Etelä-Karjalan museon perusnäyttelyn tyhjennys käynnistyi koronan keskellä

Etelä-Karjalan museon perusnäyttely Kolme karjalaista kaupunkia – Lappeenranta, Viipuri, Käkisalmi ehti olla esillä yli kolmetoista vuotta, kesästä 2006 vuoden 2019 loppuun saakka. Näyttelyn uudistaminen on ollut työn alla jo tovin, ja entisen näyttelyn purkaminen tuli ajankohtaiseksi tilassa todettujen kosteusvaurioiden vuoksi. Näyttelysalin kokonaisvaltainen remontti aloitetaan syyskuussa 2020. Samassa yhteydessä uudistetaan myös museon konservointilaboratorion työtilat, jotka ovat olleet nykyisessä asussaan lähes viisikymmentä vuotta.

Yleisnäkymää näyttelysalista työn käynnistyessä maaliskuun lopussa 2020.

Yleisnäkymää näyttelysalista työn käynnistyessä maaliskuun lopussa 2020.

Kosteusvaurioiden aiheuttamien sisäilmaongelmien vuoksi näyttelyssä olleet esineet puhdistettiin erityisellä tarkkuudella. Puhdistustyötä varten rakennettiin erillinen puhdistuspiste. Puhdistuspiste valmistui juuri pandemian puhkeamisen aikaan, joten näyttelyn purku aloitettiin hieman erikoisemmissa olosuhteissa.  Kaupunki suositteli vahvasti etätyön tekemistä, mikä ei tietysti tässä projektissa onnistunut. Päätettiin kuitenkin, että tyhjennystyöhön osallistuva kokoelma- ja tekninen henkilöstö työskentelee vuoroissa niin, että paikalla on kerrallaan mahdollisimman vähän ihmisiä, enintään kaksi tai kolme. Sisäilmaongelmien vuoksi työskennellessä oli joka tapauksessa tarkoitus käyttää suojavarusteita, moottoroituja maskeja ja suojapukuja. Suojavarusteiden käyttö olikin meille jo entuudestaan tuttua toimintaa, suurin säilytystilamme kärsii nimittäin myös sisäilmaongelmista.

Puhdistuspiste näyttelyssä esillä olleiden esineiden läpikäyntiä varten.

Suojavarustusselfie.

Työ näyttelysalissa aloitettiin maaliskuun lopulla. Kokoelmahenkilöstö otti vuoroviikoin esineistöä työn alle pienissä erissä aloittaen käsittelyn asianmukaisella puhdistuksella. Tämän jälkeen jokainen esine kuvattiin ja sen kokoelmahallintajärjestelmä Musketissa olevat luettelointitiedot tarkistettiin ja täydennettiin. Viimeisenä vaiheena esine sijoitettiin sille soveltuvaan säilytystilaan. Kesäkuun lopussa oltiin siinä vaiheessa, että näyttelysali oli lähes tyhjä esineistöstä, mutta puhdistuspisteessä esineitä oli vielä käsittelyä odottamassa runsas määrä. Museon omien kokoelmien lisäksi näyttelyssä oli myös lainaesineitä, jotka palautuvat kesän ja syksyn aikana omistajilleen. Esineistöä läpikäytäessä pidettiin mielessä myös lähivuosina aktivoitunut poistopolitiikka. Taustatietoja vailla olevat esineet poistettiin kokoelmista ja ne siirtyivät odottamaan lokakuun Syyskirppua.

Viipuri-vitriinissä esillä olleita esineitä puhdistuspisteellä. Osa jatkoi elämäänsä museon kokoelmissa, osa ei.


Museoiden tekninen tiimi on aivan kirjaimellisesti purkanut näyttelyn vitriinejä. Vitriinien valaistus ja muu mahdollinen tekniikka sekä lasihyllyt on irroitettava ennen kuljetusta varastoon, jonne ne siirtyvät odottamaan mahdollista jatkokäyttöä. Näyttelyn suurin siirtohaaste on Viipurin pienoismalli, joka on rakentamisestaan lähtien pysytellyt samoilla sijoilla. Museomestarit ovat tutkineet pienoismallia ja suunnitelleet, kuinka malli puretaan osiin ja kuljetetaan säilytystilaan odottamaan uuden näyttelyn valmistumista. Papulan kaupunginosa on jo siirtynyt säilytykseen ja suurempi malli etenee pala palalta.

Vitriinit sisältävät muutakin kuin esineistöä, ja kaikki puretaan pois.

Museomestarit Seppo Mustola ja Matti Väyrynen pienoismallin siirtotöissä.

Museomestarit Seppo Mustola ja Matti Väyrynen pienoismallin siirtotöissä.

Koronasta huolimatta tilanne Etelä-Karjalan museon länsisalissa näyttää siltä, että tyhjää tulee sovittuna ajankohtana olemaan, joten toivottavasti remonttikin pääsee alkamaan aikataulussa. Loppukesän aikana viimeisetkin näyttelyesineet löytävät paikkansa museoiden säilytystilassa ja vaikka ne nyt ovatkin fyysisesti yleisöltä piilossa, voi niitä katsella ja tutkia museoiden Finnassa osoitteessa https://lappeenrannanmuseot.finna.fi/ Luonnollisesti myös uuden, tuoreen ja entistä uljaamman perusnäyttelyn suunnittelu jatkuu.

Näyttelysalista 29.6.2020.

Näyttelysalista 29.6.2020.

Georges Winterin Torkkelin Tilta -veistos ja hyllyille sijoitetut pienoismallin palat lepäävät säilytystiloissa odotellen uutta perusnäyttelyä.


Tekstin kirjoitti ja kuvat räpsi kokoelmien parissa työskentelevä museoassistentti Noora Niemi.



Kommentit