Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Prosenttitaide täytti puistot tarinoilla

Kuva
Prosenttitaide täytti puistot tarinoilla Uudet hauskasti kumpuilevat Vapaudenaukio ja Paasikivenpuisto otettiin käyttöön 17.6.2016 kauniissa säässä. Puistoja rakennettaessa Lappeenrannan kaupunki järjesti laajan asukaskyselyn, jossa selvitettiin, minkälaisen puiston kaupunkilaiset haluavat.  Yksi toive oli saada puistoon kuvataidetta. Puistoon päätettiin näin ollen hankkia prosenttiperiaatteen mukaisesti taidetta. Hankkeelle saatiin myös Taiteen edistämiskeskuksen erityisavustus. Perjantaina 17.6. veistokset odottivat paljastusta ja ihmisiä oli kertynyt paikalle oikein mukavasti. Avajaisissa pidettiin asianmukaiset avauspuheet niin kaupunginjohtajan, teknisen lautakunnan puheenjohtajan kuin kulttuurilautakunnan puheenjohtajankin toimesta. Lappeenrannan kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Olli Saarela viittasi puheessaan Unto Monosen säveltämään ja M.A. Nummisen sanoittamaan Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa -kappaleeseen. Hän toivoi, että pu...