Projektitutkija Anne Tahvanainen kertoo työstään Juha Lankisen kokoelman parissa
Minulla on työn alla intendentti Juha Lankisen kokoelma, jonka Lappeenrannan museot hankkivat Lankisen (1937-2015) kuolinpesältä vuonna 2017. Tätä mielenkiintoista kokoelmaa voisin kuvailla runsauden sarveksi, joka pursuaa mitä erilaisimpia aineistoja. Lankinen on kerännyt hämmästyttävät määrät Viipuriin liittyvää aineistoa ja uransa aikana muun muassa suunnitellut Viipurin pienoismallin Etelä-Karjalan museoon.
Hiihtokilpailut Viipurissa
|
Juha Lankinen onkimassa Vuoksella |
Toukokuun alussa, Karjalaisen kulttuurirahaston, Viipuri-säätiön, Suoja-säätiön ja Pamaus-seuran (Teollisuus- ja liikkeenharjoittajain seura Pamaus ry) tuella aloitin urakoinnin tämän kokoelman parissa, joka aloittaessani oli suurin piirtein huoneellinen pahvilaatikoita. Tähän mennessä olen erotellut Juha Lankisen ja hänen isänsä, viipurilaisen arkkitehdin, Jalmari Lankisen (1894-1970) kuva-aineistot kaikesta muusta materiaalista ja aloittanut niiden luetteloimisen ja digitoimisen. Toistaiseksi tästä kymmenien tuhansien kuva-aineistosta näkyy Finnassa noin 1300 kuvaa, mutta työtä on tarkoitus jatkaa niin kauan kuin sitä riittää. Myös arkistomateriaali odottaa tutkijaansa, sillä pahvilaatikoiden uumenissa piilee vielä paljon tietoa niin Lankisten elämästä kuin Viipurista yleensäkin.
Armilan kansakoulu rakennusvaiheessa
|
Pohjoismaiden Yhdyspankin talo nähtynä Torkkelinpuistosta
kesällä 1943
|
Finnassa olevista kuvista suurin osa on juuri Jalmari Lankisen ottamia kuvia, joissa kuvataan enimmäkseen Viipuria ennen sotia ja sota-aikana sekä Lankisen rakennustyömaita ympäri Karjalan. Kuvissa näkyy myös 1920-30-luvun elämänmeno, jota Lankinen on kuvannut kotikaupungissaan Viipurissa ja perheensä kesämökillä Antreassa.
Johanneksen kirkko ja kirkonkylän raittia
|
Löydän jotain uutta joka päivä, ellen kokoelman kuvista, niin sitten Juha Lankisen kirjastosta, joka kokoelman mukana siirtyi. Olen jo saanut huomata, että varsinkin Jalmari Lankinen oli taitava valokuvaaja. Hänen aineistostaan löytyy mitä hienoimpia panoraamoja, niin Vuoksen maisemista kuin Viipuristakin. Hänen ottamansa värikuvat ovat myös uskomattoman upeita.
Jääsken kirkonkylän koulu ja Vuoksea kuvattuna Vuoksen
sillalta
|
Kommentit
Lähetä kommentti