Muistojen Etelä-Karjalaa rakentamassa

Etelä-Karjalan museon perusnäyttelyn uusin osuus tarjoilee muun muassa kaitafilmikeloilta digitoituja muistoja yli viidenkymmenen vuoden takaa, kesämökki- ja kioskimuistoja, silmäyksiä maakunnan teollisuushistoriaan, vanhoja valokuvia ja nostalgisia esineitä. Kesän korvilla valmistuvat paikallisia baari- ja ravintolamuistoja esittelevä osio sekä torikulttuurimme erityisyyksiin kuuluva piirakkakoju. Muistot ja muistaminen tarjoavat siis herkullisen lähestymistavan sotien jälkeisen maakunnan lähihistoriasta kertovaan ”Meijän Etelä-Karjala”-perusnäyttelyosuuteen tutustumiselle.

Eräänlainen muistojen tiivistymä näyttelystä löytyy seinäkkeeseen upotetulta kosketusnäytöltä. Sen nimi on ”Muistojen Etelä-Karjala”. Vuorovaikutteisen sovelluksen avulla näyttelyvieras pääsee tutustumaan sotien jälkeen syntyneen maakunnan ominaispiirteisiin ja kuvamuistoihin piirretyn kartan ja vanhojen valokuvien avulla. Se sisältää parisataa kuva-arkistomme valokuvaa, fiktiivisen Etelä-Karjalan kartan sekä tietoja entisten ja nykyisten kuntien vaiheista.

Tässä blogikirjoituksessani palaan pohtimaan minkälaisten ajatusten ja kuvavalintojen pohjalta ”Muistojen Etelä-Karjalaa” rakennettiin ja miten menetettyyn Karjalaan liittyvä nostalgia ja vanhat valokuvakirjat voivat tarjota esikuvia ja innoitusta myös Etelä-Karjalan lähimenneisyyden muistelulle.

Nostalgiaa ja tulevaisuudenuskoa

Kun Suomi luovutti sodissa pääosan Karjalastaan Neuvostoliitolle, menetystä muisteltiin pitkään ja hartaasti.

Eräs karjalaisten muistojen kaihoisa kiteymä oli taiteilija Aarne Nopsasen (1907–1990) kuvittama ”Muistojen Karjala”(1970), karttajuliste, joka tiivisti luovutetulla alueella vallinneen elämän oivaltaviin ja leikkisiin piirroskuviin. Sellaisiin ajan kultaamiin tuokiokuviin, kun sodasta ja menetyksestä oli jo kulunut vuosikymmeniä, ja muistelun kohteet saaneet vakiintuneet tunnuksensa. Oli Sakkolan porsaita, Käkisalmen ja Viipurin linnaa, Laatokan kalastajia, Enson sellutehtaiden piippuja ja Perkjärven sotilasleiriä.

Muistojen Karjala -karttajuliste, 1970.
Kuva Aarne Nopsanen/Lappeenrannan museot

Samaan aikaan toisaalla, siis valtakunnanrajan tällä puolen, uudessa Etelä-Karjalassa, kehityksen rattaat olivat pyörineet jo vuosikymmeniä kiihtyvällä nopeudella. Kun Muistojen Karjalassa aika näytti pysähtyneen 1930-luvulle, täällä elämä rullasi eteenpäin.

Nostalgisten karjalaismuistojen ilmentymiä oli toki muitakin. Erityisen viehättäviä ovat 1940–50-luvuilla julkaistut valokuvakirjat, jotka kertoivat vanhoin kuvin, millaista elämä oli luovutetussa Karjalassa ennen sodan tuhoja ja evakkomatkoja. Oli Muistojemme Impilahtea, Käkisalmea ja Kurkijokea, Muistojen Sortavalaa ja Viihtyisää Vanhaa Viipuria. Tunteisiin vetoavia olivat myös musiikin muotoon ladatut fiktiiviset muistot. Kuten ”Muistatko Monrepos´n”. Kun Annikki Tähti laulaa kaihoisaa iskelmäänsä tai Juha Vainio ”Ilta Viipurissa”-kupletin uutta 60-luvun tulkintaansa, nousevat menetyksen muistot yhä uusiin sfääreihin.

