksi. Arkkitehti Olli Kivinen laatii Uus-Lavolan rakennussuunnitelman kanssa samanaikaisesti Lappeenrannan ja Lauritsalan yleiskaavaa, joka ottaa kuin enteillen 1960-luvulla häämöttävää kuntaliitosta suunnittelunsa yhdeksi painopisteeksi Uus-Lavolan taajaman lähiseutuineen kaupungin länsipuolelta. Länsialue häämöttää myös kaupungin haaveissa tulevaisuuden kasvusuuntana.

Arkkitehti Olli Kivisen yleiskaava 1956 ennakoi kaupungin laajenevan Lappeen kunnan puolelle. Keltaisella merkityt alueet on suunniteltu asuin- ja liikerakentamiseen.

 Tihenevä asutus synnyttää palveluita ja vireyttä. Uus-Lavolaan avataan useita kauppoja, kuten Cajanderin, Huttusen ja Pohjosen kaupat, Osuusmeijerin myymälä - ja pian oma baarikin. Alueella toimii linja-autoliikennöitsijä Antti Turku, sepänpaja ja muuta pienteollisuutta. Viihteellisemmät palvelut ja erikoiskaupat uupuvat, mutta kaupunki on lähellä.  Vireä urheilun harrastaminen johtaa vuosikymmenen lopulla oman jalka- ja jääpalloseura Uus-Lavolan Pelipoikien perustamiseen. Lavolan suuri kivikoulu aloittaa syksyllä 1951 viisiluokkaisena, mutta koulua kasvatetaan jo muutaman vuoden päästä kahdeksanluokkaiseksi. Kansakoulua käydään kahdessa vuorossa, kun suuret ikäluokat siirtyvät koulunpenkille.¨

Erkki Hietakarin elokuvateatterihanke lähtee käyntiin

Uus-Lavolan tulevaisuudenuskoiseen taajamamaisemaan syntyy myös elokuvateatteri Kino-Kari. 1950-luvun alussa kauppateknikko Erkki Hietakari asuu perheineen Männikön tilalla, Lavolan koulun pohjoispuolella. Uus-Lavolan taajama kasvaa kohisten tilan ympärillä. Hietakari hoitaa vielä hetken isänsä vuonna 1912 rakentamaa maatilaa työskennellen samalla rautakaupassa. 

Elokuvateatterit ovat sulattaneet suomalaisten sydämet äänielokuvan ja kotimaisen elokuvatuotannon myötä 1930-luvulla. Sodan päättyessä, vuonna 1945 elokuvakäynneissä saavutetaan Suomessa kaikkien aikojen ennätys. Jokainen suomalainen käy vuosittain elokuvissa lähes kymmenen kertaa. 1950-luvulle tultaessa elokuvateattereiden määrä ja katsojaluvut kääntyvät pula-ajan notkahduksen taittuessa taas kasvuun. Alalla on hyvät tulevaisuuden näkymät. On tulossa suomalaisen elokuvan kultainen vuosikymmen, kotimaisia elokuva tuotetaan enemmän kuin koskaan, huippuvuosina 1954- ja 1955 valmistuu peräti 29 uutta näytelmäelokuvaa vuosittain.

Lappeenrannan ja maakunnan ensimmäinen elokuvateatteriksi suunniteltu rakennus oli Kino-Aula, 1938. Valokuvaaja Pekka Salakka

 Hietakarit käyvät elokuvissa Lappeenrannassa Luotolan perheyrityksen omistamassa, vuonna 1938 avatussa Kino-Aulassa, joka on kaupungin hienoin ja koko maakunnan ensimmäinen varta vasten elokuvateatteriksi suunniteltu rakennus. Elokuvia esitetään Lappeenrannassa, Joutsenossa ja Imatralla työväentaloilla, VPK:n taloilla ja muilla seurantaloilla, maaseudullakin. Varsinaisia elokuvateattereiksi suunniteltuja rakennuksia löytyy maakunnasta Kino-Aulan lisäksi vain Lauritsalan kauppalasta ja Imatrankoskelta, joiden teatterit, Kino-Kuvat ja Kino, ovat niin ikään vuodelta 1938. Uusia elokuvateatterihankkeita on kuitenkin jo näköpiirissä.

