Temuamista Joutsenossa
Viime torstaina kokeilimme Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikon kunniaksi lastentapahtuman järjestämistä Joutsenon pitäjäntuvalla. Lyhyestä mainoskampanjasta johtuen saimme vain muutaman, mutta sitäkin innokkaamman, kävijän. Joutsenon pitäjäntuvan yrittäjä Reetta Tourunen tarjosi tuvassa maistiaisia yrityksensä toiminnasta. Minikokoisilla mattopuilla sai kokeilla miten mattoja kudotaan. Tuvan pöydän ääressä arvuuteltiin esineiden nimiä ja käyttötarkoituksia. Museohuoneetkin olivat auki ja kaikki kävijät tutustuivat niihin innokkaasti. Minä ja imatralainen teatteriryhmä Temuta Ry järjestimme toimintaa ulkotiloihin. Lipputangon luona oli esineen heittoa ja ympäri pihaa löytyi kysymyksiä Joutsenolaisiin tarinoihin liittyen. Tarinat otettiin paikallisten kotiseutuaktiivien Pirkko-Liisa ja Pertti Vuoren keräämästä Pienet tulentallojat -kirjasesta. Pieni kirja on kerätty eri kertojien paikallistarinoita. Se on julkaistu 1985 ja näin vuonna 2012 tuntui hurjalta, kun tarinoitsijo...