Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Media - Taide

Kuva
Olen työskennellyt kolmisen vuotta Saimaan mediakeskuksessa varhaiskasvatuksen mediapedagogina. Työni kautta olen päässyt myös lastenkulttuurikeskus Metkun työpajavetäjäksi.  Metkun kautta aukesi mahdollisuus päästä tekemään yhteistyötä Etelä-Karjalan taidemuseon kanssa ja nyt takana kaksi vuotta Metkun koordinoimaa kaupungin kulttuurilaitosten kulttuuripolkua. Tänä vuonna osa kulttuuripoluista liittyi myös Plan Suomen Lapsen oikeudet media- ja taidekuvissa -hankkeeseen. Suunnittelimme ja toteutimme Viestejä verkkoon -työpajat taidemuseon amanuenssi Mona Taipaleen kanssa. Työpajat suunnattiin neljäsluokkalaisille ja ne pidettiin taidemuseon Vai ihmistä kohti –näyttelyssä. Näyttelyn neljä taiteilijaa, Eeva-Kaisa Jakkila, Jouko Lempinen, Juha Okko ja Jussi Valtakari olivat kukin kuvanneet ihmistä eri tyylein ja tekniikoin. Työpajojen tavoitteena oli kehittää lasten kuvanlukutaitoa niin taideteosten kuin mediakuvien osalta.  Työpajan teemaksi valittiin yksi keskeinen Lapsen oik...

Asiakasraadinjäsenenä ammattilaisten matkassa Pietarissa

Kuva
  Elämä tuo eteen moninaisia asioita aivan yllättäen. Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että aina kannattaa tarttua tilaisuuteen. Josko se mitä kokee on kivaa, voi sitä tehdä toistekin, ja toisaalta, jos ei, on se hyvä kertakokemuksena.   Tällainen tilaisuus minulle koitti, kun pääsin asiakasraadin jäsenenä osallistumaan seminaariin ja puhumaan Pietariin. Matka toteutui 13–14 toukokuuta. Ja mistä sitten puhuin? Asiakasraatilaisuudestapa tietenkin. Itse asiassa puhuimme yhdessä museon johtaja Päivi Partasen kanssa. Seminaari oli Etelä-Karjalan museon ja Pietarin Etnografisen museon yhteistyön tulosta, pääteemana asiakkaiden ja erityisesti erityisasiakkaiden huomioiminen museon asiakkaina. Seminaariin osallistui museoita sekä Suomesta että Venäjältä ja tilaisuus tulkattiin venäjästä suomeen ja toisin päin. Meidän esitys siis kertoi, mitä tarkoittaa, että on asiakasraatilainen niin museon kuin raatilaisen näkökulmasta. Muissa puheenvuoroissa pääsimme kuulemaan ja kok...