Eletään vuotta 1952, kun tilansa mailla, Lavolan kansakoulun vastaisella tontilla astellessaan Erkki Hietakari toteaa vaimolleen: ”Tuohon minä laitan elokuvateatterin”, ja idea saa nopeasti tuulta alleen.

Elokuvateatteri Kino-Karin  julkisivu- ja pohjapiirustukset, 1953.

Hietakari suunnittelee elokuvateatterinsa itse ”aina penkeistä lähtien”, kauppakoulun käyneenä miehenä, ilman arkkitehtikoulutusta. Piirustukset viimeistelee Kaarlo J. Kaukonen. Rakennusluvan lisäksi Hietakari joutuu anomaan lupaa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä elokuvateatteritoiminnan aloittamiseen, perusteeksi riittää, että ”elokuvateatterirakennus olisi tarpeellinen paikkakunnalla”. Lupa myönnetään ja työt käynnistyvät. Puutavara saadaan oman maatilan metsästä ja rahoitus tontteja myymällä. Rakennustyön suorittaa kirvesmies Kauko Puonti, maalaustyöt Lappeen mieskotiteollisuuskoulu. Kesällä 1954 rakennustyö etenee harjakorkeuteen ja teatteritaloa viimeistellään valmiiksi syksyn aikana.

Elokuvateatteri Kino-Kari saavuttaa harjakorkeutensa kesällä 1954. Valokuvaaja Erkki Hietakari

Rakennus saadaan valmiiksi joulun alla 1954. Viralliset avajaiset koittavat sunnuntaina helmikuun 20. päivä 1955, jota varten paikallislehdistökin on kutsuttu tutustumaan uuteen teatteritaloon. Kino-Karin avajaiselokuvana näytetään Matti Kassilan ohjaama, Agapetuksen romaaniin pohjautuva komedia Hilman päivät (1954), kolmena näytöksenä. 

Elokuvia esitetään jatkossa kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin. Sunnuntaisin on neljä näytäntöä, lauantaina kaksi ja muina päivinä yksi.

Elokuvateattereiden rakentamisbuumi

Kino-Karin kanssa samoihin aikoihin uusia elokuvateattereita kohoaa ennätyksellisen paljon. Vuosina 1952–1956 Etelä-Karjalassa avataan yhteensä kuusi täysin uutta elokuvateatteria. Voidaan siis puhua jonkinlaisesta elokuvateatteribuumista. 

Ennen Kino-Karin avajaisia ehtii tapahtua paljon. Yllättävää on, että ensimmäinen uusi elokuvateatterirakennus syntyy Lappeelle, ei vielä Uus-Lavolaan, vaan itään, Lauritsalan vastaisen rajan tuntumaan Laihian kylään, jonne avataan syyskuussa 1952 Kino-Pontus. Martti Penttilän omistama puinen teatteritalo kohoaa valtatie 6:n varteen Lauritsalan ja Lamposaaren sahojen tuntumaan syntyneen taajama-asutuksen yhteyteen. 

Marraskuussa 1953 Lauritsalan kauppala saa Kino-Kuviensa rinnalle toisen elokuvateatterin Tirilän vanhaan työväentaloon, jonka juhlasalista työväenyhdistys saneeraa Kino-eXä-nimisen 200 paikkaisen elokuvateatterin. 

Tammikuussa 1954 avataan Lappeenrantaan Kino-Aulan viereen Linda Luotolan luotsaamana elokuvateatteri Nuijamies, josta tulee Suomen toinen laajakangasteatteri. Imatran Vuoksenniskalla yleisöä alkaa palvella saman vuoden toukokuussa Bio-Vuoksi, joka heijastaa niin ikään elokuvansa laajakankaalle. Molemmat teatterit ovat näyttäviä ja rakennettu suurelle yleisömäärälle, Nuijamies vetää noin 506 katsojaa ja Bio-Vuoksi 433.  