Tällä puolen rajaa valokuvakirjatkin olivat toista maata. Aikaa ei ollut tarvetta pysäyttää menneisyyteen, eikä muisteloille sijaa. Kuntien tuottamissa kirjoissa esiteltiin kehittyviä kaupunkeja, kauppaloita ja teollistuneita maalaiskuntia, nykyhetkeä ja edistystä. Katse oli eteenpäin. Muistumat menneisyydestä kertoivat jatkuvuudesta, historia ei ollut nostalgiaa vaan raaka-ainetta valoisammalle tulevaisuudelle. Valokuvakirjat esittivät tulevaisuudenuskoisia ajankuvia, ehkä utopioitakin. Miten hienoja uudet kirjastot, koulut, sairaalat, paloasemat ja uimahallit olivatkaan! Miten menestyvä savupiipputeollisuus ja kehittyvä kauppa säteilivätkään hyvinvointia maakunnan asukkaille.

Näkymä Tyysterniemelle kirjasta ”Lappeenranta -kesäkaupunki”, 1968.
Kuva Matti Uusi-Honko/Lappeenrannan museot

Mutta miltä tällaiset valokuvakirjat näyttävät nyt 2020-luvulta käsin tarkasteltuna? Kun aikaa on vierähtänyt tovi, valokuvien esittämistä paikoista, rakennuksista, tapahtumista ja ihmisistä on nyt vuorostaan tullut menneisyyttä, usein konkreettisestikin. Valokuvaaja Matti Uusi-Hongon ”Lappeenranta – Suomen kesäkaupunki” (1968/1973), Pekka V. Virtasen ”Lauritsala” (1966) tai Eino Mäkisen ”Imatra - Vuoksen kauppala”(1958) ovat yhä kiehtovia, mutta ne eivät enää kerro tämän päivän todellisuudesta. Eikä sellaista tee enää edes paikallisten valokuvaajien kuvittama, hieman edellisiä perinnetietoisempi ”Yrittävä Joutseno”(1983) -kirjakaan. Kirjojen kuvat kertovat

kuitenkin ansiokkaasti toisista ajoista, siitä millaista oli ennen, ja se on yhä kiinnostavaa. Sillä nyt me löydämme niistä eteläkarjalaisia muistoja, joskus omaan elämäämme kietoutuvia, joskus yleisemmin aikakauden tunnelmiin palauttavia ja usein nostalgisia sellaisia.

Lauritsala-valokuvakirjan tunnelmallinen Shell-huoltoasema, n. 1960.
Kuva Pekka V. Virtanen/Lappeenrannan museot

Tällaisista muistoista tuntuvat monet olevan kiinnostuneita. Ja niitähän museomme kuva-arkistosta löytyy. Katsokaapa vaikka Finnasta. Kuvakokoelmistamme avautuu paljon valokuvakirjoja laajempia näkymiä eteläkarjalaisten lähimenneisyyteen. Vaikkapa niihin aikoihin, kun presidentti Kekkonen kiersi maakuntaa, kun heinä kuivui vielä seipäillä ja vilja kuhilailla, kun kaupunkien, kauppaloiden ja maaseututaajamien keskustat kuhisivat elämää, kun Saipan tähtipelaajat poseerasivat yhteiskuvassa kaukalon laidalla vielä taivasalla, kun Uukuniemellä tehtailtiin urkuharmoneja, tai kun Tiuruniemen sairaalan pihamaalla vietettiin Kurjet-veistoksen vihkiäisiä.

