Ihmeitä pinnan alla
Ihmeitä pinnan alla
Minäkin päätin osallistua omalla valinnallani
Etelä-Karjalan taidemuseon Kukin
tyylillään- näyttelyn tekemiseen. Valintani oli Joan Fontcubertan Karelia
Milagros & co: Milagros clasicos y milagros de diseño. Näyttelyn avauduttua
syyskuun lopussa oli mahtavaa huomata, miten hienosti asiakasraatilaisten ja
museon työntekijöiden kommentit avasivat taideteoksia ja paljastivat jotain
uutta myös ihmisistä kertomusten takana.
Tässä minun tarinani:
Joan Fontcubertan työ tuo mieleeni kevättalven 2003,
jolloin istuin työpaikkahaastattelussa museotoimenjohtajan huoneessa
linnoituksen Komendantintalossa. Olin hakenut museolehtori-tiedottajan paikkaa.
Pöydän ympärillä istui neljä henkilöä haastattelemassa, ja minua jännitti.
Minulta kysyttiin, minkälaisesta taiteesta olen kiinnostunut. Olin nähnyt
aiemmin museon seinällä Joan Fontcubertan näyttelyn julisteen ja se vaikutti
tosi kiehtovalta. Samaan aikaan leikkisältä ja mystiseltä. Mainitsin siitä haastattelijoille. Harmikseni
näyttely oli jo päättynyt.
Joan Fontcuberta, Karelia
Milagros & co: Milagros clasicos y milagros de diseño, 2002
Kuva: EKTM
Valitsin teoksen siksi, että halusin nähdä edes yhden työn
tästä näyttelystä. Samalla teos tuo mieleen hetket reilun kymmenen vuoden takaa
kaikkine muistoineen, jotka liittyivät uuteen työpaikkaan, muuttoon Helsingistä
Lappeenrantaan ja sen hetkisiin tunnelmiin asunnon etsimisineen ja
remontteineen.
Mielestäni tämä on oivallinen esimerkki siitä, miten me
ihmiset, katselijat ja kokijat liitämme mielessämme asioita ja muistoja
taideteoksiin, esineisiin tai paikkoihin. Taideteos on verkkomerkki, joka
johdattaa pinnan alla piileviin kokemuksiin, muistamisen pieniin ihmeisiin.
Fontcubertan työssä yhdistyvät minua kiehtovat symbolit,
leikki, myyttisyys, historia ja semiotiikka. Fontcuberta rakentaa kuvilla ja
teksteillä rinnakkaista todellisuutta, josta hän luo ikään kuin todistusaineistoa
mystisillä käsitellyillä kuvilla ja sepitellyillä teksteillä. Se on leikkiä
joka kiehtoo mieltä, mikä on totta, mikä harhaa?
Kuva on otettu Wolkoffin talomuseossa, mikä viehättää
minua erityisesti. Teos kuvaa ihmettä, jonka katsoja näkee, mutta ehkä pöydän
päässä istuva munkki ei sitä huomaa.
Naismunkki on kuin silmänkääntäjä, joka saa meidät näkemään käsiensä
välissä gebardin. Näkevätkö muut sen? Miksi se ilmestyy minulle? Mitä se haluaa
minulle sanoa? Pitäisikö minun iloita tästä ylimaallisesta ilmestyksestä,
hienosti toteutetusta tempusta, vai epäillä, että lopulta meitä kaikkia
huijataan..
Päivi
Päivi Partanen on Lappeenrannan museoiden
museotoimenjohtaja
Kommentit
Lähetä kommentti