Maaliskuussa 1955 Lappeenrannan Valtakadulla vietetään Itä-Suomen suurimman elokuvateatteri Jukolan avajaisia, sen saliin tulee 557 istumapaikkaa. Työväenyhdistyksen rakennuttama uusi teatteritalo korvaa samalla vanhan elokuvanäyttämön Lappeenrannan työväentalolta. 

Imatra ehtii saada vielä kolmannenkin teatterirakennuksensa lokakuussa 1956, kun Rajapatsaalle avataan Ensontien risteykseen Kino Pirtti-niminen 293 paikkainen elokuvateatteri. Teatteri on saman yrittäjä Veijalaisen omistuksessa kuin Imatrankosken Kino ja Bio Vuoksi. 

Kino-Karin avajaisten jälkeen ehditään siis juhlistaa vielä kahden uuden elokuvateatterin syntyä ennen rakennusinnostuksen päättymistä.

Katse Kino-Karin elokuvateatteritaloon

”Astuessamme Rutolan autosta kansakoulun kohdalla silmä etsii elokuvateatterin näköistä taloa ja aivan koulua vastapäätä olikin arkkitehtuurisesti kaunis talo, jonka sisäänkäynnin teatteritunnusomaiset suuret ovet ilmoittivat sen tutustumisemme kohteeksi.” (E-S 20.2.1955)

Elokuvateatteri  Kino-Karin näyttävä sisäänkäynti, 1955. Valokuvaaja Erkki Hietakari

Kino-Kari ei valokuvissa uhku samoihin aikoihin syntyneiden Lappeenrannan Nuijamiehen tai Imatran Bio-Vuoksen kaltaista näyttävää funkisarkkitehtuuria, mutta se asettuu ryhdikkäästi Uus-Lavolan puolitoistakerroksisten puutalojen ja sorateiden sävyttämään taajamakuvaan. Elokuvateatteriksi sen tunnistaa kaukaa sisäänkäyntiä alleviivaavan, elokuvateatterirakennuksille ominaisen lippakatoksen perusteella, jonka kruunaavat suuret KINO-KARIN nimeä huutavat mainoskirjaimet. Hämärtyvään iltaan on helppo kuvitella valaistujen irtokirjainten aikaansaama houkutus. Ilman tunnusmerkkejään rakennus loivine harjakattoineen ja julkisivun nauhaikkunoineen toisi ehkä mieleen 50-luvun maaseututaajamien modernit myymälärakennukset.

Elokuvajulisteet luovat sisustukseen tunnelmaa, 1954. Valokuvaaja Erkki Hietakari

Kino-Kariin sisään astuttaessa eteisaulan seinät on vuorattu elokuvajulistein, avajaisten aikaan seiniltä voi lukea niminä ”Ukkosta idässä”, ”Titanic” ja Chaplinin ”Parrasvalot”. Aula laajenee tuulikaapista tultaessa vasemmalle, jossa avautuu valoisa kahvilamainen odotustila virvokemyyntitiskeineen, naulakkoineen, seinänvieruspenkkeineen ja teräsputkikalusteineen, pystypaneloitu myyntitiski on muotoiltu pyöreäkulmaiseksi funkishenkeen.

Aulatilat ovat viihtyisät ja valoisat, 1954. Valokuvaaja Erkki Hietakari

Elokuvasaliin johtavan aulan päässä on varsinainen lipunmyyntiluukku, sen takana sijaitsee palosuojattu konehuone, jonne kuljetaan erillisiä portaita pitkin rakennuksen takaa. Erkki Hietakari hankkii sinne kaksi käytettyä Bauer M5- elokuvaprojektoria. Niitä on kaksi, jottei elokuvanautinto katkea filmikelojen vaihdon aikana. Esitystekniikka ei mahdollista laajakuvaesityksiä, mutta palvelee teatterin tarpeita hyvin. 

 

”Onnistuneen sisustuksensa, josta mainittakoon sopivat seinävärit, mukavat tuolit, tunnelmaa lisäävät valaisimet ja hyvä akustiikka, vuoksi Kino-Karin sali tekee varsin viihtyisän vaikutuksen”, toteaa Savo-Karjala (20.2.1955).

