Prosenttitaide täytti puistot tarinoilla

Prosenttitaide täytti puistot tarinoilla

Uudet hauskasti kumpuilevat Vapaudenaukio ja Paasikivenpuisto otettiin käyttöön 17.6.2016 kauniissa säässä. Puistoja rakennettaessa Lappeenrannan kaupunki järjesti laajan asukaskyselyn, jossa selvitettiin, minkälaisen puiston kaupunkilaiset haluavat. Yksi toive oli saada puistoon kuvataidetta. Puistoon päätettiin näin ollen hankkia prosenttiperiaatteen mukaisesti taidetta. Hankkeelle saatiin myös Taiteen edistämiskeskuksen erityisavustus. Perjantaina 17.6. veistokset odottivat paljastusta ja ihmisiä oli kertynyt paikalle oikein mukavasti.






Avajaisissa pidettiin asianmukaiset avauspuheet niin kaupunginjohtajan, teknisen lautakunnan puheenjohtajan kuin kulttuurilautakunnan puheenjohtajankin toimesta. Lappeenrannan kaupungin kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Olli Saarela viittasi puheessaan Unto Monosen säveltämään ja M.A. Nummisen sanoittamaan Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa -kappaleeseen. Hän toivoi, että puistoa käytettäisiin niillä kaikilla tavoilla, joiden takia kappale aikoinaan Yleisradiossa hyllytettiin. Näin kehottaessaan hän toivoi, että puistossa syntyisi uusia tarinoita.




Puistossa on luontevaa lukea tarinoita puiston laidalla sijaitsevasta maakuntakirjastosta lainatuista kirjoista. Tämän lisäksi puistoon liittyy tarinoita asukkaiden toivomien kuvataideteosten ansiosta. Puistoon on nyt pystytetty kuvanveistäjä Tiiu Anttisen, kuvanveistäjä Marjukka Korhosen ja taideseppä, kuvanveistäjä Antti Niemisen veistoksia. Hankkeessa julkisen taiteen asiantuntijana toiminut Kaakkois-Suomen Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilija Outi Turpeinen kertoi omassa puheenvuorossaan hankkeesta ja esitteli taiteilijat ennen kuin kaikki veistokset paljastettiin vuoron perään.

Taiteilijat Antti Nieminen, Marjukka Korhonen, Tiiu Anttinen 
sekä läänintaiteilija Outi Turpeinen




Lappeenrantalaissyntyisen, Helsingissä asuvan kuvanveistäjä Marjukka Korhosen veistosryhmä Ydinperhe; sisko- ja velipuoli sijaitsee lähimpänä kirjastoa. Lähes kaksi metriä korkea maalattu pronssinen veistosryhmä käsittelee perheen, erityisesti ydinperheen olemusta ja ideaa. Kahdelle eri jalustalle sijoittuvista erikokoisista neljästä hahmosta kaksi punaista ovat selvästi pienimmät. He ovat kuitenkin tämän perheen vanhemmat. Suuri mustavalkoinen hahmo on perheen poika (velipuoli) ja pienempi omalla erillisellä jalustallaan oleva kelta-vihreä hahmo on perheen tytär (siskopuoli). Sen valmiimpaa tarinaa ei ole, vaan jokainen voi itse luoda tarinan tai tarinoita tämän perheen ympärille.  



Imatralla opiskellut ja Kouvolan Sippolassa työskentelevä Tiiu Anttinen on saanut inspiraationsa Kirsi Kunnaksen kirjasta Tiitiäisen tarinoita. Pronssisten veistosten nimet ovat Korvakas, Tohveli ja Vesihiisinen. Kaikki kolme erillistä hauskaa ja mielikuvituksellista veistosta sijaitsevat Paasikiven puiston puolella kauimpana kirjaston rakennuksesta.





Kirjaston läheisyydessä sijaitsee taipalsaarelaisen taideseppä, kuvanveistäjä Antti Niemisen Lukija -veistos. Teräksestä taottu ja galvaanisesti korroosiosuojattu veistos on aikuisen ihmisen kokoinen, mutta lukijana on ilmeikäs ja jollakin tavalla humoristinen hahmo, jonka voi nähdä luurankona, lintuna tai vaikka aivan puhtaana mielikuvitusolentona.


Minkälaisia syntejä Monosen ja Nummisen kappaleessa harjoitettiinkaan?



Teksti ja kuvat:
Mikko Pirinen, Lappeenrannan taidemuseo


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Etelä-Karjalan kadonneet kalmistot – Lappeenrannan Seurahuoneen kalmisto

Kaupunkinäkymiä Lappeenrannan vanhan vesitornin näköalatasanteelta

Kävellen Lappeenrantaa tutuksi Lappeenrannan vanhojen sahojen maisemia