Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

TET-harjoittelussa taidemuseossa

Kuva
Kuluneella viikolla Etelä-Karjalan taidemuseossa oli TET-harjoittelija, 15-vuotias Silja. Blogitekstissä hän kertoo kokemuksiaan museon monipuolisesta työstä.  Kuvassa Silja seinän takana ikkunaa pimentämässä    Kuva: Mona Taipale Olin työharjoittelussa viikon ajan Etelä-Karjalan taidemuseossa. Työ oli yllättävän monipuolista ja huomasin, miten kaikkeen kuuluu oikeasti todella paljon erilaista työtä ja organisointia. O lin museossa pari viikkoa ennen ison Avojaloin-näyttelyn avautumista. Näyttely käsittelee Karjalankannasta. Se on iso näyttely, huhtikuusta loppiaiseen. Näyttelyn organisointi on myös ollut todella iso projekti. Näyttely jakautuu molempiin Etelä-Karjalan museoon ja taidemuseoon, ja siihen kuuluu myös nettinäyttely varsinkin koululaisia varten.   Koska itsekin olen vielä koululainen, sain työviikkoni aikana esimerkiksi katsoa juuri tätä nettinäyttelyä ja antaa siitä palautetta. Viikkoni aikana sain myös pystyttää metsää pienoismalliin s...