Etelä-Karjalan kadonneet kalmistot – Lappeenrannan Seurahuoneen kalmisto

Ratsuväkimuseo on ollut yleisölle viimeksi avoinna kesällä vuonna 2016. Huhtikuussa 2017 se tyhjennettiin esineistöstä, ja tällä hetkellä Lappeenrannan vanhin rakennus odottaa kesäkuukausina jatkuvaa, mittavaa remonttiaan.

Tutkijan työni alkoi lokakuussa 2017, toimenkuvan ollessa Ratsuväkimuseon uuden näyttelyn ideointi ja käsikirjoittaminen. Sisäilmaongelmien takia suljetun museon korjaustyöt käynnistyivät samoihin aikoihin, mutta ne keskeytettiin, koska vaurioiden laajuus osoittautui luultua suuremmaksi. Sen jälkeen alun perin vahtitupana 1700–1800-luvuilla toimineesta rakennuksesta päätettiin tilata rakennushistoriallinen selvitys.

Vanhoja näyttelytekstejä löytyy vielä seiniltä

Kohta 250-vuotiaasta rakennuksesta on löydetty yli 20 erilaista maalikerrosta

Kaiken kaikkiaan koko prosessiin sen erinäisine vaiheineen kului aikaa niin, että Ratsuväkimuseon avaaminen siirtyi kesästä 2018 vuoteen 2019. Odottavan aika voi olla pitkä, mutta näyttelysisältöjen kannalta lisäajan saaminen oli ehdottomasti positiivinen asia. Olen voinut syventyä tutkimustyöhön ja aineiston keräämiseen ilman jatkuvaa kiirettä, ja ainaista riesaa ajan loppumisesta kesken (tosin aiheeseensa syvälle uppoutuneelta tutkijalta aika loppuu aina kesken). Myös rakennus tulee näyttämään komealta, koska tilat on tarkoitus kunnostaa menneiden vuosisatojen ilmettä kunnioittaen.

Näkymä Ratsuväkimuseon ulko-ovelta toukokuussa 2018.

Ratsuväkimuseo on toiminut jo vuodesta 1973 alkaen, mutta sen näyttelyä on uudistettu harvakseltaan, eivätkä muutokset ole olleet kovin suuria. Viettäessäni tämän vuosikymmenen alussa kolme kesää Ratsuväkimuseon asiakaspalvelijana, tuntui esineiden, kuvien, ja niihin liittyvän informaation esillepano jämähtäneen viime vuosituhannelle. Vanhat valokuvat paljastivat, että rakuunaunivormuiset mallinuket ovat olleet mukana alusta saakka. Vajaat viisikymppiset nuket ovat siis jo retroa itsessään.

 

  Keski-ikään yltäneitä rakuuna-asuisia mallinukkeja, ja sama tila toukokuussa 2018.

Toki näyttelyssä on aina ollut paljon kiinnostavaa sisältöä. Lisäksi Ratsuväkimuseo on ollut monen museokävijän suosikkikohde Linnoituksessa: sinne on helppo poiketa, ja kompaktin kokoisena tilana näyttelyn kiertäminen ei ala uuvuttaa. Minä, ja muu museoväki olemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että rakennuksen remontin myötä näyttelyä on aika uudistaa isolla kädellä vastaamaan nykypäivän tarpeita.

Tiivistettynä työni on sitä, että valitsen Ratsuväkimuseoon esille tulevan esineistön, kuva-, ja audiovisuaalisen aineiston, sekä kirjoitan näyttelytekstit. Tulevaisuudessa näyttelyä on tarkoitus uudistaa useammin, ja olemme keskustelleet vaihtuvista pikkunäyttelyistä osana kokonaisuutta. Digitaalisuus tulee lisääntymään, sillä se mahdollistaa sisältöjen laajemman esittelyn. En halua lisätä nykyteknologiaa, vain koska on vuosi 2018, vaan siksi, että se toisi näyttelyyn jotain uutta. Lappeenrannan rooli näyttelyssä on merkittävä, eikä vähiten siksi, että se toimi 130 vuoden ajan ratsuväen kotikaupunkina, jättäen tänne pysyvän jälkensä.

 Rakuuna hoplaa hevosellaan 1920-luvulla. Ihmiset yhdistävät rakuunat useimmiten punaisiin housuihin ja luurankotakkeihin. Ne kuuluivat Lappeenrannan Rakuunamäellä koulutettujen, Uudenmaan Rakuunarykmentin ja Hämeen Ratsurykmentin sotilaiden asustukseen maailmansotien välisenä aikana. Kuva: Etelä-Karjalan museo

Nykysuuntaus museoissa antaa museokävijän näyttelykokemukselle aiempaa suuremman painoarvon. On hienoa, jos esillä oleva esine tai kuva kertoo jonkun tarinan, eikä ole pelkkä yksittäinen reliikki menneestä. Olen käsikirjoitustyössä pyrkinyt tarinallisuuteen, ja löytämään mielenkiintoista kerrottavaa yksittäisistä ihmisistä ja tapahtumista. Tämän niin sanotun ruohonjuuritason kautta avautuu sitten ”ikkuna” kulloiseenkin aikakauteen. Minusta hyvä näyttely on informatiivinen, mutta viihdyttävä. Siihen pyritään, ja kesällä 2019 pääsette arvioimaan itse, miten onnistuimme. Hyvää kesää lukijoille!

Jani Loijas, tutkija