Ratsuväkimuseo on ollut yleisölle viimeksi avoinna kesällä vuonna 2016. Huhtikuussa 2017 se tyhjennettiin esineistöstä, ja tällä hetkellä Lappeenrannan vanhin rakennus odottaa kesäkuukausina jatkuvaa, mittavaa remonttiaan. Tutkijan työni alkoi lokakuussa 2017, toimenkuvan ollessa Ratsuväkimuseon uuden näyttelyn ideointi ja käsikirjoittaminen. Sisäilmaongelmien takia suljetun museon korjaustyöt käynnistyivät samoihin aikoihin, mutta ne keskeytettiin, koska vaurioiden laajuus osoittautui luultua suuremmaksi. Sen jälkeen alun perin vahtitupana 1700–1800-luvuilla toimineesta rakennuksesta päätettiin tilata rakennushistoriallinen selvitys. Vanhoja näyttelytekstejä löytyy vielä seiniltä Kohta 250-vuotiaasta rakennuksesta on löydetty yli 20 erilaista maalikerrosta Kaiken kaikkiaan koko prosessiin sen erinäisine vaiheineen kului aikaa niin, että Ratsuväkimuseon avaaminen siirtyi kesästä 2018 vuoteen 2019. Odottavan aika voi olla pitkä, mutta näyttelysisältöjen kannalta lis...
Tekstit
Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.