Retki paikallismuseoihin

Aikamoista, kun kuukauteen ei tänne ole kirjoittanut, näyttää siltä, kuin ei olisi töitä tehnytkään. Olen kuitenkin. Järjestin paikallismuseoretken 29.7. Savitaipaleen Hakamäen museoalueelle, Kärnäkosken linnoitukselle ja Taipalsaarelle Mooses Putron kotimuseoon. Savitaipaleella osallistuimme kotiseutuyhdistyksen 80-vuotisjuhlaan.

Retkipäivän säätä voisi kuvata haastavaksi: aamulla lähtiessämme Lappeenrannan Linnoituksesta aurinko paistoi. Savitaipaleella perinnejumalanpalveluksen ajan paistoi ulkona edelleen aurinko. Hakamäellä alkoi sataa. Ensin ihan vähän, sitten koko ajan yltyen kunnes lopulta tuli ukkonen ja kaatosade.

Ensimmäisenä aamun ohjelmassa oli perinnejumalanpalvelus Savitaipaleen kauniissa kivikirkossa, joka on rakennettu vuonna 1924. Jumalanpalveluksen vanhasta kaavasta ja vanhoista virsistä oli yllättäen kiinnostunut koko retkijoukko, vaikka olin varautunut siihen, että osa lähtee mieluummin Kirkonrakentajien museoon. Vastaremontoitu Savitaipaleen kirkko oli tunnelmallinen. Monet olivat juhlapäivän kunniaksi pukeutuneet kansallispukuihin ja perinneasuihin.

Kirkon jälkeen siirryimme Kirkonrakentajien museoon, jossa esitellään Juhana ja Matti Salosen sekä Taavetti Rahikaisen elämäntyötä. Heidät tunnettiin kaksoisristikirkkojen eli kahtamoisten rakentajina. Kellotapuli itsessäänkin on mielenkiintoinen: siinä on kaksi rakennusta sisäkkäin. Taavetti Rahikainen teki sen ulommaisen kerroksen ja muita muutostöitä 1840-luvulla. Kellotapulin torniin pääsee nousemaan todella jyrkkiä portaita pitkin. Olen itse käynyt kerran ja pelotti. Retkeläisistä muutama kävi kiipeämässä portaat puoleen väliin ja tuli siihen tulokseen, että turhan pelottavaa ja raskasta. Jyrkkiä portaita on ennen kaikkea todella vaikeaa kavuta takaisin alaspäin. Jos tapuliin kiipeää ylös asti, sieltä avautuvat todella hienot maisemat.

Kaatosateen vuoksi Savitaipaleen kotiseutuyhdistyksen juhlaohjelman aikataulua siirrettiin, mutta lopulta sekin oli pakko aloittaa. Onneksi joku löysi myyntiin kertakäyttösadetakkeja ja juhlakansa sai suojaa sateelta. Kaatosateesta huolimatta Lassi Saressalon puhe kiinnosti osallistujia. Kun sade alkoi loppua siirryimme sisätiloihin lounaalle. Aurinko alkoi taas paistaa, kun lähdimme kohti Kärnäkosken linnoitusta.

Yhden Suomen kauneimman maitotien, eli vanhan Lappeenranta-Mikkeli-tien, varrella tutustuimme ensiksi vanhaan myllyyn ja sahaan. Jälkimmäisestä Partakosken kyläyhdistys on muokannut tilaisuuksiinsa sopivan kokoontumistilan ja ensimmäinen on museokäytössä. Mylly sijaitsee aivan Kärnäkosken linnoituksen kupeessa. Oppaina meillä toimi kyläyhdistyksen aktiivi sekä lapsuutensa Kärnäkoskella viettänyt historiaharrastaja. Viimeksi mainitun mummola oli lotjasataman rannassa ja hänen sukuaan on asunut  vanhassa myllytuvassa, josta on enää jäljellä kivijalka. 

Mylly toimi Kärnäkoskella  vuodesta 1816. Nykyinen myllyrakennus on 1890-luvulta. Vuosien saatossa myllyä uudistettiin ja sen yhteyteen rakennettiin saha, joka oli toiminnassa 1950-luvulle asti.

Kärnäkoskella vain kapea kannas erottaa Kuolimon ja Saimaan toisistaan. Kun Kaukaalla sorvattiin vielä lankarullia, rullapuita tuotiin Kuolimoa pitkin lotjasatamaan ja siitä niiden reitti jatkui Saimaalle. Kapean kannaksen yli rullapuita vetivät hevoset kiskoja pitkin. Kärnäkosken kyläyhdistys on kunnostanut tämän ”rullakiskon” pohjan kävelyreitiksi. Kuolimon vesi on erittäin kirkasta ja vanhassa lotjasatamassa pohjaan vajonneet proomut näkyvät edelleen, vaikka vähitellen hajoavatkin paikoilleen.

Lotjasataman vieressä on linnoitukseen liittyvä rakennelma ”vuorilinnoitus”, josta ajateltiin voitavan vartioida varsinaista linnoitusta eteläsuunnasta tulevien hyökkäysten varalta. Vuorilinnoitusta ei juuri erota, ellei ole mukana opasta, joka osoittaa sen.

Kärnäkosken linnoitusta rakennettiin 1400 miehen voimin 1790-1793. Se oli toiminnassa 42 vuotta, kunnes Nikolai I antoi käskyn linnoitusten lakkauttamisesta. Jos muuten emme olisi linnoituksen valleille nousseet, niin opas houkutteli meitä yhdellä maamme kauneimmista maisemista, joka valleilta avautuu Saimaalle.

Linnoituksen valleilta kapusimme alas rantaan ja meitä kävi tervehtimässä Savon perinnepurjehtijat. He kertoivat veneestään ja sen rakentamisesta. Heidätkin sää oli yllättänyt, mutta onneksi pitävät mukanaan moottorivenettä, etteivät jääneet täysin sään armoille.

Kärnäkoskelta etenimme Taipalsaaren Karhunpäähän Mooses Putron kotimuseoon. Mooses Putro oli 1900-luvun alun inkeriläinen kirkkosäveltäjä, joka katosi Pietarissa vuonna 1917. Nykyisessäkin virsikirjassa on hänen sävellyksiään. Museota pitää yllä Inkeriäisen kulttuurin seura ja siellä järjestetään paljon tapahtumia pitkin kesää. Mooses Putron museossa retkeläisiä erityisesti kiinnosti Putron lasten käsityöt, joita museossa on mahtava kokoelma.

Retkeämme oli ikuistamassa videokuvaaja, jonka kanssa yhteistyössä teen muutamia videoita jakoon Youtubeen ja uudistettavaan Etelä-Karjalan museoportaaliin. Katsotaan millainen video tästä retkestä saadaan aikaan. 

Sateesta huolimatta sää oli onneksi lämmin ja kaikilla säilyi iloinen mieli!