Tohtisitko sinä luopua kotiavaimestasi ja rakkaista aarteistasi ja sanoa ”näkemiin”?

 

Anna Kortelainen

”Huomatessanne jotakin tarpeellista pyydän liittämään mukaan, kuten kirjahyllystä kieli- ja matematiikankirjoja, Pikku jättiläinen, golffarit ja verryttelyhousut.”

”Jos saa, niin pyytäisin valokuvat, kaksi albumia sekä lisäksi kenkälaatikossa lattialla. Astiakaapista pieni lasipurkki jossa kaakaota.”

Syksyllä 2013 katselin Lahden historiallisen museon Viipuri mon amour -näyttelyssä lomakkeita, joihin viipurilaiset olivat talvisodan aikana kuuliaisesti kirjanneet evakkoon toimitettavan omaisuutensa. Vitriinissä oli kotiavaimia, jotka he olivat lomakkeen mukana luottavaisesti luovuttaneet viranomaisille ja lähteneet kotikaupungistaan vain välttämätön laukussaan. Muistan että kyyneleet sumensivat vähän väliä näkökentän, kun katselin lomakkeita, joille oli kiireessä raapustettu nöyriä pyyntöjä ja ohjeita. Oma viipurilainen isoisäni olisi saattanut raapustaa lomakkeeseen omia kamppeitaan sekä 9-vuotiaan tyttärensä (minun tulevan äitini) pienet toivomukset. Miten näille pienten ihmisten pienille aarteille kävi?

Kuvatiedot: Evakkoja Viipurin asemalla 22.11.39.SA-kuva (väritetty)


Musiikilla aateloitu museodraama Näkemiin, Viipuri! kertoo viiden todellisen henkilön sekä kuvitteellisen kaupunginpalvelijan tarinat siitä, mitä he lomakkeisiinsa valitsivat ja mikä heille noissa esineissä oli korvaamattoman tärkeää ja miksi.

Draamassa tapahtuu vähintään kolmenlaista teatterin taikaa. Henkilöiden nimet on tietosuojan takia muutettu ja heille on punottu kuvitteellisia tilanteita, mutta he edustavat todellista ammattiaan ja kotikortteliaan. Näyttelijät muuntuvat näiksi persooniksi, joissa on sekä totta että kuviteltua. Lappeenrannan museoiden kokoelmiin kuuluvat, Viipurin seudulta olevat esineet – aidot museoesineet – ovat läsnä näytelmässä ja omaksuvat uuden roolin: esittävät henkilöhahmojen kalleimpia aarteita. Kaikki näytelmässä ilmenevät, riipaisevat esineluettelot ovat sanasta sanaan aitoja. Kaupunginpalvelija edustaa Viipurin viranomaisia: hankkeella pyrittiin välttämään kulkuvälineiden täyttyminen laatikoista, säkeistä ja nyssäköistä, mutta oliko hanke vilpitön?

Lappeenrannan museot järjestää yhteistyössä Greta Tuotannon kanssa ”Näkemiin, Viipuri!” -museodraaman Lappeenrannan taidemuseon tiloissa tammi-helmikuussa 2021. 

Käsikirjoitus: Anna Kortelainen

Dramatisointi: Anna Kortelainen & Reetta Ristimäki

Ohjaus: Reetta Ristimäki

Musiikin sävellys ja sovitus: Seppo Äikäs

Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo

Pukujen toteutus: Saimaan ammattiopisto Sampon opiskelijat

Näyttelijät: Kari Suoknuuti, Leena Luukkonen, Pekka Aalto, Ritva Vanhoja, Seppo Äikäs & Vilma Liikkanen

Tuotanto: Greta Tuotanto yhteistyössä Lappeenrannan taidemuseon kanssa

 

 Näkemiin, Viipuri! -näytökset

pe 22.1. klo 17 (ensi-ilta) |su 24.1. klo 16 | ke 27.1. klo 17 | su 31.1. klo 16 | su 7.2. klo 16 |

ke 17.2. klo 17 | su 21.2. klo 16 | ke 24.2. klo 17 |su 28.2. klo 16 

Lippujen hinnat: 27 euroa/ lippu.

Lippujen myynti alkaa 15.11.2020. Lippuja voi ostaa Etelä-Karjalan museolta 15.11.-11.12.2020, jonka jälkeen lipunmyynti siirtyy pelkästään 12.12. alkaen Lappeenrannan taidemuseolta.




Kommentit