Lappeenrannan kauppatorin tunnelmia kesällä 1968.
Kuva Reino Kaatonen/Lappeenrannan museot

Kohti Muistojen Etelä-Karjalaa

Karjala-nostalgia, vanhat valokuvakirjat ja kuva-arkistomme tarjoamat mahdollisuudet herättivät siis ajatuksia. Ehkä voisimme rakentaa näyttelyymme nykypäivän vastineen ”Muistojen Karjalalle”, sellaisen, jossa kaipauksen kohteena olisikin luovutetun Karjalan sijaan oma sotien jälkeen syntynyt maakuntamme. Ehkä voisimme jatkaa hieman ”Muistojen Karjalan” karttakuvan kehittämistä. Siirtää katseemme siihen vähemmän muisteltuun osaan Karjalaa, jonne Aarne Nopsasen kartta päättyi; sinne, minne maantiet, raiteet ja Saimaan kanava näyttivät kyllä johtavan, mutta mitään ei näkynyt.

Samantyyppisellä ajatuksella voisimme yrittää tuoda myös ”muistojen kuvakirjat” kaihoisine ja usein lennokkainekin kuvateksteineen tähän päivään. Kertomaan siitä millaista lähimenneisyydessämme oli, kuva-arkistomme valokuvia hyödyntäen ja asiakkaidemme moninaisista toiveista ammentaen. Rakentaa nykyhetkestä, 2020-luvulta, käsin kasvot, tarinat ja kuvastot ”Muistojen Etelä-Karjalalle”, sille joka selvisi sodasta, sille joka jäi rajan tälle puolelle, sopeutui uuteen tilanteeseen ja alkoi elää omaa ainutlaatuista elämäänsä. Kertailla mistä tähän päivään on tultu, muistellen, että vielä 1960-luvulla maakunnassa oli yksi kaupunki, kaksi kauppalaa ja 15 maalaiskuntaa. Ja tarjota kaikille eteläkarjalaisille näyttelyvieraillemme mahdollisuuksia pohtia valokuvamuistojen avulla, miten juuri hänen kotipaikkakunnallaan elämänmeno on muuttunut 1950-luvulta uuden vuosituhannen vaihteeseen.

Ja siitä se rakentaminen sitten lähti.

Kuva. Ina Majaniemen piirtämä muistojen kartta, 2023.

Kuvittaja, graafikko Ina Majaniemi sai tehtäväkseen luoda ”Muistojen Etelä-Karjalalle” kasvot. Kartta sai maakunnan muodon, 1960-luvun kuntanimet, nykyiset pääliikenneväylät ja vesistöt. Karttapohjan päälle alkoi näyttelytyöryhmämme ideoista rakentua vakiintuneita eteläkarjalaisia hahmoja ja symboleita: Ruokolahden leijonaa, Rönkkosen patsaspuistoa, Simpeleen Marja-Liisaa, Imatranajoja, vetyjä, vesitornia ja teekkarilakkia, särää, tanssilavoja, Stam1nan jätkiä, tehtaita, höyryhinaajia, spektroliittia, Ukko-Pekkaa ja kesämökkejä. Kaakkoisraja, joka erotti Nopsasen kartassa muistelualueen, piirtyi tietysti vahvana meilläkin, Kannaksen maantiet, rautatiet ja kanava päivitettiin ja meillä ne myös johtivat jonnekin, sillä olihan Muistojen Etelä-Karjala vielä muutamia vuosia sitten iloinen idänportti. Karjalankannaksen suomalaiset paikannimet kuntatasolla tulivat mukaan, samoin sinne piirrettiin Viipurin ja Käkisalmen linnat sekä uusi Saimaan Kanava, Svetogorskin tehtaat ja Laatokasta ylävirtaan kutunousuaan yrittävä järvilohi.

Kuva. Parikkalaa esittelevä kuvagalleria.