Kino-Karin esityssali vastavalmistuneena. Valokuvaaja Erkki Hietakari.

Kino-Karin sali mitoitetaan 207 hengelle, penkit ovat viidessätoista rivissä. Sisään astuttaessa katsomo laskee maltillisesti puolen salin mitalta näyttämöä kohti, jotta kaikki näkevät valkokankaalle. Valkokankaan taakse on piilotettu jyhkeä kovaääniskaappi. Katsomon takaosan penkit ovat paremmin pehmustettuja ja penkit kauttaaltaan verhoiltu viininpunaisella kankaalla. Seinäpintojen alaosia elävöittävät salin lattiakorkoa mukailevat maalatut raidat sekä paneloinnit. 

Elokuvaesitysten jälkeen yleisö poistuu salista näyttämön vasemman laidan suurista pariovista takaisin ulkoilmaan.

Kino-Kari on perheyritys

Elokuvateatteria hoidetaan koko sen olemassaolo Hietakarin perheen voimin. Erkki Hietakari suorittaa elokuvakoneenhoitajan tutkinnon ja vastaa esitystekniikasta ja elokuvista, järjestyksenpidostakin. Postinhoitajana kaupungissa työskentelevä vaimo Heljä auttaa teatterin pyörittämisessä, kuten lapsetkin. 

”Sain asetella tulevien filmien mainoskuvia ikkunoiden ja aulan tauluihin, se oli hauskaa. Lipunmyynnissä tuurasin joskus äitiäni, sainpa teinikäisenä pari kertaa käyttää koneita ja näyttää kokonaisen filmin yleisölle”, muistelee Harri Hietakari (s. 1945) isänsä perustamaa teatteria.

Erkki Hietakarin poika Harri Kino-Karin tiskin takana. Valokuvaaja Erkki Hietakari

 

Vilkkaimpina vuosina elokuvateatteri myös työllistää osa-aikaisina muutamia kyläläisiä, ovimiehinä ja koneenkäyttäjinä. 

Toukokuusta 1955 Kino-Karin kanssa samoihin tiloihin asettuu Uus-Lavolan postikonttori. Erkki Hietakari alkaa hoitaa postia ja sen toiminnoille muovaillaan asiakastilat teatterin eteisaulasta ja postinjakelijoille lajitteluhuone sen takaa. Posti tehostaa samalla teatterirakennuksen käyttöä, kun arjen elokuvanäytökset sijoittuvat iltaan. Postin myötä Uus-Lavola saa myös ensimmäisenä pankkinsa. Postissa asiointi lisää eittämättä myös elokuvateatterin tunnettavuutta lähiseudulla.

Elokuvateatterin toiminta lähtee hyvin käyntiin. Erkki Hietakari markkinoi elokuvaesityksiään toimittamalla tulevista elokuvista kertovaa spriimonistuskoneella tekemäänsä mainoslehdykkää, jonka hän jakaa uuslavolaisiin koteihin kuukausittain. Painavien filmilaatikoiden kuljettamiseen hankitaan avuksi oma auto, ”rättisitikka” eli ranskalainen Citroen 2CV. 

”Filmit haettiin tavallisesti rautatieasemalta, ne tulivat jakelijalta tai edellisestä teatterista noin 40 kg peltilaatikossa, jossa oli 4 - 6 filmikelaa”, selvittää Harri Hietakari.

Elokuvaohjelmistossa on ainakin kaksi eri elokuvaa viikossa, alkuaikoina enemmänkin. Lapsille on omia näytöksiä, kuten Lavolan koululaisille, joille esitetään Disneyn luontofilmejä vuosittain.

”Yleisö tuli Uus-Lavolasta ja lähikylistäkin kuten Rutola, Montola jne. Parhaimmillaan sali oli täysi mutta keskimäärin arvelisin kävijöitä olleen 20-50 katsojaa. Monet kävivät niin usein, että heistä tuli lähes perhetuttuja”, Harri Hietakari kertoo.

