Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2012.

Miksi historia kiinnostaa?

Kuva
Olen kirjoittanut täällä blogissa paljon vapaaehtoistyöstä museoissa ja museoiden merkityksestä muistin välineenä. Halusimme tähän myös vapaaehtoistoimijoiden näkökulmaa asiaan. Pyysin erästä Etelä-Karjalan museon asiakasraadin jäsentä kirjoittamaan minulle miksi museotoiminta ja historia kiinnostavat. Tässä hän vastaa: ”Minä olen vähän kaikesta yhteiskunnan menosta kiinnostunut ihminen, mutta historia sytyttää minut jostain kumman syystä. Liekö vaikutusta silläkin, että lapsuuden kesiäni vietin Kärnäkosken Linnoituksen valleilla kun mummoni ja pappani olivat Kärnäkosken myllynhoitajinakin joskus olleet ja myllymökissä asuneetkin. Lapsuuteni aikaan heidän mökkinsä sijaitsi aivan Kärnäkosken lotjasataman suulla Kuolimon muuttuessa Kärnäkoskeksi. Niin ja koulussa historian tunneilla istuin käsi poskella ja kuuntelin opettajaa haltioituneena. Kotona ei tarvinnut historian läksyjä pahemmin käskeä lukemaan, tunneilta jo jäi päähän asioita ja lisäksi kah...

Kulttuuri, kotiseutu ja kuntauudistus

Kuva
”Kaupungit, jotka ymmärtävät kulttuurin arvon, menestyvät myös muuten”, totesi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen toukokuussa 2012 kommentoidessaan Helsingin Guggenheim-hankkeen vaiheita.  Toivottavasti mahdollisimman monen kunnan päättäjä ja virkamies  oivaltaa tämän yksinkertaisen ja selkeän menestyksen reseptin. Taiteen harjoittaminen, harrastaminen, kotiseututyö ja paikallisen kulttuuriperinteen vaaliminen on mainittu kuntien kulttuuritoimintaa säätävässä laissa. Nykyisen hallituksen hallitusohjelmassa on niin ikään todettu kulttuurilla olevan keskeisen aseman yhteiskuntaa rakennettaessa.  Sillä on paitsi itseisarvoinen asemansa, myös merkittäviä vaikutuksia kansantalouteen sekä yksilöiden hyvinvointiin. Kulttuuripalveluiden on oltava tasa-arvoisesti ja tasalaatuisesti kaikkien saatavilla. Vuonna 2030 Suomessa on 244 kuntaa, joissa joka kolmas asukas on täyttänyt 60 vuotta. Lukumäärä tulee tuplaantumaan nykyisestä.  Väestönmuutos tulee olemaan val...