Muistojen Etelä-Karjalan digitaaliseen sovellukseen rakennettiin 17 entisen tai nykyisen paikkakunnan omat kuvagalleriat kuntatekstiesittelyineen. Jo kadonneista mukana ovat Lappeenrantaan kytketyt Lauritsala, Lappee, Nuijamaa, Joutseno ja Ylämaa, Rautjärveen yhdistynyt Simpele ja Parikkalaan liittyneet Saari ja Uukuniemi. Lisäksi Saimaan kanava ja Viipuri saivat lyhyemmät esittelysivunsa. Graafisesta suunnittelusta vastasi Aki Ala-Kokko.

Kuvagallerioista löytyy tuttuja tunnistettavia paikkoja eri vuosikymmeniltä: katunäkymiä ja kylämaisemia, toreja ja nähtävyyksiä sekä maakunnan erityisyyksiä. Seurataan koskinäytöstä Imatrankoskella, lauletaan neliäänisesti virsiä Lemin kirkossa, höpsytetään rieskaa Joutsenossa ja vietetään vappujuhlia teekkarien kanssa Lappeenrannassa, kuten nykyäänkin.

Tutunoloista maisemaa Joutsenon vesitornista, 1974.
Kuva Aarne A. Mikonsaari/Lappeenrannan museot.

Mukana on valokuvia, joita voi peilailla omiin muistoihin ja kokemuksiin. Veneillään Saimaalla, istutaan Hinkanrannan saunan terassilla juomassa limonaadia, pestään mattoja Halkosaaressa mäntysuovan tuoksussa, asetutaan luokkakuvaan, osallistutaan koulun hiihtokilpailuihin ja seistään karamellisateessa penkkaripäivänä.

Kesänviettoa Taipalsaaren Leirisaaressa 1960-luvulla.
Kuva Viljo Kaita/Lappeenrannan museot

Kuvia, joiden äärellä voi tuntea kaipuuta jonnekin kuviteltuun menneisyyteen, aikoihin, joita ei ole päässyt itse kokemaan, mutta ne kiehtovat. Sellaisia missä vaikkapa Imatran Linnansuon osuusliikkeen myyjättäret hymyilevät liha- ja makkaratiskin takana valkoisissa työvaatteissaan joulukuussa 1963. Tai sellaisia, jotka saavat pohtimaan, miltä tuntuisi jonottaa Lauritsalassa elokuviin, seurata tukinuittoa Luumäen Väliväylän varrella, istuskella kesäiltana Kasinonpuistossa Humppafestivaalien aikaan, osallistua Simpeleen maatalousnäyttelyyn tai kuunnella moottorien pärinää 1970-luvun Imatranajoissa.

Imatra, Linnansuon osuusliikkeen myyjättäret, 1963.
Kuva Kosken Kuvaamo/Lappeenrannan museot

Kuvia, jotka kertovat ajan muutoksista yleisemminkin. Sellaisia, kun Lappeenranta viettää näyttävästi 300-vuotisjuhliaan, kun Vainikkalassa odotetaan Neuvostoliiton pääsihteeri Hruštševin junan pysähtymistä salamavalojen räiskeessä, kun Saimaan kanavaa rakennetaan 1960-luvulla, kun Ladoja tuodaan kesällä 1986 täpötäysissä junanvaunuissa Suomeen, tai kun Prisman parkkipaikkaa kansoittavat venäläisten ostosmatkailijoiden linja-autot talvella 2009.

Nuijamaan raja-asema Saimaan kanavan rakentamisen aikoihin, 1967
Kuva Matti Uusi-Honko/Lappeenrannan museot

Kuvagallerioihin on upotettu myös muutamia animaatioita ja valikoituja eteläkarjalaisia musiikkimuistoja. Millaisia ne sitten ovat, ja mitä kaikkea muuta Muistojen Etelä-Karjala tarjoaa, selviää parhaiten tutustumalla siihen paikan päällä osana laajempaa ”Etelä-Karjalan tarina” perusnäyttelykokonaisuutta.

Tervetuloa!

Miikka Kurri

Intendentti, kokoelmat ja tutkimus