Kino-Karin avaamisen aikoihin Suomessa eletään vuosikymmenen korkeimpien katsojalukujen aikaa, elokuvalippuja ostetaan lähes 34 miljoonaa kappaletta ja asukasta kohti elokuvissa käydään yli kahdeksan esityksen verran vuosittain. Kotimainen elokuva vetoaa myös Kino-Karin yleisöön. 

”Hittielokuvia olivat tietysti kotimaiset tuotannot, Tuntematon sotilas tietysti kärjessä mutta myös Rillumarei, Pekka ja Pätkä -sarjat ja romantiikka kuten Katariina ja Munkkiniemen Kreivi", muistelee Harri Hietakari.

Myös seuraavat vuodet elokuvateatterit nauttivat yleisön suosiosta, mutta Yleisradion tv-lähetysten alkaminen syö hiljalleen katsojia teatterisaleista. Kun elokuvateattereiden määrä Suomessa saavuttaa valtakunnallisen huippunsa vuonna 1959, kävijämäärät ovat pudonneet jo merkittävästi. Pahin notkahdus on vasta tuloillaan ja se merkitsee kuoliniskua monille elokuvateattereille. Aallonpohja tulee vuonna 1963, ja se sulkee myös Kino-Karin ovet lopullisesti.  

”Television tulo pakotti lopettamaan toiminnan kannattamattomana kesällä 1963”, toteaa Harri Hietakari.

Saman kohtalon kokevat lähiseudun elokuvateattereista monet muutkin.

Lopuksi

Palataan vielä hetkeksi nykyhetken Uus-Lavolaan, ruosteenpunaisen elokuvaprojektorin äärelle.

Omakotitalon pihalla seisova projektori on toinen Kino-Karissa käytössä olleista saksalaisvalmisteisista Bauer M5 -elokuvaprojektoreista. Punatiilisen talon, jonka pihamaalla projektori seisoo, suunnitteli ja rakennutti vuonna 1960 elokuvateatterin perustaja Erkki Hietakari perheelleen elokuvateatteritalon viereen.

Kino-Kari muutettiin pian lakkautuksen jälkeen hetkeksi teollisuusrakennukseksi. Vuonna 1966 kiinteistö rakennuksineen myytiin kauppias Huttuselle, joka muutti rakennuksen myymäläksi. Uus-Lavolan posti jatkoi toimintaansa talossa, ja Erkki Hietakari toimi 1970-luvulle yhä postinhoitajana talossa. Elokuvateatterirakennus hävisi lopullisesti Uus-Lavolan katukuvasta vasta 1980-luvulle siirryttäessä, kun kauppias Huttunen rakennutti uuden K-hallin vanhan rakennuksen tilalle. Vuonna 1981 otetuissa ilmakuvissa elokuvateatterirakennuksen tilalla on jo pysäköintialue ja uusi myymälärakennus sijaitsee taaempana tontilla.

Elokuvaprojektori pelastettiin ennen elokuvateatterirakennuksen purkamista talteen ja pystytettiin Hietakarien talon pihamaalle muistuttamaan Kino-Karin olemassaolosta. Projektori on ainoa alueelta tänä päivänä löytyvä vihje Uus-Lavolassa toimineesta taajamakinosta, joka palveli eteläkarjalaista elokuvateatteriyleisöä vuosina 1955–1963.         

Miikka Kurri, amanuenssi, kuva-arkisto, Lappeenrannan museot

Blogikirjoituksen lähteinä on käytetty Harri Hietakarin (s. 1945), Kino-Karin toimintaan ja Uus-Lavolaan liittyviä muistitietoja, valokuva-aineistoja ja muita dokumentteja, Martti Muinosen Lappeenrannan länsialueen rakentumista koskevaa julkaisematonta käsikirjoitusta, Outi Hupaniityn Lähikuva-lehdessä (2015) ilmestynyttä artikkelia Elokuva, teatteri ja tilasto : suomalainen elokuvateatteritoiminta määrällisessä analyysissä, Etelä-Saimaa, Savo-Karjala ja Ylä-Vuoksi -sanomalehtiä sekä Lappeen historia 1865-1966, Lappeenrannan historia 1917-1966 ja Lappeenrannan kadunnimet -teoksia